Keski-Suomen hyvinvointialueen on viipymättä varmistettava riittävä asiantuntijuus rajoitustoimenpiteiden arviointiin, käyttöön ja seurantaan
Keski-Suomen hyvinvointialue on päättänyt tuottaa vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijapalvelut itse myös yksityisille palveluntuottajille 1.1.2024 alkaen. Tämän myötä palveluntuottajat ovat luopuneet omista asiantuntijaryhmistään. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on saanut tietoonsa, että asiantuntijapalvelut eivät ole toteutuneet kaikissa toimintayksiköissä vaatimusten mukaisesti. Aluehallintovirasto korostaa, ettei hyvinvointialueen linjaus saa johtaa tilanteeseen, jossa toimintayksiköissä ei ole riittävästi asiantuntijaresurssia.
Aluehallintovirasto näkee positiivisena sen, että hyvinvointialueelle on laadittu itsemääräämisoikeuden tukemista ja rajoittamista ohjaava IMO-käsikirja kevään 2024 aikana. Kesän 2024 aikana hyvinvointialue on myös päättänyt rekrytoida laaja-alaiseen sote-keskukseen sosiaalityöntekijän, jonka tehtävänä on vammaispaleluiden asiakkaiden itsemääräämisoikeuden tukemiseen liittyvän työn kehittäminen koko hyvinvointialueella sekä itsemääräämisoikeuteen liittyvään työhön osallistuminen.
Aluehallintoviraston näkemyksen mukaan Keski-Suomen hyvinvointialue ei ole kuitenkaan omavalvonnallisesti huolehtinut siitä, että se kykenee tosiasiassa järjestämään kehitysvammalain tarkoittamat vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmät lain edellyttämällä tavalla. Erityishuollon toimintayksiköillä ei ole ollut käytettävissään riittävää lääketieteen, psykologian ja sosiaalityön asiantuntemusta vaativan hoidon ja huolenpidon toteuttamista ja seurantaa varten. Näin ollen rajoitustoimenpiteisiin liittyvät asiantuntija-arviot ja rajoitustoimenpidepäätökset eivät ole mahdollistuneet lain edellyttämällä tavalla tai aikataulussa.
Rajoitettaessa henkilön itsemääräämisoikeutta, puututaan samalla merkittävästi hänen perusoikeuksiinsa. Huomioiden kyseessä olevan erityisen haavoittuvassa asemassa olevan asiakasryhmän, aluehallintovirasto näkee erityisen vakavana mainitut puutteet riittävien asiantuntijaresurssien järjestämisessä vaativan hoidon ja huolenpidon toteuttamiseksi, toteaa ylitarkastaja Saila Kainulainen.
Aluehallintoviraston näkemyksen mukaan hyvinvointialue ei huomioinut lisääntyvää resurssitarvetta ottaessaan järjestettäväkseen asiantuntijaryhmät myös yksityisille palveluntuottajille. Aluehallintovirasto toteaa, että hyvinvointialueen olisi tullut varautua riittävällä tavalla niin, että asiantuntijuus olisi toteutunut lain edellyttämällä tavalla heti vuoden 2024 alusta alkaen.
Aluehallintovirasto ohjaa hyvinvointialuetta huomioimaan, että kehitysvammalaissa tarkoitetuista asiantuntijoista koostuvan ryhmän tehtävänä on myös tukea ja ohjata vaativan moniammatillisen tuen yksiköitä itsemääräämisoikeuteen liittyvissä kysymyksissä. Aluehallintoviraston näkemyksen mukaan asiantuntijaryhmä on keskittynyt pääasiassa rajoitustoimenpiteiden arviointiin. Tavoitteena tulisi olla kuitenkin myös rajoitustoimenpiteiden käyttöön johtaneiden syiden tunnistaminen ja rajoitustoimenpiteiden käytön vähentäminen vaihtoehtoisia toimintatapoja löytämällä.
Aluehallintovirasto on pyytänyt hyvinvointialueelta selvitystä tehdyistä toimenpiteistä ja asiantuntijatyöryhmien kokoonpanoista ja kokoontumisista ja arvioi saamansa selvityksen perusteella tarvittavia jatkotoimenpiteitä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ylitarkastaja Saila Kainulainen, puh. 0295 018 622 tai etunimi.sukunimi@avi.fi
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Linkit
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Drygt 84 000 euro i understöd för byggande av tilläggsbyggnad vid en brandstation i Kronoby8.5.2025 11:30:10 EEST | Pressmeddelande
Brandskyddsfonden har nyligen beviljat drygt 84 000 euro i understöd för byggprojekt för en avtalsbrandkår i Kronoby i verksamhetsområdet för Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland.
Runsas 84 000 euron avustus paloaseman lisärakennushankkeelle Kruunupyyssä8.5.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Palosuojelurahasto on myöntänyt tuoreeltaan Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella Kruunupyyssä sijaitsevalle sopimuspalokunnalle runsaan 84 000 euron rakennushankeavustuksen.
Puulan, Liekuneen ja Ryökäsveden säännöstelylle määräykset väliaikaisesta poikkeamisesta7.5.2025 12:10:00 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi Suur-Savon Sähkö Oy:lle määräykset väliaikaisesta poikkeamisesta Puulan, Liekuneen ja Ryökäsveden säännöstelyä ja Kissakosken voimalaitoksella tapahtuvaa juoksutusta koskien.
Perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömässä hoitoon pääsyssä puutteita Pohteen alueella7.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella (Pohde) kiireettömän perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsy ei ole toteutunut kaikilta osin lainmukaisesti vuonna 2024. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston mukaan asiakkaat eivät ole päässeet hoitoon ns. hoitotakuuajan puitteissa. Aluehallintovirasto jatkaa Pohteen hoitoon pääsyn määräaikojen valvontaa.
Työtapaturmasta vaneritehtaalla päiväsakkoja ja yhteisösakkoa6.5.2025 12:31:44 EEST | Tiedote
Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi 29.4.2025 Metsäliitto Osuuskunnan työturvallisuusrikoksesta 40 000 euron yhteisösakkoon. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta kyseessä olevan tehtaan tuotantopäällikön 25 päiväsakon ja kaksi vuoromestaria 20 päiväsakon ja 25 päiväsakon sakkorangaistuksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme