SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eemeli Peltonen: Hallituksen norminpurkubluffin kärsijöinä ovat kunnat ja asukkaiden palvelut

Jaa

SDP:n kansanedustaja, hallintovaliokunnan valiokuntavastaava Eemeli Peltonen pitää hallituksen pyrkimystä vähentää kuntien normeja bluffina, joka uhkaa käydä kunnille kalliiksi. Peltonen viittaa tänään julkaistuun Kuntaliiton tutkimukseen, jonka mukaan hallituksen lupaukset kuntien velvoitteiden karsimisesta eivät ole toteutumassa hallituksen toivomalla tavalla. Kuntien rahoitusta hallitus on kuitenkin jo leikannut vedoten juuri siihen, että samalla vähennetään kuntien nykyisiä normeja.

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

– Kuntaliiton Normitutka-tutkimuksen mukaan eduskunta on nykyisen hallituksen aloitteesta toistaiseksi säätänyt kunnille 14 uutta velvoitetta ja vähentänyt 17 velvoitetta. Alun perin hallituksen lupauksena oli, että kuntien normeja ja rahoitusta vähennettäisiin samassa suhteessa. Kuitenkin on käynyt niin, että tänä vuonna kunnilta leikataan valtionosuusrahoitusta 23 miljoonalla eurolla, eikä purettavia normeja näy eikä kuulu. Hallitus asettaa kunnat todella tukalaan tilanteeseen. Näyttääkin siltä, että hallituksen normienpurkutalkoissa on kyse puhtaasta leikkauksesta, jonka kunnat saavat katettavakseen ilman, että tehtävät tosiasiallisesti vähenevät. Ei näin voi jatkua, Peltonen sanoo.

Peltonen muistuttaa, että tilanne ei ole tullut SDP:lle yllätyksenä. Hallintovaliokunnassa SDP on pitänyt normien purkamisen ja rahoitusleikkauksen välistä epäsuhtaa esillä jo viime syksynä kuluvan vuoden valtion budjettia käsiteltäessä. Nyt Kuntaliiton tutkimus vahvistaa sosialidemokraattien näkemystä.

– Tilannehan on kuntien kannalta menossa vain huonompaan suuntaan, sillä viime kevään kehysriihessä hallitus linjasi säästävänsä kunnilta normeja purkamalla jopa 100 miljoonaa euroa. Oletettavaa on, että leikkaukset jatkuvat, vaikka tehtävät eivät vähene läheskään rahoitusleikkausta vastaavalla tavalla ja aikataulussa. Tämä on suuri isku kunnille, jotka painivat lähivuodet muutenkin vaikean taloudellisen tilanteen kanssa. Hallituksen politiikka uhkaa käydä kunnille kalliiksi.

Peltonen korostaa, että kuntien tarpeettomien ja päällekkäisten normien purkaminen on sinänsä kannatettava tavoite. Ratkaisevaa on kuitenkin tapa, jolla kuntien normeja lopulta vähennetään. Hallituksen normien purku on pelkkä bluffi, jos se koituu kunnille yksinomaan rahoitusleikkauksina.

– Meille SDP:ssä on selvää, että kuntien tehtäviä voidaan karsia silloin, kun se on järkevää eikä vaaranna palvelujen laatua tai kansalaisten oikeuksia. Mutta tällaisten etukäteisleikkausten tekeminen kuntien rahoitukseen ilman tietoa vähennettävistä tehtävistä on täysin vastuutonta ja kärsijöinä ovat kunnat ja kuntalaiset. Viimeistään nyt hallituksen pitäisi tehdä kuntapolitiikkaansa korjausliike, Peltonen sanoo.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Ville Merinen: Kirjallinen kysymys ministeri Satoselle12.4.2025 11:50:57 EEST | Tiedote

Julkiseen virkaan tulee Suomen virkamieslainsäädännön nojalla nimittää viran vaatimukset täyttävistä hakijoista ansioitunein. Tarkoituksena on valita virkasuhteeseen hakija, jolla on parhaat edellytykset hoitaa menestyksekkäästi tehtäväänsä. Virkaan nimittämistä koskeva päätös on perusteltava hallintolain tarkoittamalla tavalla. Varsin säännöllisesti erityisesti korkeimpien valtion virkojen täyttämisen yhteydessä nousee huoli poliittisista virkanimityksistä, joissa vähemmän ansioitunut henkilö nostetaan oikeaan puolueeseen kuulumisen tai muiden poliittisten kytkösten vuoksi virkaan ohi pätevämpien hakijoiden. Esimerkiksi vuonna 2020 jätti 18 kansanedustajaa asianomaisen ministerin vastattavaksi yhteisen kirjallisen kysymyksen, jossa poliittisia virkanimityksiä pidettiin jopa korruption ilmentymänä ja katsottiin, etteivät tällaiset toimintatavat kuulu Suomen kaltaiseen oikeusvaltioon. Yksi kirjallisen kysymyksen allekirjoittajista oli nykyinen työministeri Arto Satonen. Työ- ja elinkein

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye