Vihreiden pormestariehdokas Harjanne: Valittu Satamatunnelilinjaus olisi kallis virhe ja kertoo puolueiden prioriteeteista Helsingissä
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta päätti eilen tiistaina äänin 7-6 edistää Satamatunnelin niin sanottua A-linjausta, joka ulottaa rakentamisen Lapinlahden puistoon ja rajoittaa huomattavasti Salmisaaren alueen tulevaisuuden maankäyttöä ja kaupunkikehitystä. Vihreiden pormestariehdokas pitää päätöstä kalliina virheenä.

– Tämä päätös uhkaa tulla todella kalliiksi. Itse tunneli maksaa vähintään sen 320 miljoonaa euroa, ja tämän linjauksen myötä menetetään ainakin 100 miljoonaa euroa menetettynä rakennusoikeutena. Hankkeelta puuttuu edelleen hyöty-kustannus-arvio, eivätkä sellaista suostuneet kokoomus ja SDP nytkään tekemään. Kokoomuksen linja autotunneleihin on jännästi päälaellaan suhteessa kävelyyn, pyöräilyyn ja joukkoliikenteeseen. Kannattaviakin autoilua korvaavia hankkeita nihkeillään, autotunnelit on saatava hinnasta viis, Harjanne ihmettelee.
Päätös lautakunnassa syntyi yhden äänen enemmistöllä, ja ratkaisevan äänen antoi SDP:n pormestariehdokas Eveliina Heinäluoma.
– SDP:n pormestariehdokas Heinäluoma asettui taas autopuolueosastoon - hän halusi aikanaan keskustatunnelin ja ratkaisi tämän nyt näin. SDP:n rivithän tässä hajosivat, ja olen sinänsä iloinen, että moni demareissa näkee päätöksen ilmeiset ongelmat. On kuitenkin epäselvää, mikä on puolueen visio kaupungista? Autotunnelit edellä vai asuntoja ja viihtyisää kaupunkia? Pormestariehdokkaan linja on toki selvä, Harjanne toteaa.
– Lopullisen päätöksen tekee tietysti uusi valtuusto. Toivottavasti siellä enemmistössä on fiksun taloudenpidon ja maankäytön sekä luonnon puolustaminen, Harjanne pohtii.
Yhteyshenkilöt
Atte HarjanneKansanedustaja
Puh:040 591 5565atte.harjanne@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Ex-ympäristöministeri Mikkonen: Hallituksen uusi ilmastosuunnitelma on todellinen rimanalitus2.7.2025 20:56:09 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja, entinen ilmasto- ja ympäristöministeri, Krista Mikkonen arvostelee kovin sanoin hallituksen lausuntokierrokselle lähettämää Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmaa (KAISU). Hänen mukaansa hallituksen ilmastopolitiikka nojaa täysin edeltäjiensä tekemään työhön ja EU-tason sääntelyyn.
Vihreiden Tynkkynen: Vahva EU:n 2040-päästötavoite on Suomen, Euroopan ja maailman etu2.7.2025 14:18:40 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen kannustaa hallitusta ajamaan voimakkaasti eteenpäin EU-komission tuoretta esitystä vuoden 2040 päästötavoitteeksi. Hän kuitenkin varoittaa riskeistä, joita sisältyy ajatukseen kattaa osa velvoitteesta ostamalla päästöoikeuksia ulkomailta.
Vihreiden Krista Mikkonen: Hallitukselta tarvitaan nyt ilmastotekoja eikä vastuunpakoilua27.6.2025 16:49:21 EEST | Tiedote
Tänään julkaistu ilmastovuosikertomus paljastaa karulla tavalla Orpon hallituksen saamattomuuden ilmastopolitiikassa. Entinen ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen tuomitsee Orpon hallituksen toiminnan vastuunpakoiluksi, joka kumpuaa puhtaasti välinpitämättömyydestä.
Vihreiden Tynkkynen osallistuu Budapest Prideen: hyökkäys yksiä vastaan on hyökkäys meitä kaikkia vastaan26.6.2025 13:51:55 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen osallistuu lauantaina Unkarin kieltämään Budapest Prideen osana kansainvälistä vihreiden parlamentaarikkojen ryhmää. Osallistumisella vihreät osoittavat tukensa Priden järjestäjille, jotka puolustavat kaikille kuuluvaa kokoontumis- ja sananvapautta Orbánin hyökkäyksiä vastaan.
Vihreiden Krista Mikkonen: Metso-ohjelmaan esitetty tavoitetaso ei riitä luonnon köyhtymisen pysäyttämiseksi24.6.2025 14:37:02 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustajan ja entisen ympäristö- ja ilmastoministerin Krista Mikkosen mukaan METSO-ohjelmaluonnos on jatkumoa hallituksen surkealle luontopolitiikalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme