Vaasa kartoitti kävely- ja pyöräreittien riskipaikat
Vaasan kaupungin tavoitteena on kehittää kaupunkiympäristöä niin, että se tukee kestävää liikkumista ja päästöjen vähentämistä. Kävelyn ja pyöräilyn keskeisten reittien turvallisuutta kartoitettiin Traficomin tieliikenteen turvallisuustoiminnan valtionavustusta saaneessa hankkeessa.

Vaasan keskustassa jalankulku ja pyöräily ovat ensisijaisia kulkumuotoja. Samalla kun pyritään lisäämään kävelyä ja pyöräilyä, on varmistettava, etteivät liikenneonnettomuudet lisäänny.
Hankkeessa kaupungin keskeiset reitit auditoitiin koneellisella 360-kuvauksella ja maastokartoituksella. Auditoinnin lähtötiedoiksi koottiin tiedot onnettomuuksista, kävelyn ja pyöräilyn asukaskyselystä sekä palautteista. Auditoinnissa tarkasteltavina luokkina olivat liikenneturvallisuus, sujuvuus, esteettömyys ja infran puutteet.
Näkemäesteet ja valaistus keskeisiä kehityskohteita
Liikenneturvallisuuden näkökulmasta tärkeimmiksi kehittämiskohteiksi nousivat huonot näkemät kadulta pyörätielle sekä ”giljotiinit”, eli kahden saman suuntaisen ajokaistan ylitykset. Keskustan ulkopuolella kehittämiskohteena nousi erityisesti risteyksien ja suojateiden valaistuksen kehittäminen.
Liikenneturvallisuuden kehittämistä olisi priorisoitava koulureittien varrella ja vilkasliikenteisten koulujen lähistöllä. Asiantuntijat korostivat tämän merkitystä liikenneturvallisuuden parantamisen työssä. Keskeisiksi kehittämiskohteiksi nousivat muun muassa Raastuvankatu ja Koulukatu, joiden varrella on useita kouluja.
Liikenneturvallisuusriskien vaarallisuutta ja merkityksellisyyttä arvioitiin asiantuntijatyöskentelyn, teorian ja haastattelujen avulla.
Kaupunki ryhtyy parannustoimiin
Hankkeessa laadittiin kehittämissuunnitelma keskeisten liikenneturvallisuusriskien korjaamiseksi. Vaasan kaupunki tulee edistämään liikenneturvallisuuskohteiden parantamista.
Tyypillisin kehittämistarve liittyy puutteellisen näkemän aiheuttaman liikenneturvallisuusriskin korjaamiseen. Ongelmaa voidaan pyrkiä ratkaisemaan laskemalla tilannenopeuksia muun muassa rakenteellisilla muutoksilla. Vaihtoehtoisesti voidaan pyrkiä laajentamaan näkemäalueita, mutta erityisesti keskusta-alueella näkemäesteen aiheuttaa useimmiten rakennus, jolloin näkemäestettä ei voida poistaa. Tällöin yhtenä vaihtoehtona on jäsennellä katualue uudelleen.
Lisätietoa
Tutustu hankkeen loppuraporttiin (PDF)
Ohjekortti: Jalankulku- ja pyöräilyväylien turvallisuus- ja sujuvuusauditointi (PDF)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Samuli HuuskoPyöräilyn ja kävelyn projekti-insinööri
Puh:040 354 5778samuli.huusko@vaasa.fiKuvat

Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Så förbättras gång- och cykellederna - staden blir smidigare och tryggare17.4.2025 11:02:12 EEST | Pressmeddelande
Vasa stad gör även i år intsatser för att det ska bli tryggare och smidigare att gå och cykla. Kronviksvägens cykelväg är det enda nya objektet. Grundliga förbättringar görs på Roparnäsvägens cykelväg, på Teirgatan och på pappersbron i Metviken.
Näin kävely- ja pyöräteitä parannetaan – lisää sujuvuutta ja turvallisuutta17.4.2025 11:01:53 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunki parantaa kävelyn ja pyöräilyn turvallisuutta ja sujuvuutta myös tänä vuonna. Ainoa uusi kohde on Kronvikintien pyörätie. Perusparannuksia tehdään Huutoniementien pyörätielle, Teirinkadulle ja Onkilahden paperisillalle.
Rösta på vilken av den inkluderande budgeteringens idéer som ska förverkligas för 15 000 euro!17.4.2025 08:58:22 EEST | Pressmeddelande
Vasa stad har i år reserverat 15 000 euro för att genomföra idéer från invånarna genom inkluderande budgetering. Vasaborna fick föreslå sina idéer i februari-mars och totalt inkom 258 idéer. En omröstning om vinnaren är öppen fram till 5 maj. Den vinnande idén offentliggörs 19 maj.
Äänestä mikä osallistuvan budjetoinnin ideoista toteutetaan 15 000 eurolla!17.4.2025 08:58:14 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunki on tänä vuonna varannut asukkaiden ideoiden toteutukseen 15 000 euroa osallistuvan budjetoinnin kautta. Vaasalaiset saivat ehdottaa ideoitaan helmi-maaliskuussa, ja ideoita kertyikin kaikkiaan 258 kappaletta. Äänestys voittajasta on auki 5.5. asti ja voittaja julkaistaan 19. toukokuuta.
Fiske förbjuds igen utanför Vasa under tiden 20.4–20.516.4.2025 15:10:38 EEST | Pressmeddelande
Nästan hela Södra Stadsfjärden och de sund som leder till den samt Metviken fredas igen från fiske under tiden 20.4–20.5.2025. Fiskeförbudet på en månad har förlagts till abborrens lektid och med det strävar man efter att återuppliva abborrstammen, som försvagats under de senaste åren. Fiskeförbudet som utfärdats av staden och NTM-centralen gäller allt fiske.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme