Kokoomuksen Autto EU:n puolustuksen valkoisesta kirjasta: Nyt on siirryttävä sanoista tekoihin
19.3.2025 15:08:12 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Suuren valiokunnan puheenjohtaja Heikki Autto (kok.) pitää Euroopan komission puolustuksen valkoista kirjaa odotettuna ja ajankohtaisena avauksena, joka osoittaa EU:n valmiuden vahvistaa puolustuskykyään. Hän korostaa, että Euroopan on pystyttävä vastaamaan turvallisuusympäristön muutoksiin yhtenäisesti ja määrätietoisesti.

Euroopan komissio on tänään julkaissut puolustuksen valkoisen kirjan, joka linjaa toimenpiteitä Euroopan puolustuksen vahvistamiseksi muuttuneessa turvallisuustilanteessa. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on korostanut Euroopan puolustuksellista haavoittuvuutta ja osoittanut, että EU:n on kyettävä puolustamaan itseään tehokkaammin ja itsenäisemmin. Valkoisessa kirjassa painotetaan strategista omavaraisuutta, puolustusteollisuuden kehittämistä ja jäsenvaltioiden yhteistyön tiivistämistä.
"Euroopan turvallisuusympäristö on muuttunut nopeasti, ja meidän on vastattava siihen vahvalla yhteisellä strategialla. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on osoittanut, että emme voi enää viivytellä puolustuskykymme vahvistamista. Valkoinen kirja osoittaa, että Euroopalla on tahtotila ja tarve lisätä puolustuksellista omavaraisuuttaan ja vahvistaa tuotantokapasiteettiaan, jotta pystymme vastaamaan nykyisiin ja tuleviin haasteisiin. Kaikki panostukset tehdään ensisijaisesti, jotta rauha voidaan turvata Euroopassa", toteaa suuren valiokunnan puheenjohtaja Heikki Autto (kok.).
Valkoinen kirja korostaa tarvetta lisätä investointeja muun muassa puolustusteknologiaan, ilma- ja ohjuspuolustukseen, tykistöön, ammuksiin ja kyberpuolustukseen. Erityisesti Suomelle tärkeää on se, että vaikka meitä ei uhkaa perinteinen sota, tämä kokonaisuus tukee myös kriittisen infrastruktuurin suojaamista ja kyberkykyjen kehittämistä, joilla voidaan vastata Venäjän hybriditoimiin.
"Euroopan on kyettävä puolustamaan kansalaisiaan ja arvojaan. Ukrainassa käytävä sota on muistutus siitä, että vapaus ja turvallisuus eivät ole itsestäänselvyyksiä. On selvää, että tarvitsemme lisää puolustusyhteistyötä, investointeja ja strategista omavaraisuutta. Yhteiset investoinnit puolustukseen vahvistavat Eurooppaa ja sen roolia kansainvälisessä turvallisuusjärjestelmässä. Valkoinen kirja on tärkeä askel tähän suuntaan, ja on olennaista, että jäsenvaltiot sitoutuvat kunnianhimoisesti näihin tavoitteisiin. Nyt on aika siirtyä sanoista tekoihin", Autto toteaa.
Valkoinen kirja esittää myös keinoja nopeuttaa puolustushankkeita ja syventää EU-maiden välistä operatiivista yhteensopivuutta. Suomen näkökulmasta valkoisen kirjan tavoitteet tukevat myös sotilaallisen liikkuvuuden edistämistä, joka on tärkeää Suomen turvallisuudelle. Liikenneinfrastruktuurin kehittäminen hyödyttää paitsi puolustusta myös koko yhteiskuntaa, parantaen esimerkiksi logistiikkaa ja kansainvälistä kauppaa.
”Tämä osoittaa, että puolustukseen tehtävät investoinnit eivät ole vain turvallisuuskysymyksiä, vaan niillä on laajempia positiivisia vaikutuksia myös talouteen ja infrastruktuurin kehittämiseen”, Autto sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki AuttoKansanedustaja, puoluevaltuuston puheenjohtaja, Suuren valiokunnan puheenjohtaja
Lapin vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kilpi: Markkinaehtoisten maakuntalentojen paluu on voitto koko Suomelle4.11.2026 12:24:12 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen Marko Kilpi iloitsee Finnairin päätöksestä aloittaa kaupalliset lennot Joensuuhun, Jyväskylään, Kajaaniin, Kemiin ja Kokkolaan. Lennot alkavat helmikuun 2028 lopussa, kun valtion nykyinen ostoliikennekausi päättyy.
Ministeri Ikonen haluaa Etelä-Karjalan mallin koko Suomeen – apua soten maksuvaikeuksiin ennen ulosottoa3.11.2026 15:35:32 EET | Tiedote
Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.) haluaa hyvinvointialueiden puuttuvan asiakkaiden maksuvaikeuksiin nykyistä aikaisemmin. Hän nostaa Etelä-Karjalan mallin esimerkiksi koko Suomelle ja haluaa myös siirtää asiakasmaksukaton seurannan pois asiakkaan vastuulta.
Kokoomuksen Heinonen: Työn verotus kevenee ja verotulot kasvavat – tätä Suomi tarvitsee3.11.2026 14:34:57 EET | Tiedote
Valtiovarainvaliokunnan jäsen, kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen iloitsee verotulojen kasvusta samaan aikaan, kun hallitus keventää työn verotusta. Tammi–syyskuussa Verohallinto keräsi veroja lähes 66 miljardia euroa eli yli 2,3 miljardia euroa enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvua oli 3,7 prosenttia.
Kokoomuksen Kauma: Sdp:n kaavailemat massiiviset veronkorotukset heikentäisivät entisestään ihmisten kykyä selviytyä arjen kustannuksista3.11.2026 14:27:16 EET | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauma arvostelee SDP verolinjaa eduskunnan välikysymyskeskustelussa arjen kustannuksista. Kauman mukaan opposition esittämät veronkiristykset uhkaisivat osua myös tavallisiin palkansaajiin, joiden toimeentulosta SDP kertoo olevansa huolissaan.
Kokoomuksen Limnell: Suomen pelote tarvitsee neljännen C:n – Suomea ei saa pystyä lamauttamaan3.11.2026 10:37:05 EET | Tiedote
Euroopassa ilmenneet kyberhyökkäykset ruokakauppojen kylmälaitteisiin ovat vakava turvallisuuspoliittinen varoitus kokoomuksen kansanedustaja ja kyberturvallisuuden dosentti Jarno Limnellin mukaan. Jos elintarvikkeita voidaan pilata etäyhteyden kautta, meidän on kysyttävä, mitä muuta yhteiskunnassamme voidaan pysäyttää samalla tavalla. Limnell esittää, että tasavallan presidentti Alexander Stubbin esille nostamaa uskottavan pelotteen kolmea C:tä täydennetään neljännellä: continuity, yhteiskunnan toiminnan jatkuvuudella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme