Kokoomuksen Laiho ja Vuornos – SDP:n sote-kritiikiltä putosi pohja
Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä äänesti keskiviikkona hallituksen esityksen puolesta, jolla kasvatetaan Kela-korvauksia mm. gynekologikäynteihin. Kokoomuksen kansanedustajat Mia Laiho ja Henrik Vuornos iloitsevat, että SDP on tullut hallituksen linjoille Kela-korvausten kehittämisessä.

”Koko syksyn olemme saaneet kuulla SDP:n suunnalta loputonta kritiikkiä siitä, että hallitus panostaa ihmisten valinnanvapauteen ja esimerkiksi gynekologikorvausten korottamiseen. Tänään SDP kuitenkin äänesti hallituksen esityksen puolesta eduskunnassa. Miksi SDP harhaanjohtaa suomalaisia tällä tavoin? Olemme ilman muuta iloisia tästä takinkäännöstä Kela-korvauksien suhteen, mutta kyllähän tämä herättää kysymyksiä SDP:n toiminnasta”, ihmettelee Laiho.
Keskiviikkona hyväksytty esitys kasvattaa Kela-korvausten menoja noin 41 miljoonaa euroa, josta valtion osuus on noin 21 miljoonaa euroa. Hallitus on lisäämässä valtion rahoitusta Kela-korvauksiin laskennallisesti noin 80 miljoonalla eurolla vuodessa.
”On positiivinen uutinen, että SDP tukee ainakin neljäsosaa hallituksen kaavailemasta Kela-korvauspanostuksesta. Samalla se on mielestäni merkki siitä, että oppositiossakin tiedetään, miten suosittuja Kela-korvaukset ovat. Niistä hyötyy toista miljoonaa suomalaista joka vuosi”, Vuornos sanoo.
Vuornoksen mukaan Kela-korvauksien kehittämiseen pitää suhtautua tyynesti.
”Suomessa julkiseen terveydenhuoltoon käytetään 26 200 miljoonaa euroa vuodessa. Se, että prosentin kolmasosalla tästä panostetaan gynekologi, suuhygienisti- ja fysioterapiakäynneistä sekä hammashoidosta ja mielenterveyspalveluista maksettaviin korvauksiin, on vain ja ainoastaan myönteinen asia. Ihmisten mahdollisuus valita paranee”, Vuornos jatkaa.
”Uskon että SDP vielä kääntää kelkkansa myös yli 65-vuotiaiden valinnanvapauskokeilun osalta. Sitä sopii iloita, sillä sitten voimme siirtyä turhasta pelottelusta soten eri sektorien kehittämiseen. Hallituksen tavoitteena on kehittää sote-järjestelmää kokonaisuutena, eikä romuttaa suomalaisille tärkeitä Kela-korvauksia”, Laiho päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henrik VuornosKansanedustaja
Uudenmaan vaalipiiri
Mia LaihoKansanedustaja
Uudenmaan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Limnéll: FIS:n päätös pitää venäläiset ja valkovenäläiset poissa maailmancupeista on moraalinen linjaus22.10.2025 13:13:47 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja sotatieteiden tohtori Jarno Limnéll pitää Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n päätöstä jatkaa venäläisten ja valkovenäläisten urheilijoiden poissulkemista maailmancupeista paitsi urheilullisesti perusteltuna, myös moraalisesti välttämättömänä. “Veren tahrimaa lippua ei nosteta takaisin salkoon”, Limnell sanoo.
Kokoomuksen Wallinheimo: Sotaa käyviä valtioita ei tule palkita urheilun areenoilla22.10.2025 10:47:25 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sinuhe Wallinheimo kiittää Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n päätöstä jatkaa venäläisten ja valkovenäläisten hiihtäjien kilpailukieltoa. Päätös on vahva viesti siitä, että sotaa käyviä valtioita ja niiden liittolaisia ei palkita urheilun areenoilla.
Kokoomuksen Koulumies: Suomen on vahvistettava julkisen talouden kestävyyttä, hillittävä velkaantumista ja huolehdittava talouden iskunkestävyydestä21.10.2025 15:14:32 EEST | Tiedote
Kokoomuksen ryhmäpuhe tulevaisuusselonteon 1. osasta. Ryhmäpuheen piti kokoomuksen kansanedustaja ja tulevaisuusvaliokunnan jäsen Terhi Koulumies.
Kokoomuksen Satonen: SDP:n väite osa-aikatyön romuttamisesta on yksinkertaisesti väärin20.10.2025 15:15:51 EEST | Tiedote
Työ- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja, kokoomuksen kansanedustaja Arto Satonen pitää SDP:n Piritta Rantasen väitteitä työnteon kannustimien romuttamisesta virheellisinä ja harhaanjohtavina.
Kokoomuksen Limnéll: Mahdollinen Trumpin ja Putinin tapaaminen Unkarissa olisi vakava varoitus Euroopalle17.10.2025 11:53:04 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja sotatieteiden dosentti Jarno Limnéll varoittaa, että mahdollinen Donald Trumpin ja Vladimir Putinin tapaaminen Unkarissa olisi vakava viesti koko Euroopalle. Limnéllin mukaan kyse ei olisi vain uutistapahtumasta, vaan merkistä, joka heijastaisi laajempaa muutosta maailmanpoliittisessa asetelmassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme