Ministerit Adlercreutz ja Bergqvist: Nuorisobarometri 2024 tuo esiin sekä toivoa että huolta nuorten tulevaisuususkoon liittyen
Tänään julkaistu Nuorisobarometri 2024 antaa ajankohtaisen kuvan nuorten hyvinvoinnista ja heidän näkemyksistään yhteiskunnasta. RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz ja RKP:n varapuheenjohtaja, liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist suhtautuvat sekä vakavasti että myönteisesti tämän vuoden barometrin tuloksiin.

– On hienoa nähdä, että barometrin mukaan nuoret edelleen uskovat koulutuksen merkitykseen. Samalla nuorten tulevaisuudenusko on heikentynyt merkittävästi. Kouluun ja perusopetukseen panostaminen onkin keskeistä jatko-opintoihin ja työelämään tarvittavan pohjan vahvistamiseksi, Adlercreutz sanoo.
– Tulevaisuuteen optimistisesti suhtautuvien nuorten osuus on laskenut peräti 20 prosenttiyksikköä vuodesta 2016. Tähän tulokseen on suhtauduttava vakavasti ja selvitettävä sen taustalla olevat syyt. Siksi olen kutsunut opetus- ja kulttuuriministeriössä koolle eri alojen asiantuntijoita tuottamaan konkreettisia toimenpidesuosituksia sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä, Bergqvist sanoo.
Yksi myönteinen kehityssuunta on, että nuorten kiinnostus politiikkaa kohtaan on lähes kaksinkertaistunut vuodesta 1997. Myös nuorten tunne kiinnittymisestä yhteiskuntaan ja sen instituutioihin on pysynyt vahvana barometrin 30 vuoden aikana.
– On ilahduttavaa nähdä, että nuorten kiinnostus politiikkaan on kasvanut. Meidän on edelleen luotava nuorille kannustavia toimintaympäristöjä aktivoitumiseen. Tämä on tärkeää, jotta demokratiamme voi hyvin, Adlercreutz sanoo.
– Nuorisoministerinä minulla on kunnia tavata paljon nuoria. Monet ovat pitäneet tämän päivän polarisoitunutta ja kärjistynyttä keskusteluilmapiiriä syyksi olla osallistumatta politiikkaan tai järjestöihin. Lisäksi mediassa maalataan usein erilaisia uhkakuvia ja unohdetaan tuoda esiin myös myönteisiä muutoksia. Me kaikki voimme auttaa luomaan myönteisemmän keskusteluilmapiirin yhteiskunnassa, Bergqvist päättää.
Yhteyshenkilöt
Andreas Elfvingspecialmedarbetare, erityisavustaja (Anders Adlercreutz)
Puh:+358 50 310 0274Rosanna Blomsterspecialmedarbetare, erityisavustaja (Sandra Bergqvist)
Puh:0295 330 337Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Wickström:Inomhusluftproblemen vid brigader bör åtgärdas14.11.2025 17:07:31 EET | Pressmeddelande
Riksdagsledamot Henrik Wickström lämnade i dag in ett skriftligt spörsmål angående de brister i inomhusluften som rapporterats från brigader i olika delar av landet.
Ingo: Fullt stöd till medborgarinitiativet om att begränsa billighandeln14.11.2025 09:53:35 EET | Pressmeddelande
Riksdagen debatterade på torsdagen ett medborgarinitiativ om begränsningar till billighandeln som förvränger konkurrensen, skadar den finländska handeln och orsakar stora miljöproblem.
Ingo: Täysi tuki halpakauppaa rajoittavalle kansalaisaloitteelle.14.11.2025 09:53:35 EET | Tiedote
Eduskunta käsitteli torstaina kansalaisaloitetta halpakauppaa koskevista rajoituksista, jotka vääristävät kilpailua, vahingoittavat Suomen kauppaa ja aiheuttavat suuria ympäristöongelmia.
Wickström vill att seniorrådgivningen skrivs in i lagen – välkomnar Västra Nylands pilotförsök12.11.2025 19:04:15 EET | Pressmeddelande
Riksdagsledamot Henrik Wickström (SFP) vill att seniorrådgivningen blir en lagstadgad verksamhet i hela landet. Han betonar att Finland behöver satsa betydligt mer på förebyggande arbete inom äldreomsorgen för att möta den snabbt åldrande befolkningens behov.
Löfström: Den svenskspråkiga polisutbildningen ska vara likvärdig med den finskspråkiga11.11.2025 15:55:11 EET | Pressmeddelande
Ålands riksdagsledamot och Svenska riksdagsgruppens vice ordförande Mats Löfström har idag lämnat in ett skriftligt spörsmål till regeringen om den svenskspråkiga polisutbildningen vid Polisyrkeshögskolan i Tammerfors. Löfström kräver i spörsmålet åtgärder för att säkerställa den svenskspråkiga polisutbildningens likvärdighet med den finskspråkiga – en central fråga också för tryggandet av nya poliser på Åland
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme