Ikääntyminen lisää onnellisuutta -koulutukseen ja työllisyyteen panostaminen on onnellisuuteko
YK:n onnellisuusraportti (World Happiness Report) on Yhdistyneiden kansakuntien (YK) kestävän kehityksen verkoston vuodesta 2012 alkaen vuosittain julkaisema raportti. Siinä laitetaan valtioita paremmuusjärjestykseen niiden onnellisuuden mukaan. Samaan aikaan julkaistaan myös viidettä kertaa onnellisuusprofessori Markku Ojasen kanssa toteutettu Vaasan kaupungin onnellisuuskysely, joka antaa YK:n onnellisuusraporttia syvempää tietoa onnellisuudesta.

Ikä tuo onnea – suomalaiset eivät ole pessimistikansaa
Tutkimuksen yksi keskeinen löydös on selkeä: onnellisuus kasvaa iän myötä. Vanhimmat ikäryhmät arvioivat onnellisuutensa systemaattisesti korkeammaksi kuin nuoremmat vastaajat. Ilmiö voi liittyä elämänkokemuksen tuomaan tyytyväisyyteen ja sopeutumiskykyyn.
Kaikkina vuosina ihmiset ovat myös arvioineet, että ennen oli vähän huonommin kuin nyt ja viiden vuoden kuluttua onnellisuuden arvioidaan olevan selvästi korkeammalla.
-Tämä on ihmisille luontaista ja näinhän sen pitääkin olla, että ajattelemme aina asioiden menevät parempaan suuntaan ja näemme tulevaisuuden valoisampana, kertoo emeritusprofessori Markku Ojanen.
Lisäksi tutkimus murtaa myytin suomalaisten synkistelystä – peräti 45 % vastaajista kokee, että onnellisuus on täysin tai hyvin paljon itsestä kiinni. Optimisteja on kyselyssä viisi kertaa enemmän kuin pessimistejä, mikä kertoo vahvasta uskosta tulevaisuuteen.
Koulutus, työllisyys, vapaaehtoistyö ja liikkuminen vaikuttavat onnellisuuteen
Tutkimuksen mukaan koulutus liittyy myönteisesti onnellisuuteen ja vastaavasti työttömät olivat vähemmän onnellisempia.
- Osallistuminen vapaaehtoistyöhön ja järjestöihin tuotti tärkeän tuloksen. Jos osallistuminen oli vähäistä, se oli yhteydessä alentuneeseen onnellisuuteen. Sama päti myös liikuntaan. Ne, jotka eivät liikkuneet muuten kuin sen verran, mikä oli välttämätöntä, antoivat matalimmat arviot onnellisuudesta, sanoo Ojanen.
Koska vapaaehtoistyön ja hyvien tekojen tekemisen toisille ihmisille on useissa tutkimuksissa todettu lisäävän onnellisuutta, Vaasan kaupungissa lanseerattiin vuoden 2023 elokuussa kampanja, jossa asukkaita on muistutettu hyvien tekojen tekemisen tärkeydestä. Oman onnellisuuden lisäksi jokainen voi tehdä tekoja toisten onnellisuuden lisäämiseksi. Hyvien tekojen tekemistä on jatkettu Vaasassa kannustamalla asukkaita puhumaan tuntemattomille, tavoitteena huomata ja piristää muita asukkaita mutta erityisesti huomata yksinäiset tai juuri Vaasaan muuttaneet uudet asukkaat, jotka eivät ehkä puhu vielä samaa kieltä.
-Olemme kaupungilla nostaneet esiin monella eri tavalla hyvien tekojen tekemisen yhteyttä onnellisuuden lisääntymiseen. Kyselyssäkin esille tullut vaasalaisten positiivisuus näkyy myös vaasalaisten innokkaana osallistumisena hyvien tekojen tekemiseen, sillä verkkosivuillemme on raportoitu yli 5300 hyvää tekoa, kertoo Vaasan kaupungin viestintä- ja markkinointijohtaja Leena Forsén.
Vaasalaisten onnellisuus ennätyslukemissa
Vuosittain toteutettava onnellisuuskysely mittaa asukkaiden onnellisuutta asteikolla 0–100 ja tutkimukseen osallistuneiden onnellisuuden keskiarvo oli noussut lukemaan 74,7. Alimmillaan vaasalaisten onnellisuus oli vuonna 2022, jolloin onnellisuuteen vaikutti Venäjän hyökkäys Ukrainaan, joka aiheutti sekä turvattomuuden tunnetta että sähkönhinnan nousun myötä taloudellisia huolia. Tänä vuonna kyselyyn vastasi ennätysmäärä vaasalaisia, yhteensä 2306 henkilöä.
Keskeiset tulokset:
- Lähes 45 % vastaajista kokee, että onnellisuus on täysin tai hyvin paljon itsestä kiinni.
- Onnellisuudessa tapahtuu keskimäärin vain vähän muutoksia pitkällä aikavälillä.
- Joka vuosi optimisteja on viisi kertaa enemmän kuin pessimistejä tulevaisuuden suhteen.
- Vapaaehtoistyö ja liikunta vaikuttavat onnellisuuteen
- Onnellisuusvarkaat ovat tekijöitä, jotka heikentävät ja vaikeuttavat ihmisten onnellisuutta. Yleisimpiä onnellisuusvarkaita tutkimuksen vastanneilla olivat kivut ja säryt, liiallinen herkkyys, taloudelliset vaikeudet ja tehokkuuspaineet. Onnellisuusvarkaiden lukumäärän lisääntyminen alentaa onnellisuutta, mutta vasta kun niitä mainitaan viisi. Tämä kertonee ihmisten kyvystä sopeutua ongelmiinsa.
- Onnen tärkein tekijä on kyky löytää iloa pienistä hetkistä.
Tutkimuksesta: Kyseessä oli pääasiassa internetpohjainen kysely, mutta myös paperisilla lomakkeilla oli mahdollisuus vastata. Otokset ovat perustuneet vaasalaisten halukkuuteen osallistua. Naisten osuus vastaajista on lähes 80 prosenttia, mikä on tyypillistä internetkyselyille. Ikäjakauman puolesta kysely vastaa melko hyvin vaasalaisten ikärakennetta. Vaasalaisten antamat arviot onnellisuudesta, tyytyväisyydestä ja hyvinvoinnista ovat samansuuntaisia, mitä emeritusprofessori Markku Ojanen on saanut myös muissa tutkimuksissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Emeritusprofessori Markku Ojanen, markku.ojanen@tuni.fi, 040-559451
Leena ForsénViestintä ja markkinointijohtaja
Puh:+358 40 635 0762leena.forsen@vaasa.fiKuvat

Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vasa stadsorkester bjuder på två gratiskonserter vid Strömsö8.7.2025 10:57:27 EEST | Pressmeddelande
Vasa stadsorkesters höstsäsong har publicerats och biljetterna är till salu, men ni behöver inte vänta ända till hösten för att få komma på konsert, Vi bjuder på både klassisk och lätt musik under våra gratiskonserter vid Strömsö den 15.7. och 17.7.2025.
Vaasan kaupunginorkesteri tarjoaa kaksi ilmaiskonserttia Strömsössä8.7.2025 10:56:50 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunginorkesterin syyskausi on julkaistu ja liput ovat myynnissä, mutta syksyyn asti ei tarvitse odottaa konsertteihin pääsyä. Klassista sekä viihdemusiikkia on tarjolla ilmaisissa kesäkonserteissamme 15.7. ja 17.7.2025 Strömsössä.
Frisbeegolfbanan i Arboretum förnyas i juli – ny bana till Öjberget i höst4.7.2025 13:52:46 EEST | Pressmeddelande
I Vasa görs i år ett omfattande arbete för att förbättra frisbeegolfbanorna. Nya trappor har byggts i Korsnäståget, banan i Arboretum förnyas i juli och en helt ny bana byggs vid Öjberget på hösten.
Arboretumin frisbeegolfrata uudistuu heinäkuussa, Öjbergetille uusi rata syksyllä4.7.2025 13:52:12 EEST | Tiedote
Vaasassa tehdään tänä vuonna paljon työtä frisbeegolfratojen parantamiseksi. Ristinummelle on rakennettu uusia portaita, Arboretumin rataa uudistetaan heinäkuussa ja Öjbergetille rakennetaan aivan uusi rata syksyllä.
Du kan tryggt simma vid alla badstränder i Vasa: de nyaste vattenproven är rena30.6.2025 16:33:16 EEST | Pressmeddelande
Sommarsäsongens andra vattenprover togs vid Vasas badstränder 23 juni. Alla undersökta badstränders vatten uppfyllde kvalitetskraven. Enligt Europeiska miljöbyråns badvattensrapport visar en längre tids följning en dålig kvalitetsklass vid Abborrön och Sandö, och orsakerna utreds som bäst. Att simma direkt efter regn rekommenderas inte vid dessa badstränder.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme