Kauppakamarit: Osaavan työvoiman turvaaminen ja kuntien elinvoimaisuus edellyttää kansainvälistymistä
21.3.2025 06:55:00 EET | Keskuskauppakamari | Tiedote
Suomen väestökehitys ja työvoimapula asettavat kunnille uuden haasteen. Kauppakamarien mukaan kuntien elinvoima ja yritysten kilpailukyky edellyttävät sujuvia palveluita kansainvälisille osaajille, toimivia kotoutumisratkaisuja ja avointa ilmapiiriä.

“Väestön väheneminen vaikuttaa suoraan kuntien ja alueiden elinvoimaan. Yritykset tarvitsevat osaavaa työvoimaa, eivätkä kunnat menesty, jos ne kilpailevat keskenään supistuvasta työvoimasta. Niiden tulisi houkutella yrityksiä, osaajia ja veronmaksajia myös ulkomailta", toteaa Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen.
Pulkkisen mukaan kuntavaalien alla kuntien on hyvä muistaa, että kansainväliset yritykset, osaajat ja opiskelijat kaipaavat sujuvia palveluita. Kunnat voivat tukea tätä tarjoamalla englanninkielisiä palveluita, lisäämällä kansainvälisiä päiväkoteja ja kouluja sekä kehittämällä kotoutumista.
"On tärkeää, että kansainväliset asukkaat tuntevat itsensä tervetulleiksi ja pääsevät osaksi paikallista yhteisöä", sanoo Pulkkinen.
Kauppakamareiden mukaan kunnilla tulisi olla selkeä strategia kansainvälisten osaajien houkuttelemiseksi.
Pulkkisen mukaan on tärkeää satsata sujuviin asettautumisen palveluihin koko perheelle sekä toimiviin elinkeinopalveluihin, yhteistyöhön korkeakoulujen kanssa ja tukea suomen kielen oppimista. Nämä luovat pohjaa kansainvälistymiselle.
"Yritykset kertovat, että kansainväliset avainosaajat harkitsevat lähtöä maahanmuuttovastaisen ilmapiirin vuoksi. Kunnat voivat vaikuttaa tähän helpottamalla kiinnittymistä työelämään ja yhteisöön sekä edistämällä avointa ja vastaanottavaa ilmapiiriä. Erityisesti suomen kielen oppimista pitää tukea paremmin", korostaa Pulkkinen.
Kauppakamarien kuntavaaliohjelma Kasvua rakentamassa esittää kuusi keinoa kunnan kasvun ja elinvoiman turvaamiseksi. Kuntavaaliohjelman pääset lukemaan täältä
Yhteyshenkilöt
Suvi PulkkinenJohtava asiantuntija, osaaminen ja maahanmuutto
Puh:050 404 1810suvi.pulkkinen@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Myytkö tavaroitasi ahkerasti netissä? Siinä saattaa piillä yllättävä veroansa6.11.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Netti tarjoilee lukuisia mahdollisuuksia tarpeettomien tavaroiden myyntiin ja lisätulon hankintaan. Harva kuitenkaan tietää, että verottaja saattaa iskeä ahkeraan nettimyyjään yllättävän nopeasti.
Keskuskauppakamari: Peruskouluihin tarvitaan kansalliset kokeet – ”Kyse on oppilaiden oikeusturvasta"5.11.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Eduskunta käsittelee torstaina tarkastusvaliokunnan mietintöä, jossa esitetään kansallisten kokeiden kokeilua perusopetukseen. Keskuskauppakamarin mukaan kokeilu on aloitettava, koska arvosanat eivät enää kerro luotettavasti, mitä oppilas osaa.
Keskuskauppakamari: Sininen aalto Yhdysvalloissa haastaa Trumpin aseman, mutta huoli maan ulko- ja kauppapolitiikasta kasvaa4.11.2026 07:51:43 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan demokraattien todennäköinen voitto Yhdysvaltain välivaaleissa on kaivattu jarru presidentti Donald Trumpin politiikalle. Huolena on, että Trump suuntaa voimansa entistä arvaamattomammin ulko- ja kauppapolitiikkaan sekä mahdollisiin sotatoimiin.
Eurooppalainen yrityskysely: Suomalaisyritysten luottamus tulevaan on eurooppalaisittain vahvaa3.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Edellisvuoden vastaava aikaan tehtyyn selvitykseen verrattuna suomalaisyritysten seuraavaa vuotta koskevat odotukset paranivat. Tiedot käyvät ilmi Euroopan kauppakamarien kattojärjestön Eurochambresin kyselystä, johon vastasi yli 40 000 yritystä 27 maasta.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Talouden kasvu jatkuu – ”Elpyminen edelleen oikeilla raiteilla”30.10.2026 08:44:41 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan kokonaistuotannon suhdannekuvaaja näyttää oikean suuntaiselta. Samalla saatiin pitkään odotettu ennakollinen arvio vuoden 2026 kolmannen neljänneksen bruttokansantuotteen kehityksestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme