Greenpeacen aktivistit myös Stora Enson yhtiökokouksessa: vaativat yhtiötä linjaamaan, ettei se hanki puuta luonnonmetsistä
Greenpeacen aktivistit osoittavat tällä hetkellä mieltään myös Stora Enson yhtiökokouspaikalla Katajanokalla Helsingissä. Järjestö on jättänyt Stora Ensolle aloitteen, jossa se esittää, että yhtiö laatii uskottavan ja läpinäkyvän ohjeistuksen puunhankinnan estämiseksi luontoarvoiltaan merkittävistä metsistä.

“Suomen viimeiset luonnonmetsät ovat korvaamattoman arvokkaita juuri luonnonmetsinä, eivät kertakäyttöisenä selluna tai pahvilaatikoina. Stora Enson ja muiden metsäyhtiöiden on selväsanaisesti luvattava, ettei niiden tuotteista löydy luonnonmetsiä tai vanhoja metsiä nyt tai tulevaisuudessa”, sanoo Greenpeace Nordenin aktivisti Helka Julin.
Orpon hallituksen tänään tekemä, tutkijoilta täystyrmäyksen saanut päätös rajaa suuren osan vielä suojelun tarpeessa olevista vanhoista metsistä suojelun ulkopuolelle. Hallituksen haluttomuus saattaa metsiä kattavasti ja pysyvästi suojelun siirtää vastuun vanhojen metsien säilyttämisestä yhä voimakkaammin puun ostajille.
“Metsäyhtiöiden vastuullisuuspuheista huolimatta luontokato ei ole pysähtynyt ja metsiä on hakattu niin, että ne ovat muuttuneet päästölähteeksi. Yhtiöiltä tarvitaan nyt tekoja. Luonnonmetsien rauhaan jättäminen on helppo ensiaskel vastuullisuuteen. Vaadimme Stora Ensolta selvää ja julkista lupausta noudattaa puunhankinnassa tieteeseen pohjautuvia kriteerejä vanhoille metsille ja jättää rauhaan ne luonnonmetsät, joita tutkijat ovat jo suositelleen suojeltaviksi”, sanoo Greenpeace Nordenin Suomen apulaismaajohtaja Juha Aromaa.
Greenpeace Norden teki asiasta aloitteen Stora Enson yhtiökokoukselle. Aloitetta ei otettu yhtiökokouksen asialistalle.
Greenpeacen aktivisteja on osoittamassa mieltään myös Metsä Boardin yhtiökokouksessa Finlandia-talolla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha AromaaGreenpeacen Suomen apulaismaajohtaja
- Greenpeacen toiminta
- metsät ja metsäpolitiikka
- ilmasto ja ilmastopolitiikka
Kaisa KosonenIlmasto- ja energia-asiantuntija
- ilmastopolitiikka
- ilmastotiede
- ilmasto-oikeudenkäynnit
- metsäpolitiikka ja metsien suojelu
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Greenpeace
Selvitys: Ikea vaarantaa Euroopan viimeiset luonnonmetsät9.9.2025 10:01:57 EEST | Tiedote
Ikean tuotteet liittyvät Karpaattien vuoriston luonnonmetsien hakkuisiin Romaniassa, selviää Greenpeacen tänään julkaisemasta selvityksestä. Selvityksen mukaan vuonna 2024 luonnonmetsää hakattiin Karpaateilla jopa 59 neliökilometriä, eli yli 8200 jalkapallokentän verran. Tutkijoiden mukaan Karpaattien luonnonmetsät ovat vaarassa hävitä ja tarvitsevat pikaista suojelua.
Mielenosoitus UPM:n pääkonttorilla: aktivistit luovuttavat yhtiölle kultaisen metsäkoneen27.8.2025 10:21:05 EEST | Tiedote
Greenpeacen aktivistit osoittavat mieltä UPM:n pääkonttorilla Helsingissä ja luovuttavat yhtiölle Törkyhakkuu 2025 -tunnustuksen. UPM jäi viime viikolla kiinni puun ostamisesta Kaupinvaaran luonnonmetsästä. Tapaus osoitti, ettei UPM tunne ostamansa puun alkuperää.
UPM kärähti: keitti luonnonmetsästä sellua22.8.2025 07:13:00 EEST | Tiedote
Metsäyhtiö UPM on jäänyt kiinni puun ostamisesta luonnonmetsästä. Metsäliikkeen aktivistien seurannassa kävi ilmi, että UPM:n Pietarsaaren sellutehtaalle tuotiin puuta Kainuussa kesäkuussa tapahtuneista luonnonmetsähakkuista. Yhtiö ei kysyttäessä myöntänyt ostavansa puuta kyseisiltä hakkuilta.
Kansainvälinen tuomioistuin suojaa ilmastonmuutoksen vaikutuksista kärsiviä yhteisöjä24.7.2025 11:07:45 EEST | Tiedote
Kansainvälinen tuomioistuin (ICJ) antoi keskiviikkona 23. heinäkuuta 2025 merkittävän neuvoa-antavan lausunnon valtioiden velvollisuuksista ilmastokriisissä. Päätös vahvistaa valtioiden kansainvälisen oikeuden mukaisia velvollisuuksia Pariisin sopimuksen lisäksi. Siihen sisältyy useita keskeisiä lisävelvollisuuksia, kuten kaikkien maiden velvollisuus estää merkittävät ympäristöhaitat ja velvollisuus tehdä yhteistyötä ilmastokriisin torjumiseksi.
Pommit upottivat Greenpeacen lippulaivan 40 vuotta sitten – Hyökkäykset aktivismia vastaan jatkuvat yhä9.7.2025 15:39:37 EEST | Tiedote
Neljäkymmentä vuotta sitten Ranskan tiedustelupalvelu upotti Greenpeacen aluksen Aucklandin satamassa tappaen valokuvaaja Fernando Pereiran. Pommi-isku herätti maailmanlaajuisen raivon ja vahvisti ympäristöliikettä. Taistelu oikeudenmukaisuuden ja luonnon puolesta jatkuu edelleen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme