Taideyliopisto perustaa musiikkiteatterin maisteriohjelman Svenska kulturfondenin ja Suomen Kulttuurirahaston tuella
Uusi maisteriohjelma on ainutlaatuinen Pohjoismaissa.

Taideyliopistoon perustetaan musiikkiteatterin maisteriohjelma. Maisteriohjelmassa koulutetaan musiikkiteatteriesiintyjiä, ja ensimmäiset opiskelijat ohjelmaan valitaan keväällä 2026. Uusi maisteriohjelma tuo yhteen Taideyliopiston kahden akatemian huippuosaamisen: Sibelius-Akatemian musiikkikoulutuksen ja Teatterikorkeakoulun esittävien taiteiden koulutuksen.
Kaksikielinen maisteriohjelma perustetaan Svenska kulturfondenin ja Suomen Kulttuurirahaston lahjoitusten tuella. Molemmat säätiöt rahoittavat ohjelman perustamista 300 000 eurolla. Ohjelman tutkinto- ja opetuskielet ovat suomi ja ruotsi, mikä tukee valmistuneiden sijoittumista sekä suomen- että ruotsinkieliselle teatterikentälle.
”Olemme haaveilleet yhteisestä musiikkiteatterin maisteriohjelmasta Taideyliopiston perustamisesta lähtien. Upeaa, että siitä on nyt tulossa totta säätiökumppaneidemme tuen ansiosta”, Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén iloitsee.
Musiikkiteatterin maisteriohjelma luo taiteenalalle koulutuksellisen jatkumon, sillä tähän asti alaa on voinut opiskella Suomessa vain alempaan korkeakoulututkintoon saakka. Uusi ohjelma on ainutlaatuinen myös kansainvälisessä mittakaavassa: se on ainut maisteritasoinen musiikkiteatterin koulutus Pohjoismaissa.
Koulutus antaa opiskelijalle valmiudet toimia monipuolisesti musiikkiteatterin kentällä. Samalla se vastaa teatterikentän tarpeeseen kehittää kunnianhimoisesti taiteenalaa, joka on yleisömääriltään Suomessa vahvassa kasvussa. Opettajina toimii Taideyliopiston henkilökunnan lisäksi vierailevia alan kotimaisia ja kansainvälisiä huippuja.
”Maisteriohjelma syventää ja monipuolistaa musiikkiteatterin ammattilaisten osaamista. Ohjelman tutkintovaatimuksissa yhdistyy näyttelijäntaide, laulu, tanssi sekä musiikillinen ilmaisu”, kertoo ohjelman perustamista valmistellut musiikkiteatterin professori J. Martina Roos.
Taustalla laaja säätiöiden tuki
Svenska kulturfondenin ja Suomen Kulttuurirahaston lisäksi musiikkiteatterin maisteriohjelman perustamista on tukenut pitkäjänteisesti Svenska Litteratursällskapetin Pacius-rahasto. Maisteriohjelman perustamista tukee myös Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun perustettu viisivuotinen musiikkiteatterin professuuri, jonka mahdollistaa Waldemar von Frenckellin säätiöltä saatu rahoitus ja jota hoitaa J. Martina Roos.
Yhteyshenkilöt
Anna-Elina MatilainenViestintäpäällikkö
Puh:040 860 9515anna-elina.matilainen@uniarts.fiKuvat




Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Iiu Susiraja, Jimmy López ja Noora Dadu ovat Taideyliopiston Vuoden alumnit 202511.9.2025 16:29:20 EEST | Tiedote
Vuoden alumnit ovat Taideyliopistosta valmistuneita taiteilijoita ja esikuvia, jotka ovat vahvistaneet toiminnallaan taiteen ja taiteilijakoulutuksen ainutlaatuista arvoa ja merkitystä.
Taideyliopiston vararehtori Tapio Kujala: Hallituksen lakiesitys pakottaisi taideopiskelijat kohtuuttomiin valintoihin9.9.2025 14:52:38 EEST | Tiedote
Taideyliopisto suhtautuu kriittisesti hallituksen luonnokseen niin sanotusta yhden opiskeluoikeuden säännöstä. Yliopiston mukaan esitys voi pahimmillaan heikentää nuorten mahdollisuuksia kouluttautua monipuolisesti ja murentaa kulttuurialan koulutusekosysteemiä.
”Oppimista koko keholla” – Maalahdessa tuodaan esittävät taiteet osaksi koulua ja sillä on vaikuttavia tuloksia3.9.2025 11:12:56 EEST | Tiedote
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu koordinoi taidekasvatushanketta, jossa tutkitaan esittävien taiteiden tuomista osaksi peruskoulun ja esikoulun opetusta. Kokeilun pohjalta syntyy luonnos siitä, millainen olisi esittävien taiteiden opetussuunnitelma, jos sillä olisi paikka kouluissa kuvataiteen ja musiikin rinnalla.
Kuulokäytävä-teos kutsuu kokemaan taidetta arjessa – esillä Helsingin keskustassa syyskuussa2.9.2025 13:05:12 EEST | Tiedote
Osallistava Kuulokäytävä-teos on osa Jari Kohon Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun tekeillä olevaa väitöstutkimusta. Ekologista äänitaidetta tutkiva teos on esillä ja ohikulkijoiden koettavissa Ylvan omistaman Hansatalon Hansakäytävässä koko syyskuun 2025 ajan.
Äänitaiteilija Tarek Atoui luennoi improvisaatiosta ja kutsuu yleisönkin osallistumaan2.9.2025 08:55:51 EEST | Tiedote
Tarek Atoui pitää suositun Saastamoinen Keynote -yleisöluennon Tanssin talossa keskiviikkona 17. syyskuuta 2025. Luennossaan Atoui tarjoaa laajan katsauksen improvisaatioon. Luennolle on vapaa pääsy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme