Vihdoin pääsemme laskemaan kilpailijoiden kustannuksia - “Osallistumismaksuista viidesosa pois”
Kiihdytysajon SM-sarjan yhteistyökumppaneiden ansiosta, kauden 2025 kaikkien kilpailujen ilmoittautumismaksut ovat noin 20% alemmat kuin edellisvuonna.

Kaudelle 2025 lanseeratut kumppanuuspaketit myytiin loppuun jo tammikuussa. Yhteistyöyritykset PL-Power, Tarvikemotti, SPTR-Asennus ja Adampolis Finland saivat omat nimikkokilpailunsa Kiihdytysajon SM-sarjasta. SM-sarjan virallinen nimi on Blåkläder Drag Racing Series 2025.
“Teimme FHRA Marketing Oy:ssä aktiivista työtä kisapuolen kumppaneiden etsimiseksi. Tavoitteenamme oli, että tämä ulkopuolelta jäävä tuotto ohjataan kokonaisuudessaan kilpailumaksujen pienentämiseen. Näin tulee tapahtumaan, eli saamme sekä auto- että moottoripyöräryhmien kilpailukohtaisista osallistumismaksuista viidesosan pois. Se on lajissamme varsin poikkeuksellista, yleisten kustannusten noustessa tasaisesti. Halusimme tehdä toisin, sillä mielestämme kilpailijoiden ei tarvitse maksaa kaikkea sitä, mikä liittyy kilpailunjärjestämiskustannusten nousuun”, FHRA Marketing Oy:n toimitusjohtaja Anssi Pinola kuvailee.
Kiihdytysajon SM-sarjassa ajetaan kaudella 2025 yhteensä neljä osakilpailua. Kilpailupaikkakunnat ovat Pieksämäki, Kauhava ja Kalajoki. Pinolan päätavoite on kilpailija- ja yleisömäärän kehittäminen.
“Kun saamme kilpailijamäärän säilytettyä, tai jopa kasvatettua, voimme tarjota yleisölle enemmän nähtävää. Toisin sanoen, uskon vakaasti siihen, että yleisömäärä kasvaa, kun kilpailijoita on enemmän viivalla. Kiihdytysajo on räjähtävin moottoriurheilumuoto kotimaassa, erittäin näyttävä laji, jota on harrastettu Suomessa jo viisikymmentä vuotta laillisesti FHRA:n siipien suojassa”, Pinola kertoo.
Kaudelle 2025 on tehty kilpailukalenteriin uudistuksia. Aiemmin viiden osakilpailun sijaan ajetaan nyt neljä osakilpailua. Tämän lisäksi kilpailukalenterista löytyy uusi paikkakunta kun Kiihdytysajon SM-sarja palaa lähemmäs kymmenen vuoden tauon jälkeen Kalajoelle.
"Kiihdytysajon kotimaista arvosarjaa ajettiin vuosien ajan ainoastaan kahdella paikkakunnalla, ja kilpailukalenteriin palaava Kalajoen kilpailu on otettu etenkin paikallisten toimesta ilolla vastaan. Haluan korostaa, että vaikka Kalajoella ei välttämättä ajetakaan ennätyksiä, tarjoaa Hiekkasärkät alueena upeat puitteet sekä yleisölle että kilpailijoille. Kilpailun yksi tarkoitus on myös pitää hauskaa, promota lajia, ja näyttää mitä suomalainen drag racing nykypäivänä on”, Pinola päättää.
FHRA järjestää tulevana vuonna kiihdytysajoon liittyviä tapahtumia Pieksämäellä, Kauhavalla, Kalajoella ja Vesivehmaalla.
***
Kiihdytysajon SM-sarja: Blåkläder Drag Racing Series 2025
24.-25.5. / PL-Power Spring Nationals, Pieksämäki, Motopark
27.-29.6. / MAN Truck Internationals, Kauhava, LSK Business Park (+ EDRS Pro NMC)
2.-3.8. / Tarvikemotti Summer Nationals & Vintage Drags, Kalajoki
6.-7.9. / SPTR Finals, Pieksämäki, Motopark
Katupäivät 2025
23.5. / Street Drags, Pieksämäki, Motopark
7.6. / Street Drags, Vesivehmaan lentokenttä
1.8. / Street Drags, Kalajoki
16.8. / Street Drags, Vesivehmaan lentokenttä
5.9. / Street Drags, Pieksämäki, Motopark
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anssi Pinola, FHRA Marketing Oy, toimitusjohtaja, 040 041 4098, anssi.pinola@fhra.fi
Kuvat


Linkit
Tietoja julkaisijasta
FHRA on koko olemassaolonsa ajan ajanut harrasteajoneuvojen asiaa, jonka lisäksi se on suomalaisen kiihdytysurheilun pioneeri. Mutkattomuus ja viihtyvyys tuottavat isompia kokemuksia. FHRA:n suurin vuosittainen tapahtuma on Original American Car Show, joka on järjestetty Helsingissä vuodesta 1980 lähtien. ACS-näyttelyn lisäksi FHRA järjestää mm. Kiihdytysajon SM-sarjan osakilpailut, lailliset katukiihdytyspäivät lentokenttäradoilla ja cruising-kulttuuriin liittyviä tapahtumia. FHRA on vaikuttamassa myös harrasteajoneuvojen rakentelusäännöksiin ja teknisiin määräyksiin, sekä yhdistys on Liikenne- ja viestintäviraston (Traficom) valtuuttama museoajoneuvotarkastaja. Finnish Hot Rod Association FHRA Ry perustettiin vuonna 1972. | fhra.fi | americancarshow.fi | kiihdytysurheilu.fi |
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta FHRA
ACS25 päättyi onnistuneesti, yli 45 000 kävijää tutustui satoihin elämyksellisiin ajoneuvoihin21.4.2025 12:57:59 EEST | Tiedote
Suomen suurin ja monipuolisin harraste- ja erikoisajoneuvotapahtuma Original American Car Show järjestettiin perinteiseen tapaan pääsiäisviikonloppuna 18. – 20.4.2025 Helsingin Messukeskuksessa. Pääkaupunkiseudulla pääsiäisviikonlopun mittavimman yleisötapahtuman kävijämäärä jatkoi kasvuaan.
Kiia Huutoniemi on Miss Americana 202519.4.2025 19:29:15 EEST | Tiedote
Kauneuskilpailun finaalit järjestettiin ACS25'ssä 18.-19.4. Helsingin Messukeskuksessa. Miss Americana -kilpailun teemat olivat fitness, wellness ja terveys.
Huikea sähköautokonversio Suomen ensi-illassa ACS25:ssä - "Viimeisen päälle kunnossa on tuotu Mesla paikalle"18.4.2025 12:14:17 EEST | Tiedote
Kun nelivetoisen Teslan voimalinja integroidaan 70-luvun V8-Mersuun, siitä syntyy kotimainen harrasteauto Mesla. Turkulainen Jarmo Pesonen on saanut kahden vuoden mittaisen sähköautokonversio-projektinsa valmiiksi, ja lopputulos esitellään Original American Car Show'n uudessa Electrified Experience X Kokkolan Autohuolto -näyttelyosiossa pääsiäisenä Helsingin Messukeskuksessa.
Ajoneuvojen kiertotalousasetuksiin liittyvä keskustelutilaisuus Messukeskuksessa17.4.2025 15:30:00 EEST | Tiedote
ACS25 järjestää keskustelutilaisuuden tapahtuman päätöspäivänä sunnuntaina 20.4.2025 kello 14.30 alkaen Showlavalla hallin kuusi (6) pohjoispäässä.
Sadoittain elämyksellisiä ajoneuvoja Messukeskuksessa pääsiäisenä17.4.2025 06:33:00 EEST | Tiedote
Original American Car Show järjestetään 46. kertaa. ACS25 on ikärajaton juhla, joka on avoinna Helsingin Messukeskuksessa pääsiäisviikonloppuna 18.-20.4. päivittäin klo 10-18. Tapahtuman eri näyttelyosioista löytyy elämyksellisiä ajoneuvoja koko perheelle pääsiäisviikonlopuksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme