SDP:n Perholehto: Luonnolta puuttuvat kovat lobbarit, hallitus ei perääntynyt
– Hallitus halventaa demokraattista prosessia sivuuttaessaan asiantuntijat näin rumalla tavalla vanhojen metsien suojelukriteerien valmistelussa. Suurin osa lausunnonantajista suhtautui esitykseen poikkeuksellisen kriittisesti. Kriteerien muokkaamista vaativat esimerkiksi maakuntaliitot, yliopistot, ELY-keskukset ja tutkijat. Makeisveron korotuksesta hallitus luopui kriittisen lausuntojen takia, mutta luonnolle ei löytynyt riittävän kovaa lobbaria, toteaa ympäristövaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto (sd.).

– Uskottavat kriteerit olisivat tärkeät myös yksityisten metsänomistajien oikeusturvan kannalta. Vastuullisesti toimivat metsäyhtiöt saattavat joka tapauksessa välttää puun hankkimista vanhoista metsistä, vaikka ne eivät mahtuisikaan nyt laadittuihin kriteereihin. Tämä jättäisi metsänomistajat epämääräiseen välitilaan, jossa puuta ei saa myytyä, mutta metsän suojelustakaan ei saa rahaa, huomauttaa Perholehto.
Suomi on sitoutunut EU:n monimuotoisuusstrategiaan, joka vaatii pysäyttämään luontokadon vuoteen 2030 mennessä.
– Kymmenen vuoden päästä Suomen metsämaasta vähintään 10 prosenttia on oltava suojeltua, mutta tästä määrästä puuttuu vielä noin 600 000 hehtaaria. Olennaista on nyt kuulla, miten hallitus aikoo nämä hehtaarit taikoa, jos ei valtaosin valtion metsiä suojelemalla?
– Vanhojen metsien suojelukriteerien piti valmistua jo toissa vuonna. Surulliselta kieltämättä tuntuu, että myöhästelyn lisäksi nyt nähdään, että lausuntokierroskin oli käytännössä turha näytös. Hallituksella ei ollut todellista halua kuulla ihmisiä, vaan lopputulos oli päätetty jo ennalta. Tämä on aivan selvää sen pohjalta, että kriteereitä ei muutettu lausuntojen perusteella, tilittää Perholehto.
Hallitus antaa vanhojen metsien suojelukriteerit valmistelevan luonteisena periaatepäätöksenä, jolla ei ole itsessään välittömiä oikeudellisia vaikutuksia.
– Vanhojen metsien suojelukriteerit on laadittu puhtpoliittisin perustein, ei tutkimustietoon tukeutuen. Onneksi periaatepäätös sitoo vain sen antanutta hallitusta, jolla on korkeintaan puoli kautta enää jäljellä, Perholehto päättää.
Yhteyshenkilöt
Pinja PerholehtoKansanedustaja
Puh:040 059 6521pinja.perholehto@eduskunta.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Saku Nikkanen: Liikkumisen edistämisen johtajuus valtioneuvostolle9.5.2025 08:42:28 EEST | Tiedote
Suomalaisten arjessa tapahtuva liike uhkaa heiketä entisestään kaikissa ikäluokissa. Hyviä toimia liikunnan, urheilun ja fyysisen aktiivisuuden eteen on tehty ja tehdään paljon ympäri Suomen. Nykyiset toimet eivät kuitenkaan riitä. Siksi ehdotan, että liikkeen lisäämistä johdetaan jatkossa valtioneuvoston kansliasta käsin poikkihallinnollisesti, sanoo kansanedustaja Saku Nikkanen.
SDP:n Kumpula-Natri: EU:n on uudistuttava nyt8.5.2025 15:29:15 EEST | Tiedote
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on mullistanut Euroopan turvallisuusympäristön ja asettaa nyt haasteeksi EU:n kyvyn vastata turvallisuus- ja puolustuspoliittisiin paineisiin. Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd.) vaatii Suomelta ja EU:lta ahkeruutta ja rohkeutta uudistaa omaa turvallisuuttaan ja puolustuskykyään. Vahva resilienssi syntyy vain vaalimalla samanaikaisesti oikeusvaltiota, demokratiaa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta.
SDP:n Skinnari: Työsuhdepyöräily on iso terveysteko, miksi sen veroetu poistetaan?8.5.2025 14:04:53 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Ville Skinnari kyseenalaistaa hallituksen päätöstä poistaa pyöräedun verovähennys. Suomessa on tällä hetkellä enemmän työsuhdepyöriä kuin työsuhdeautoja ja pyöräilyn vaikutus kansanterveyteen on merkittävä.
SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026-2029.7.5.2025 14:33:33 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026-2029. Ed. Joona Räsänen. Muutokset puhuttaessa mahdollisia.
SDP:s Johan Kvarnström: Det är viktigt att vattenförsörjningen förblir i offentlig ägo – som följande måste vi ta itu med reparationsskulden7.5.2025 08:15:43 EEST | Pressmeddelande
– Vattenförsörjningen är en del av vår kritiska infrastruktur, och nu stärker vi dess ställning i offentlig ägo när privatisering förbjuds i lag. Det här är ett glädjande besked. Samtidigt måste kommunerna hitta en hållbar lösning för att ta itu med den skenande reparationsskulden i vattenledningsnäten, säger riksdagsledamot Johan Kvarnström (SDP).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme