SDP:n Koskinen, Kumpula-Natri ja Kari: Valkoisen kirjan myötä EU:lle vahvempi rooli puolustuksessa
SDP:n ulkopoliittinen johto osoittaa tukensa puolustuksen valkoisen kirjan peruslinjoille.

Euroopan komissio julkisti eilen puolustuksen valkoisen kirjan, jonka tavoitteena on varmistaa, että Euroopalla on "vahva ja riittävä" puolustuksen perusta vuoteen 2030 mennessä. Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen, suuren valiokunnan 2. varapuheenjohtaja Miapetra Kumpula-Natri ja puolustusvaliokunnan jäsen Mika Kari pitävät paperia hyvänä pohjana eurooppalaiselle yhteistyölle.
Valkoisessa kirjassa keskeiset painopisteet sisältävät horjumattoman tuen Ukrainalle, puolustuskyvykkyyksien aukkojen kuromisen, Euroopan puolustusteollisuuden, varautumisen ja turvallisuuskumppanuuksien vahvistamisen.
— Ukrainaan tarvitaan kestävä ja oikeudenmukainen rauha. Samanaikaisesti kun vahvistetaan Euroopan puolustusta ja puolustusteollisuutta on tärkeä jatkaa Ukrainan tukemista, toteaa ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen.
Ehdotetut toimet pyrkivät vastaamaan Ukrainan tukemisen lyhyen aikavälin kiireellisiin tarpeisiin, mutta myös käsittelemään Euroopan turvallisuuden ja puolustuksen pitkäaikaista tarvetta.
— Paine puolustusmenojen kasvattamiselle on selvä ja se jakautuu useammalle vaalikaudelle. Tässä puolueiden tulee hakea yhteisymmärrystä ja parlamentaarista ratkaisua. Päätöksiä tehdessä ei pidä unohtaa suomalaisten arjen turvallisuutta, Koskinen jatkaa.
Lyhyemmällä aikavälillä Euroopan puolustusta vahvistettaisiin komission puheenjohtajan von der Leyenin aiemmin maaliskuussa esittämillä rahoitusratkaisuilla eli ReArm Europe -suunnitelmalla. Kumpula-Natrin mukaan Pohjoismailla on tässä edelleen tärkeä rooli.
— Pohjoismaiden aktiivista veturiroolia tarvitaan edelleen EU:n sisällä. Ymmärrys kasvaa vähitellen. Meidän itärajamme on myös EU:n itäraja. EU:n tulee turvallisuushaasteiden edessä tiivistyä. Komission esittämät toimet jäivät varovaisiksi, sillä Euroopan puolustusta tukevan yhteistoiminnan ja puolustusteollisuuden kehittäminen sekä välitön Ukrainan tarvitseman avun tarve ovat ratkaisevan tärkeitä, korostaa Kumpula-Natri
Valkoisessa kirjassa ehdotetaan, että EU-maat yhdistäisivät nopeasti resursseja muun muassa yhteisten eurooppalaisten puolustusmateriaalihankintojen kautta, jotka jäsenvaltiot määrittelevät ja joihin EU tarjoaa taloudellisia kannustimia.
Puolustuspolitiikka kuuluu kansalliseen päätäntävaltaan, ja on perinteisesti hoidettu EU:n sijaan Naton lipun alla. Komission valkoinen kirja osoittaa pyrkimyksenä olevan suunnanmuutos kohti yhteistä eurooppalaista lähestymistapaa Euroopan puolustukseen.
— Tarkoituksena ei ole rakentaa Naton kanssa päällekkäisiä rakenteita. Puolustukseltaan vahvempi Eurooppa tarkoittaa myös vahvempaa Natoa. Erityisesti vallitsevassa turvallisuustilanteessa ja suurvaltapolitiikan myllerryksessä on selvää, että Eurooppa tarvitsee mittavia investointeja oman puolustuksensa vahvistamiseksi mahdollisimman ripeästi. Aikaa ei ole hukattavaksi, Mika Kari päättää.
Miapetra Kumpula-Natri on keskustelemassa EU:n puolustuksesta YLEn A-talkissa torstaina 20.3. klo 21.06
Yhteyshenkilöt
Tiina RytkyViestintäpäällikköSosialidemokraattinen eduskuntaryhmä
Puh:0401696828tiina.rytky@eduskunta.fiJohannes KoskinenKansanedustaja
Puh:050 511 3061Miapetra Kumpula-NatriKansanedustaja
Puh:0505113004Mika KariKansanedustaja
Puh:050 398 5601Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Saku Nikkanen: Liikkumisen edistämisen johtajuus valtioneuvostolle9.5.2025 08:42:28 EEST | Tiedote
Suomalaisten arjessa tapahtuva liike uhkaa heiketä entisestään kaikissa ikäluokissa. Hyviä toimia liikunnan, urheilun ja fyysisen aktiivisuuden eteen on tehty ja tehdään paljon ympäri Suomen. Nykyiset toimet eivät kuitenkaan riitä. Siksi ehdotan, että liikkeen lisäämistä johdetaan jatkossa valtioneuvoston kansliasta käsin poikkihallinnollisesti, sanoo kansanedustaja Saku Nikkanen.
SDP:n Kumpula-Natri: EU:n on uudistuttava nyt8.5.2025 15:29:15 EEST | Tiedote
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on mullistanut Euroopan turvallisuusympäristön ja asettaa nyt haasteeksi EU:n kyvyn vastata turvallisuus- ja puolustuspoliittisiin paineisiin. Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd.) vaatii Suomelta ja EU:lta ahkeruutta ja rohkeutta uudistaa omaa turvallisuuttaan ja puolustuskykyään. Vahva resilienssi syntyy vain vaalimalla samanaikaisesti oikeusvaltiota, demokratiaa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta.
SDP:n Skinnari: Työsuhdepyöräily on iso terveysteko, miksi sen veroetu poistetaan?8.5.2025 14:04:53 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Ville Skinnari kyseenalaistaa hallituksen päätöstä poistaa pyöräedun verovähennys. Suomessa on tällä hetkellä enemmän työsuhdepyöriä kuin työsuhdeautoja ja pyöräilyn vaikutus kansanterveyteen on merkittävä.
SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026-2029.7.5.2025 14:33:33 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026-2029. Ed. Joona Räsänen. Muutokset puhuttaessa mahdollisia.
SDP:s Johan Kvarnström: Det är viktigt att vattenförsörjningen förblir i offentlig ägo – som följande måste vi ta itu med reparationsskulden7.5.2025 08:15:43 EEST | Pressmeddelande
– Vattenförsörjningen är en del av vår kritiska infrastruktur, och nu stärker vi dess ställning i offentlig ägo när privatisering förbjuds i lag. Det här är ett glädjande besked. Samtidigt måste kommunerna hitta en hållbar lösning för att ta itu med den skenande reparationsskulden i vattenledningsnäten, säger riksdagsledamot Johan Kvarnström (SDP).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme