Helsinki aikoo myydä Kirkkonummelta 200 hehtaaria luonnonsuojeluun
Helsingin kaupunki suunnittelee Kirkkonummen Kauhalassa sijaitsevan metsäalueen myymistä Luonnonperintösäätiölle.

Helsingin kaupunki ja Luonnonperintösäätiö ovat neuvotelleet maakaupasta, jossa säätiön omistukseen siirtyy yli 200 hehtaarin alue Kirkkonummen Kauhalassa. Säätiön tavoitteena on perustaa Kauhalaan luonnonsuojelualue.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta käsittelee ehdotusta alueen myymisestä kokouksessaan tiistaina 25. maaliskuuta. Ehdotettu kauppahinta on 1,9 miljoonaa euroa.
Vuonna 1995 perustetun Luonnonperintösäätiön tarkoituksena on Suomen luonnon ja etenkin metsien suojelu. Säätiö hankkii lahjoitusvaroin omistukseensa luonnonalueita ja edistää niiden pysyvää rauhoittamista luonnonsuojelulain pohjalta.
Jos maakauppa toteutuu, Luonnonperintösäätiön maanomistus Uudellamaalla yli kolminkertaistuu. Nykyisin säätiöllä on Uudellamaalla 78 hehtaaria suojelualueita.
Helsingin kaupungin tavoitteena on pääasiassa luopua kuntarajojensa ulkopuolella sellaisesta maanomistuksesta, jolla ei ole yhteyttä kunnan ydintoimintaan. Nyt ehdotetun kaupan toteutuminen olisi merkittävä edistysaskel kohti tavoitteen saavuttamista.
Uudenmaan maakuntakaavoitukseen liittyneessä luontoselvityksessä on arvioitu, että suuri osa Kauhalan alueesta lukeutuu maakunnan arvokkaimpiin vielä suojelemattomiin metsäkokonaisuuksiin.
Kaupunkiympäristölautakunta on linjannut jo aiemmin, että Helsinki voi muiden alueiden lisäksi luovuttaa ulkokunnista merkittäviä luontokohteita, jos ostajan toiminnan nimenomaisena tarkoituksena on luontoarvojen säilyttäminen tai vahvistaminen. Kauhalan kohteelle on etsitty jo pitkään ostajaa, joka vastaisi tarpeeseen.
Kauhalasta myytävät alueet ovat olleet Helsingin omistuksessa 1960-luvulta lähtien. Kaupungilla ei ole omaa toimintaa Kauhalan alueella, eikä aluetta ole pitkään aikaan käytetty metsätalouteen. Alueen muuttaminen suojelualueeksi vahvistaa pääkaupunkiseudun metsäluonnon verkostoa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tom Qvisén, projektipäällikkö
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Puh. 040 809 7427
tom.qvisen@hel.fi
Harri Hölttä
Luonnonperintösäätiö
Puh. 040 722 9224
harri.holtta@luonnonperintosaatio.fi
Kuvat



Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Taimenten kutupaikkaa vahingoittanut pato puretaan Pitäjänmäellä23.4.2025 17:24:23 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki purkaa Strömbergin puistossa työmaa-aikaisen padon, joka on aiheuttanut tuhoa erittäin uhanalaisen taimenen kutupaikalle.
Puistojen ja katujen puhtaanapito maksaa Helsingille miljoonia vuodessa – Helsinki kampanjoi roskattomuuden puolesta23.4.2025 10:35:44 EEST | Tiedote
Viime vuonna startannut Roskaton Helsinki -kampanja alkaa huhtikuun puolivälissä ja jatkuu koko kesän. Kampanjan tavoitteena on lisätä tietoisuutta roskaantumisen haitoista ja tuoda esille roskaamisen kustannuksia. Puistojen ja katujen puhtaanapito maksoi Helsingin kaupungille viime vuonna yli 14 miljoonaa euroa.
Ändringarna av detaljplanerna för Brunnsgatan och Esplanaderna inleds22.4.2025 13:30:24 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stad har påbörjat ändringarna av detaljplanerna för Brunnsgatan och Esplanaderna. Målet är att Brunnsgatan ska omvandlas till en gata för kollektivtrafik utanför järnvägsstationen. På Esplanaderna tryggar man områdets kulturhistoriska värde. Trafikmässigt bevaras två körfält på Esplanaderna per riktning.
Kaivokadun ja Esplanadien asemakaavojen uudistaminen käynnistyy22.4.2025 13:30:24 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki on käynnistänyt Kaivokadun ja Esplanadien asemakaavojen uudistamisen. Tavoitteena on Kaivokadun muuttaminen päärautatieaseman edustalla joukkoliikennekaduksi. Esplanadeilla turvataan alueen kulttuurihistoriallinen arvo. Liikenteellisesti Esplanadeilla säilytetään kaksi ajokaistaa suuntaansa.
Koncepttävling för Tomtbacka gård inleds – nu söks en erfaren aktör som kan utveckla området22.4.2025 12:36:18 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stad söker genom en koncepttävling en samarbetspartner som vill utveckla Tomtbacka gård och ta över byggnaderna och djuren. Målet är att Tomtbacka gård ska bli ett aktivt och attraktivt rekreationsområde samt besöks- och turistmål.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme