Varsinais-Suomen ELY-keskus

Varsinais-Suomen työttömyyden kasvuvauhti Suomen maakunnista nopeinta

Jaa

Varsinais-Suomen työttömien määrä laski parilla sadalla hengellä helmikuun aikana. Tästä huolimatta työttömyyden kasvuvauhti on viimeisen vuoden aikana ollut maakunnassa todella vauhdikasta. Isolta osaltaan tämä johtuu pitkään jatkuneesta työvoiman todella vaatimattomasta kysynnästä, joka näkyy nyt lisääntyvien työttömien määrässä. Pahiten työttömyyden nousu on iskenyt työnhakijaryhmistä pitkäaikaistyöttömiin, korkeakoulutettuihin, nuoriin (alle 25v.) ja naisiin.

Varsinais-Suomen kuntien työllisyyspalveluissa oli helmikuun lopussa 27 000 työtöntä työnhakijaa. Helmikuun aikana työttömien määrä supistuu normaalivuosina jonkin verran tammikuuhun verrattuna kuten nytkin työttömien määrän laskiessa 200 hengellä edelliseen kuukauteen verrattuna. Vuotta aiemmasta on työttömien määrä noussut 4 000 henkilöllä eli 18 %, kun koko maan työttömien määrä on noussut samassa ajassa vain 13 %. Varsinais-Suomessa lomautettujen määrä tippui 200 hengellä verrattuna vuodentakaiseen.

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli helmikuun lopussa Varsinais-Suomessa 11,4 % eli 1,6 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosi sitten. Työttömien osuus työvoimasta oli kuitenkin edelleen selkeästi pienempi kuin koko maassa (12,0 %) keskimäärin.

Helmikuussa työttömiä oli kaikissa Varsinais-Suomen seutukunnissa viime vuotta enemmän. 
Varsinais-Suomen työttömyysaste oli korkein Salon seudulla (11,9 %) sekä Turussa (14,5 %). Pienin työttömyysaste oli Turunmaan saaristossa (6,8 %) sekä kunnista Ruskolla (5,8 %).

Helmikuun viimeisenä päivänä oli avoimia työpaikkoja tarjolla alueen kuntien työllisyyspalveluissa 4 100 kappaletta, joten pudotus on ollut silmiinpistävää (-28 %) viime vuoteen verrattuna. Kolmen viime kuukauden aikana uusia työpaikkoja on avautunut 9 900 kpl eli 37 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kaikkiaan työpaikkoja oli avoinna helmikuun aikana 7 400 kappaletta, joista 3 900 oli uusia, helmikuun aikana avautuneita työpaikkoja. Näin uusia työpaikkoja tuli helmikuussa tarjolle 31 % vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Maaliskuussa työttömien työnhakijoiden määrä supistuu yleensä trendin omaisesti jonkin verran helmikuuhun nähden.

Tarkempaa tietoa:

www.työllisyyskatsaus.fi

- Kaikkien ely-keskusten ja koko maan viimeisin työllisyyskatsaus löytyy tästä samasta paikasta.

- Palvelusta voi kopioida katsauksen kuviot ja niiden lähteenä olevat taulukot mm. excel-muodossa.

Työllisyyskatsaukset, Varsinais-Suomi

- Työllisyyskatsaukset pdf-muodossa

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus

Liikennekatko Säkyläntiellä (mt 204) 17.–18.5. Vähä-Säkylän risteyssillan purkutöiden vuoksi6.5.2025 10:31:23 EEST | Tiedote

Varsinais-Suomen ELY-keskus on aloittanut huhtikuussa Vähä-Säkylän risteyssillan uusimistyöt Säkylässä maantiellä 12691 (Rantatie). Seuraavana työvaiheena on vanhan sillan purkaminen. Purkutöiden ajaksi joudutaan katkaisemaan liikenne sillan alittavalta Säkyläntieltä (mt 204) 17.-18.5.2025. Säkyläntien liikenne ohjataan kiertoreitille Turuntien (mt 12692) kautta purkutöiden ajaksi.

Valtatiellä 1 (E18) laajennetaan Makarlan levähdysaluetta Piikkiössä6.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote

Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa Kaarinan Piikkiössä valtatie 1:llä Makarlan levähdysalueen laajennustyöt, jossa paikoitusaluetta laajennetaan ja uudelleenjärjestellään. Rakennustyöt alkavat viikolla 19 ja rakennustöiden on tarkoitus valmistua elokuussa 2025. Levähdysalueen laajennus on merkittävä helpotus raskaan liikenteen kuljettajille, jotka tarvitsevat sopivia paikkoja taukojen pitämiseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye