Valepalotarkastaja liikkeellä Keski-Uudellamaalla
Keski-Uudenmaan pelastuslaitos varoittaa alueella liikkuvasta henkilöstä, joka esiintyy valheellisesti palotarkastajana. Pelastuslaitos ei tee palotarkastuksia ilman ennakkoon sovittua aikaa eikä ota yhteyttä tuntemattomasta numerosta.

Keski-Uudenmaan pelastuslaitos on saanut tiedon, että alueellamme liikkuu henkilö, joka esiintyy valheellisesti pelastuslaitoksen palotarkastajana. Henkilö on ollut yhteydessä asukkaisiin puhelimitse ja kertonut tulevansa palotarkastukselle puolen tunnin kuluessa.
Pelastuslaitos muistuttaa, että pelastuslaitos ei suorita palotarkastuksia asuinkiinteistöihin ilman ennakkoon sovittua ajankohtaa, jonka asukas tai kiinteistön omistaja on itse varannut.
Pelastuslaitos ei soita tuntemattomasta numerosta. Mahdolliset yhteydenotot tapahtuvat aina virallisia kanavia pitkin pelastuslaitoksen sähköpostiosoitteista tai viranomaisten puhelinnumeroista. Tarvittaessa voit soittaa pelastuslaitoksen tilannekeskukseen ja varmistaa, työskenteleekö henkilö meillä.
Jos saat epäilyttävän yhteydenoton, älä päästä tuntemattomia henkilöitä kotiisi, älä luovuta henkilötietojasi, ja ilmoita yhteydenotosta viipymättä poliisille.
Mistä tunnistat pelastuslaitoksen palotarkastajan?
Pelastuslaitoksen palotarkastaja liikkuu aina pelastuslaitoksen punaisella ajoneuvolla, jossa on pelastustoimialueen logo ja tunnus ja sininen vilkku katolla. Palotarkastajalla on virkakortti ja hän pukeutuu tummansinisiin virkavaatteisiin, joissa on pelastustoimen tunnus, nimi- ja virka-asemalaatta sekä pelastustoimialueen hihatunnus.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yrjö Jalavapäivystävä päällikköKeski-Uudenmaan pelastuslaitos
pe-su 21.-23.3.
Roope PelkonenpalotarkastajaKeski-Uudenmaan pelastuslaitos
ma 24.3. alkaen
Kuvat

Keski-Uudenmaan pelastuslaitos
Tehtävänämme on pelastustoiminnan järjestäminen, onnettomuuksien ehkäisy sekä häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin varautuminen toiminta-alueellamme.
Keski-Uudenmaan pelastuslaitos kuuluu hallinnollisesti Vantaan ja Keravan hyvinvointialueeseen, mutta palvelee myös Keski-Uudenmaan hyvinvointialuetta. Toimimme kahdeksan kunnan alueella tiiviissä yhteistyössä lähialueiden pelastuslaitosten ja muiden viranomaisten ja toimijoiden kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
VAKEs tjänster bemöter utmaningarna på välfärdsområdet7.5.2025 08:34:41 EEST | Pressmeddelande
Vanda och Kervo välfärdsområde utvecklar sina tjänster enligt välfärdsområdets servicebehov. Tjänsterna fokuserar bland annat på problem som våld i nära relationer, bostadslöshet, ensamhet och utmaningar med den psykiska hälsan.
VAKEn palvelut vastaavat alueen haasteisiin7.5.2025 08:34:41 EEST | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue kehittää palveluitaan alueen palvelutarpeen mukaan. Palveluita on suunnattu vastaamaan muun muassa lähisuhdeväkivaltaa, asunnottomuuteen, yksinäisyyteen ja mielenterveyden haasteisiin.
Asukkaat haluavat vaikuttaa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen palveluiden kehittämiseen6.5.2025 14:40:24 EEST | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue kysyi alueen asukkaiden kokemuksia ja toiveita osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista sekä viestinnästä. Vastauksia hyödynnetään uuden strategian valmistelussa, osallisuuden vahvistamisessa ja viestinnän kehittämisessä.
VAKE on varautunut lasten ja nuorten terapiatakuun toteuttamiseen6.5.2025 08:36:44 EEST | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on varautunut 1.5.2025 voimaan astuneen terapiatakuun toteuttamiseen. Terapiatakuu toteutetaan osana mielenterveystyön kokonaisuutta.
Aluehallitus käsitteli oppilaitosten sosiaaliohjaajien ja sairaanhoitajien tehtävien sijoittamista29.4.2025 16:40:41 EEST | Tiedote
Aluehallituksen kokouksessa käsiteltiin selvitystä perusopetuksessa ja toisella asteella työskentelevien hyvinvointialueen sosiaaliohjaajien ja sairaanhoitajien resurssien uudelleenkohdentamista lakisääteisiin tehtäviin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme