Sofia Virta: Vihreät on mukana opposition yhteisessä välikysymyksessä
Vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran mukaan Vihreät on valmis tukemaan opposition yhteistä välikysymystä siitä, miten hallitus aikoo kohdistaa suunnittelemansa 170 miljoonan euron sote-leikkaukset.

– Peräänkuulutin jo tammikuussa eduskuntaryhmämme talvikokouksen yhteydessä hallitukselta vastauksia siihen, mistä sote-palveluista se aikoo tänä keväänä leikata. Vastausta ei vieläkään ole hallitukselta saatu, joten tietenkin olemme valmiita tukemaan välikysymystä, jotta hallitus viimein kertoisi avoimesti, keneltä se aikoo vaalien jälkeen leikata, Virta sanoo.
Virta tiedotti aiemmin perjantaina, että hänen mielestään koko opposition tulisi yhdistää voimansa ja jättää yksi yhteinen välikysymys.
– Suomalaisilla on oikeus tietää ennen vaaleja, mistä, milloin ja kuinka paljon hallitus on sotesta leikkaamassa. Vaade läpinäkyvyydestä hallituksen toiminnassa on niin tärkeä, että mielestäni koko opposition tulisi yhdistää voimansa. Uskon, että suomalaisille tässä tilanteessa toivoa ja luottamusta toisi se, että kun hallitus ei kykene huolehtimaan suomalaisten sote-palveluista, niin oppositio osoittaisi kykenevänsä siihen yhdessä, Virta kommentoi.
Yhteyshenkilöt
Sofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiMarena AhonenViestintäsuunnittelijaVihreiden viestintä
Puh:+358 50 589 3391marena.ahonen@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Sofia Virta kiittää tasavallan presidenttiä: Stubb antoi vahvan toivon viestin – samaa arvojohtajuutta kaivataan pääministeriltä19.12.2025 12:50:29 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kiittää presidenttiä ja peräänkuuluttaa hallitukselta samanlaista arvojohtajuutta. Pääministerin tiedonanto olisi hänen mukaansa tarpeellinen lupaus eduskunnalle ja koko Suomelle siitä, että rasismiin ja sen aiheuttamaan mainehaittaan suhtaudutaan vakavasti.
Vihreiden Hyrkkö reagoi VM:n uusiin talouslukuihin: “Vähintä mitä hallitus voi tehdä, on perua kallis ja tehoton yhteisöveroale”19.12.2025 12:08:54 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö kommentoi valtiovarainministeriön juuri julkistamia sopeutusskenaarioita. Hän vaatii hallitukselta toimia valtion tulopohjan vahvistamiseksi.
Sofia Virta pääministerille: Johtajuus ei ole maton alle lakaisua joululomien alla19.12.2025 11:08:25 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta arvostelee pääministeri Petteri Orpon päätöstä sivuuttaa opposition vaatimus tiedonannosta rasismin ympärille nousseesta kohusta.
Krista Mikkonen: Taiteen valtionpalkintojen jakamatta jättäminen kertoo karua kieltä hallituksen arvoista19.12.2025 09:24:49 EET | Tiedote
Orpon hallituksen leikkaus Taiteen edistämiskeskukselta on johtanut siihen, ettei tänä vuonna jaettu taiteen valtionpalkintoja. Vihreiden kansanedustaja Krista Mikkonen ihmettelee Orpon hallituksen halua katkaista 160-vuotias perinne.
Sofia Virralta suorat sanat: perussuomalaisille puoluekurin rikkominen on vakavampi asia kuin rasismi18.12.2025 17:48:04 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan hallituksessa on rasistinen puolue, jonka toiminta paljastaa räikeän kaksoisstandardin puolueen sisäisissä sanktioissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme