Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Heinonen: Jatkuvatko SDP:n takinkäännöt? – Demarien ajatuspaja torppaa asiantuntijoiden kasvutoimet

Jaa

Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja Lauri Finér on julkaissut blogin, jossa hän maalaa uhkakuvaa kaikista rahoitusmarkkinoiden uudistuksista ja kasvua tukevista keinoista. Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen kysyy, irtisanoutuuko Antti Lindtman säätiön lausunnoista vai jatkaako SDP talouspolitiikan takinkääntöjään?

Timo Heinonen. Kuvaaja: Kristian Tervo.
Timo Heinonen. Kuvaaja: Kristian Tervo.

Julkaisussa verotuksen kehittäminen ja talouskasvun edistäminen leimataan "Troijan hevosiksi", ikään kuin kaikki talouden uudistukset tähtäisivät vain yhteiskunnan rapauttamiseen. Tämä on Heinosen mukaan paitsi yksipuolista, myös suoraan haitallista Suomen taloudelle ja tulevaisuuden investoinneille.

”SDP on vastikään itse esittänyt suurten puhtaan siirtymän verokannustimen laajentamista. Nyt heidän ajatuspajansa lyttää huojennukset. Irtisanoutuuko Antti Lindtman ajatuspajansa puheista vai jatkuvatko SDP:n tämän viikkoiset takinkäännöt?” kysyy Heinonen.

Sorsa-säätiön kirjotuksessa on lähdetty myös kyseenalaistamaan Murron työryhmän asiantuntijoiden osaamista, ja jopa epäillään heidän ajavan omia etujaan.

”Kun asia-argumentit loppuvat, siirtyy SDP:n läpeensä politisoitunut ajatuspaja hyökkäämään asiantuntijatyöryhmän motiiveja vastaan”, Heinonen sanoo.

Heinonen sanoo SDP:n intoutuneen vaalien alla puhumaan kasvutoimista. SDP:n puheenjohtaja Lindtman on korostanut muun muassa pääomamarkkinoiden kehittämistä keskeisenä kasvuajurina.

”Nyt SDP:stä taas lytätään keskeiset asiantuntijaryhmän kasvutoimet, joilla pääomamarkkinaa kehitettäisiin. Mitä SDP oikein siis ajaa? Äänestäjillä on oikeus tietää”, Heinonen päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Kinnari: Hallitus edistää järkevää suurpetopolitiikkaa sekä eduskunnassa että EU:ssa9.5.2025 14:53:07 EEST | Tiedote

Maa- ja metsätalousvaliokunta on saanut tänään 9.5. valmiiksi mietintönsä hallituksen esityksestä metsästyslain 41§:n muutoksesta. Lisäksi Euroopan Parlamentti on hyväksynyt Suomen vahvalla vaikuttamisella muutoksen suden asemaan EU:n luontodirektiivissä tiukasti suojellusta laista suojelluksi. Suojellun lajin metsästäminen voidaan sallia, kun taas tiukasti suojeltua lajia voidaan metsästää vain poikkeustapauksissa.

Zyskowicz muistuttaa tulonjakovaikutuksiin keskittyvää oppositiota: ”Pitkän päälle ei ole niitä tuloja eikä ole sitä jakoa”7.5.2025 17:20:26 EEST | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowiczin mukaan on positiivista kehitystä, että SDP on alkanut viimein kantamaan huolta velkaantumisesta. Mutta yhä silkka mysteeri on, millä SDP ratkaisisi velkaantumisongelman. Zyskowicz ihmettelee myös keskustan kantaa, jonka mukaan on hyväksyttävää verottaa lähes 60 prosenttia jokaisesta ansaitusta lisäeurosta.

Kokoomuksen Kaunisto: Sääntely kuriin, kasvu käyntiin – pk-yrityksille helpompi pääsy rahoitukseen4.5.2025 07:20:00 EEST | Tiedote

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ville Kaunisto kiittää hallitusta puoliväliriihen linjauksista, joilla vahvistetaan yritysten kasvurahoitusta. Erityisen tärkeänä hän pitää päätöstä keventää rahoitusmarkkinoiden sääntelyä. ”Pk-yritysten kannalta tärkeintä ei ole suurten julistusten määrä, vaan konkreettiset päätökset, jotka parantavat toimintaympäristöä”, Kaunisto iskee keskustalle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye