Arto Timperistä Tekniikan akateemisten uusi puheenjohtaja
Tekniikan akateemiset TEKin valtuusto valitsi automaatiotekniikan tohtori Arto Timperin uudeksi TEKin hallituksen puheenjohtajaksi.

Tekniikan akateemiset TEKin hallituksen uusi puheenjohtaja on Arto Timperi. Hän on sarjayrittäjä ja koulutukseltaan automaatiotekniikan tohtori. Timperi edustaa valtuustoryhmää Yhtenäisyys ja teekkarihenki. TEKin valtuusto valitsi hallituksen puheenjohtajan kokouksessaan Tampereella perjantaina 21. maaliskuuta.
TEKin edellinen hallituksen puheenjohtaja kansanedustaja Mari-Leena Talvitie (kok.) siirtyi tämän vuoden tammikuussa Petteri Orpon hallitukseen tiede- ja kulttuuriministeriksi, minkä vuoksi hän luopui Tekniikan akateemiset ry:n hallituksen puheenjohtajuudesta viime vuoden lopussa.
– TEKillä menee varsin hyvin. Jäsenmäärä on vakaassa kasvussa, joten mitään suuria linjamuutoksia ei ole tarpeen tehdä. Toki maailma ympärillä on melkoisessa myllerryksessä, ja sillä on omat vaikutuksensa myös TEKin toimintaan. TEK pyrkii olemaan proaktiivinen ja panostaa esimerkiksi jäsentensä elinikäiseen koulutukseen ja työhyvinvointiin, Timperi sanoo.
– Yrittäjyys ja kansainvälisyys ovat tärkeitä osa-alueita. Suomi elää osaamisesta ja teknologiasta. Suomi ei saa jäädä kilpailijamaiden jalkoihin. Pelkillä leikkauksilla ei saada Suomea nousuun. Koulutuksen pitää olla laadukasta kaikilla tasoilla. Nuorissa on meidän tulevaisuutemme - se on muistettava tässäkin maailman tilanteessa. Meillä pitää olla uskoa hyvään tulevaisuuteen, hän lisää.
TEKin hallituksen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Elina Wanne. Toisena varapuheenjohtajana jatkaa Jari Nummikoski.
Nykyinen TEKin valtuusto istuu vielä runsaan vuoden. Seuraavat valtuustovaalit järjestetään keväällä 2026.
Yhteyshenkilöt
Arto TimperiTEKin hallituksen puheenjohtaja
Puh:0407587740arto.timperi@gmail.comTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tekniikan akateemiset - TEK
Kutsu: Tapaa tieteestä innostuneita nuoria14.4.2025 11:33:06 EEST | Kutsu
Tervetuloa haastattelemaan Kipinä-tiedekilpailun finalisteja Espoon Otaniemeen 16.4. klo 10–13.
Nya teknologipriser går till membranteknik som samlar råvaror, en reaktorfysikkod som har erövrat världen och ett toppteam från Uleåborg10.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
ITU-prisfamiljen består av tre priser som delas ut för första gången i år. Prisjuryerna, som leds av Elina Hiltunen, Outi Krause och Katja Toropainen, premierade NPHarvests membranteknik, VTT:s reaktorfysikkod Serpent och forskningsenheten för produktionsekonomi vid Uleåborgs universitet.
Membrane technology for recovering nutrients, reactor physics code that has conquered the world and top team from Oulu win new technology awards10.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
The three awards of the ITU award family are presented for the first time this year. Three juries, chaired by Elina Hiltunen, Outi Krause and Katja Toropainen, gave the awards to the membrane technology of NPHarvest, VTT’s Serpent reactor physics code and the IEM research unit at the University of Oulu.
Raaka-aineita keräävä kalvoteknologia, maailmaa valloittanut reaktorifysiikkakoodi ja huipputiimi Oulusta voittivat uudet teknologiapalkinnot10.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Kolmesta palkinnosta koostuva ITU-palkintoperhe jaetaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Elina Hiltusen, Outi Krausen ja Katja Toropaisen vetämät palkintoraadit myönsivät palkinnot NPHarvestin kalvoteknologialle, VTT:n Serpent-reaktorifysiikkakoodille ja Oulun yliopiston tuotantotalouden tutkimusyksikölle.
Joka neljäs vastavalmistunut DI ja arkkitehti ei usko jäävänsä Suomeen2.4.2025 07:23:00 EEST | Tiedote
Kaikkiaan neljännes valmistuneista diplomi-insinööreistä ja arkkitehdeistä näki itsensä työskentelevän ulkomailla viiden vuoden kuluttua valmistumisesta. Luku on tätäkin korkeampi niillä, joiden kansalaisuus on muu kuin Suomi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme