Kirkkonummen Prismakeskuksen laajennus etenee aikataulussa
21.3.2025 14:25:20 EET | Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag | Tiedote
Alapihan sisäänkäynti siirretään uuteen paikkaan maanantaina 24.3.

Kirkkonummen Prismakeskuksen laajennustyöt alkoivat tammikuussa, ja työt ovat edenneet aikataulussa ilman suurempia yllätyksiä. Ensimmäisen vaiheen työmaa-alue on nyt saatu rajattua lopulliseen laajuuteensa, ja sen myötä alapihan sisäänkäynti siirretään uuteen paikkaan maanantaina 24.3. Tulevien kuukausien aikana Prismakeskukseen kuljetaan sisään alapihalla rakennuksen keskeltä. Kattoparkin osalta laajennustyöt eivät aiheuta muutoksia, ja kulku myymälätasoon tapahtuu kuten ennenkin hisseillä ja liukutasoja sekä portaita pitkin.
– Työt ovat edenneet hyvin, ja tällä hetkellä rakennetaan ensimmäisen laajennusosan perustuksia, toimialajohtaja Karlos Kotkas osuuskauppa Varuboden-Oslasta kertoo. Yhteistyö pääurakoitsijan Varten kanssa sujuu hyvin, ja olemme yhdessä hakeneet ratkaisuja, jotka mahdollistavat sujuvan asioinnin myös rakennusaikana.
Kesän ja syksyn aikana valmistuu laajennuksen ensimmäinen vaihe, johon siirtyy vuokralaisista Alko ja apteekki. Tämän jälkeen laajennustyöt jatkuvat nykyisten Alkon ja apteekin alueella. Itse Prisma-myymälässä muutostöitä ei ole tarkoitus tehdä vielä kuluvan vuoden aikana, vaan ne alkavat vasta vuonna 2026. Eli Prisma palvelee joka päivä normaaleilla aukioloajoilla ja täydellä valikoimalla sekä päivittäistavara- että käyttötavarapuolella.
– Asiakkaat ovat suhtautuneet hyvin ymmärtävästi uudistustöihin, ja uudistuksen eteneminen selvästi kiinnostaa kirkkonummelaisia, Karlos Kotkas kertoo. Suurin muutos asioinnin kannalta on ollut parkkipaikkojen väheneminen alapihalla, mutta monet asiakkaat ovat siirtyneet pysäköimään katolle, jossa on tällä hetkellä tilaa yli 250 autolle sekä myös sähköautojen latauspisteet ja verkkokaupan noutopiste. Katolle pysäköinti kannattaa ottaa tavaksi jo nyt, koska kattoparkki tulee laajenemaan uudistuksen myötä ja sinne tulemme saamaan myös katettuja pysäköintipaikkoja uudistuksen valmistuttua.
Prismakeskuksen laajennuksen ja uudistuksen on tarkoitus valmistua joulukauppaan 2026. Uudistuksen yhteydessä rakennetaan mm. uusi ravintolamaailma ja myös Prisma-myymälän tilat laajenevat, valikoimat kasvavat ja myymälän kalusteet uusitaan energiatehokkaiksi ja viimeisimmän konseptin mukaisiksi.

Yhteyshenkilöt
Karlos KotkastoimialajohtajaVaruboden-Osla
Puh:010 762 6635karlos.kotkas@sok.fiKuvat

Varuboden-Osla
Varuboden-Osla on 70 000 asiakasomistajan omistama kaksikielinen osuuskauppa, joka toimii Uudenmaan rannikolla ja Ahvenanmaalla. Palvelemme asiakkaitamme yli 60 toimipaikassa päivittäis- ja erikoistavarakaupan, liikennemyymälä- ja polttonestekaupan sekä ravitsemiskaupan alalla. Olemme osa S-ryhmää.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag
Smashburgare, mezetallrikar och plockmat – ABC Pickala testar nytt restaurangutbud7.9.2026 09:14:38 EEST | Pressmeddelande
ABC Pickala är en av fyra ABC-trafikbutiker där det testas helt nya rätter på à la carte-menyn i september och oktober.
Smash burgereita, mezelautasia ja sormisyötäviä – ABC Pickala testaa uutta ravintolavalikoimaa7.9.2026 09:14:38 EEST | Tiedote
ABC Pickala on yksi neljästä ABC-liikennemyymälästä, jossa syys- ja lokakuussa kokeillaan täysin uusia annoksia à la carte-listalla.
Varuboden-Osla stöder brandsäkerhet för barn och unga1.9.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Handelslaget Varuboden-Oslas förvaltningsråd har donerat 50 000 euro till en ny satsning om säkerhet vid batteribränder, som genomförs i samarbete mellan Nylands Räddningsförbund (UPL) och Finlands Svenska Brand- och Räddningsförbund (FSBR). I satsningen ingår VR-glasögon som erbjuder en virtuell upplevelse där ungdomarna får bekanta sig med hur en batteribrand kan uppstå och hur situationen kan hanteras på ett säkert sätt. Kampanjen tar också upp hur bränder kan förebyggas och hur man agerar om en olycka inträffar.
Varuboden-Osla tukee lasten ja nuorten paloturvallisuutta1.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Varuboden-Oslan hallintoneuvosto on lahjoittanut 50 000 euroa uuteen hankkeeseen akkupaloturvallisuudesta, joka toteutetaan yhteistyönä Uudenmaan Pelastusliiton (UPL) ja Finlands Svenska Brand- och räddningsförbund järjestön (FSBR) välillä. Hankkeeseen kuuluvat VR-lasit, joiden tarjoaman virtuaalisen kokemuksen avulla nuoret tutustuvat siihen, miten akkupalo voi syttyä ja miten tilanteessa toimitaan turvallisesti. Kampanjassa huomioidaan myös, miten tulipaloja voidaan ehkäistä ja miten toimitaan onnettomuuden sattuessa.
Varuboden-Osla investerar starkt i framtiden – redan över tio miljoner euro till utveckling av servicenätverket under början av året19.8.2026 16:00:00 EEST | Pressmeddelande
År 2026 är ett exceptionellt investeringsår i handelslaget Varuboden-Osla. Under början av året användes mer än tio miljoner euro till investeringar, jämfört med 4,9 miljoner euro motsvarande period i fjol. Investeringarna syns i nya och förnyade verksamhetsställen, ett utbyggt laddningsnätverk och tjänster som gör kundernas vardag smidigare.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme