Työttömyys kohosi helmikuussa – Suomen miesten tilanne EU-maiden synkin
25.3.2025 08:02:50 EET | Tilastokeskus | Tiedote
15–74-vuotiaita työttömiä oli helmikuussa 263 000, eli 43 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömiä miehiä oli 146 000 ja työttömiä naisia 117 000.
Saman ikäryhmän kausitasoittamaton työttömyysaste, eli työttömien osuus työvoimasta, nousi 9,4 %:iin, selviää Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen tiedoista. Vuotta aiemmin lukema oli 7,8 %.
Jos taas katsotaan työllisyyttä, 15–74-vuotiaita työllisiä oli helmikuussa 64 000 vähemmän kuin vuosi sitten, eli 2 528 000. 20–64-vuotiaiden työllisyysasteen trendiluku laski 76,0 %:iin. Trendi kuitenkin muuttuu tyypillisesti jonkin verran, kun seuraavan kuukauden tiedot tulevat mukaan aikasarjaan.
”Työllisyysasteen trendi on viimeksi ollut tätä matalampi keväällä 2021, jolloin vielä toivuttiin koronapandemian aiheuttamasta pudotuksesta. Työttömyysasteen trendi taas oli viimeksi yhtä korkealla vuoden 2016 alussa”, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Elina Pelkonen.
Miesten työttömyysaste tammikuussa EU:n korkein
Miesten työttömyysaste (15–74-vuotiaat) oli tammikuussa EU:n tilastoviraston Eurostatin mukaan EU-maiden korkein Suomessa: 9,4 %. Suomi ohitti näin Espanjan, jossa miesten työttömyysaste laski 9,3 %:iin. Miesten työttömyysasteen keskiarvo oli EU:ssa 5,6 % ja Euroalueella 6,0 %. Myös naapurissamme Ruotsissa miesten työttömyysaste on noussut edelleen ja oli tammikuussa 8,6 %.
Sukupuolet yhteen laskien sekä Ruotsissa (8,9 %) että Espanjassa (10,4 %) työttömyysasteet olivat kuitenkin tammikuussa korkeampia kuin Suomessa (8,7 %). Työttömyysasteet pohjautuvat tässä kausitasoitettuihin tietoihin.
”On hyvin mahdollista, että lähikuukausina Suomi ei petraa sijoitustaan kansainvälisessä vertailussa, kun kotimaan helmikuun työttömyysluvut olivat aiempiakin korkeampia”, arvioi Tilastokeskuksen yliaktuaari Pertti Taskinen.
”Usean toimialan työllisyys on viime kuukausina laskenut Suomessa. Toimialoja, joilla työllisyys kasvaisi riittävästi korvaamaan työllisyyden heikentymistä kokonaisuudessaan, ei tällä hetkellä näytä olevan”, Taskinen toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elina PelkonenYliaktuaari
Puh:029 551 3011elina.pelkonen@stat.fiPertti TaskinenYliaktuaari
Puh:029 551 2690pertti.taskinen@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Yhä harvempi työskentelee selkeissä miesten tai naisten ammateissa – johtajista jo 41 % naisia19.3.2026 07:53:19 EET | Tiedote
Töiden jakautuminen sukupuolen mukaan eli segregaatio on Suomessa yhä vahvaa, mutta etenkin ammattien ääripäissä on tapahtunut vähittäistä lientymistä viime vuosina. Merkkinä tasa-arvon edistymisestä voi pitää myös sitä, että palkansaajien keskuudessa johtajan ammatin voi nykyisin luokitella tasa-ammatiksi: naisten osuus on ylittänyt 40 %.
Konkurssiluvut yhä korkealla – vuosisumma jälleen kerran 2000-luvun ennätykseen12.3.2026 08:03:20 EET | Tiedote
Helmikuu ei tuonut käännettä konkurssiaaltoon. Kuukauden aikana haettiin konkurssiin kaikkiaan 379 yritystä, mikä on 51 enemmän kuin vastaavana aikana vuotta aiemmin.
Korjaus tiedotteeseen "Nuorten aikuisten riski ajautua köyhyyteen tai syrjäytyä on kasvanut"9.3.2026 13:47:40 EET | Tiedote
18–29-vuotiaiden köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevien määrä kasvoi vuonna 2024 kaikkiaan 36 000 henkilöllä, ei 56 000:lla, kuten tiedotteessa aiemmin virheellisesti kirjoitettiin.
Nuorten aikuisten riski ajautua köyhyyteen tai syrjäytyä on kasvanut6.3.2026 08:06:34 EET | Tiedote
Yhä useampi nuori aikuinen on vaarassa ajautua köyhyyteen tai syrjäytyä. Nuorissa erityisesti yksinasuvien riski on kasvanut selvästi. Myös 30–49-vuotiaiden köyhyys- tai syrjäytymisriski on noussut, eläkeikäisten taas pienentynyt.
Kuluttajien luottamus yhä alempana helmikuussa – odotukset inflaatiosta nousussa26.2.2026 08:02:13 EET | Tiedote
Kuluttajien luottamus vajosi entistäkin matalammalle helmikuussa, kun arviot oman talouden nykytilasta ja myös odotukset sekä omasta että Suomen taloudesta vuoden kuluttua olivat hyvin huonot. Kuluttajahintojen arvioitiin nousseen ja nousevan jatkossa entistä nopeammin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme