SDP EDUSKUNTA

SDP:n Perholehto: Ammatillinen koulutus on suojattava lisäleikkauksilta

Jaa

Hallituksen on kerrottava, ollaanko ammatilliseen koulutukseen kohdistamassa lisäleikkauksia, vaatii SDP:n kansanedustaja Pinja Perholehto.

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

 - Hallitus on jo leikannut ammatillisesta koulutuksesta 120 miljoonaa euroa, mikä on johtanut monissa oppilaitoksissa muutosneuvotteluihin ja merkittäviin henkilöstövähennyksiin. Opettajia on irtisanottu tai määräaikaisia työsuhteita ei ole voitu jatkaa.

 - Muutosneuvottelut näkyvät väistämättä oppilaitosten arjessa. Pahimmillaan ne vaikuttavat opiskelijoiden opetukseen ja tukeen ja esimerkiksi lähiopetuksen määrään. Omalla alueellani Hyria ilmoitti joulukuussa lisäksi esimerkiksi vähentävänsä opiskelijamääriä ja luopuvansa oppilaitoksessa tehtävästä etsivästä nuorisotyöstä, Perholehto kertoo.

Ammatillisen koulutuksen leikkaukset kohdistuvat myös oppivelvollisuuttaan suorittaviin nuoriin, joilla on oikeus saada laadukasta opetusta työuran ja mahdollisten jatko-opintojen pohjaksi, huomauttaa Perholehto.

 - Nyt opetus- ja kulttuuriministeriössä odottavat uudet 75 miljoonan leikkaukset, ja oppilaitoksissa pelätään, että leikkuri osuu jälleen ammatilliseen koulutukseen. Oppilaitoksissa on jouduttu jo nyt lakkauttamaan koulutuslinjoja ja vähentämään opiskelijamääriä. Onko tätä luvassa lisää?

Perholehto muistuttaa, että ammatilliseen koulutukseen kohdistuvat leikkaukset ovat kohtalokkaita myös kunnille, sillä ammatillisen koulutuksen palvelut ja yhteistyö alueen elinkeinoelämän kanssa turvaavat osaavien työntekijöiden saatavuuden ja osaamisen kehittämisen.

 - Ilman myyjiä, sähköasentajia, lähihoitajia ja kymmenien muiden ammattien osaajia ei ole kunnissakaan palveluita, tuotantoa eikä alueilla toimivia yrityksiä. Näitä ei mahdollisteta laittamalla ammatillista koulutusta lisäleikkuriin, Perholehto varoittaa.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kumpula-Natri: EU:n on uudistuttava nyt8.5.2025 15:29:15 EEST | Tiedote

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on mullistanut Euroopan turvallisuusympäristön ja asettaa nyt haasteeksi EU:n kyvyn vastata turvallisuus- ja puolustuspoliittisiin paineisiin. Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd.) vaatii Suomelta ja EU:lta ahkeruutta ja rohkeutta uudistaa omaa turvallisuuttaan ja puolustuskykyään. Vahva resilienssi syntyy vain vaalimalla samanaikaisesti oikeusvaltiota, demokratiaa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

SDP:s Johan Kvarnström: Det är viktigt att vattenförsörjningen förblir i offentlig ägo – som följande måste vi ta itu med reparationsskulden7.5.2025 08:15:43 EEST | Pressmeddelande

– Vattenförsörjningen är en del av vår kritiska infrastruktur, och nu stärker vi dess ställning i offentlig ägo när privatisering förbjuds i lag. Det här är ett glädjande besked. Samtidigt måste kommunerna hitta en hållbar lösning för att ta itu med den skenande reparationsskulden i vattenledningsnäten, säger riksdagsledamot Johan Kvarnström (SDP).

SDP:n Paula Werning: Tiktokin datakeskus on jättiuutinen Kouvolalle – tuo työtä, elinvoimaa ja miljardiluokan investoinnin6.5.2025 18:46:24 EEST | Tiedote

Kansanedustaja Paula Werning (sd.) iloitsee Tiktokin datakeskuksen sijoittumisesta Kouvolaan ja kuvaa hanketta poikkeuksellisen merkittäväksi koko kaupungin tulevaisuuden kannalta. Suomalainen kiinteistöyhtiö Hypercon rakentaa datakeskuksen Kouvolan Korialle. Kyseessä on miljardiluokan investointi, joka tuo Kouvolaan satoja työpaikkoja rakentamisvaiheessa ja luo pohjaa pitkän aikavälin kasvulle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye