SDP:n Matias Mäkynen: Miksi hallitus ei ota kansalaisten huolia vakavasti?
Suomalaisten luottamus julkisiin palveluihin horjuu ja ministeriö varoittaa palveluiden olevan vaarassa, mutta hallitus ei halua kuunnella, arvostelee SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matias Mäkynen.

- Vaalien lähestyessä hallitus on sulkenut korvansa sosiaali- ja terveyspalveluihin kohdistuvalta kritiikiltä ja keskittyy toistelemaan, että kaikki on hyvin. JHL:n barometrin mukaan ihmisten luottamus julkisiin palveluihin on kuitenkin heikentynyt merkittävästi. Sosiaali- ja terveysministeriö puolestaan kertoo, että palvelut ovat vaarantuneet kaikilla hyvinvointialueilla.
- Sosiaali- ja terveysministeriön raportissa varoitetaan, että alijäämien kattamisen tiukasta aikataulusta johtuvat sopeutustarpeet voivat vaarantaa jopa lakisääteisten palveluiden järjestämisen hyvinvointialueilla. Tämä on vakava varoitus, joka hallituksen pitäisi ottaa tosissaan. Ikävä kyllä pääministeriä vaikuttaa huolettavan enemmän se, että oppositio puhuu ääneen sosiaali- ja terveyspalveluiden kriisistä, Mäkynen harmittelee.
JHL:n tutkimuksen mukaan suomalaiset käyttävät julkisia palveluita ahkerasti ja myös haluavat niiden säilyvän julkisina. Kokoomusvetoiselle hallitukselle julkisten palveluiden kehittäminen on kuitenkin tärkeysjärjestyksessä loppupäässä, toteaa Mäkynen.
- Suomalaiset haluavat turvata hyvinvointivaltion palvelut, mutta hallitus on aloittanut hivutuskampanjan, jossa hyvinvointivaltiota romutetaan pala palalta vaikeuttamalla palveluihin pääsyä ja karsimalla julkisia palveluita samalla kun yksityisen terveydenhuollon tukemiseen Kela-korvauksin laitetaan 600 miljoonaa euroa.
- Hallituksen on viimein otettava suomalaisten huolet tosissaan. Hyvinvointialueille on annettava lisää aikaa alijäämien kattamiseen, jotta hätäisiltä leikkauksilta ja palveluiden vaarantumiselta vältytään. Tämä päätös on tehtävä viimeistään huhtikuun puoliväliriihessä, Mäkynen päättää.
Yhteyshenkilöt
Matias MäkynenSDP:s vice ordförande, riksdagsledamot
Puh:040 509 4409matias.makynen@riksdagen.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n Näkkäläjärvi: Suomalaisen demokratian on pystyttävä parempaan16.4.2025 15:53:48 EEST | Tiedote
Kunta- ja aluevaaleissa hylättiin jopa yli 120 000 ääntä. Määrään on suhtauduttava vakavasti ja syyt tähän on saatava selville. Lisäksi on viimein käynnistettävä määrätietoinen valmistelu sähköisen ehdokasasettelun mahdollistamiseksi vuoden 2027 eduskuntavaaleissa, sanoo SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi.
SDP:n Nasima Razmyar: Pääministerin kannattaisi katsoa peiliin ja muuttaa kurssia15.4.2025 11:52:09 EEST | Tiedote
Suomalaiset lähettivät Orpon hallitukselle vaaleissa selkeän viestin, mutta hallitus on sulkenut korvansa, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Nasima Razmyar.
SDP: Sote-järjestöjen leikkaukset heikentävät arjen turvallisuutta9.4.2025 08:23:42 EEST | Tiedote
SDP tapasi tiistaina sosiaali- ja terveysalan järjestöjä eduskunnassa. Järjestöjen viesti oli selvä: hallituksen rahoitusleikkaukset vaikuttavat merkittävästi niiden toimintaan ja suomalaisten ennaltaehkäiseviin palveluihin.
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Työttömiä kurittavat karenssit eivät tuo Suomelle lisää työllisiä5.4.2025 11:56:54 EEST | Tiedote
Hallituksen työllisyyspolitiikka on työttömän kuritusta raipalla ja vitsalla vuorotellen. Näinkö Suomi saadaan nousuun? Työttömät laitetaan niukennetulla toimeentulolla hakemaan töitä, joita ei ole. Ei ihme, että Suomen talous laahaa ja työttömyysluvut ovat pilvissä, kommentoi SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm työttömyysturvan karenssien tiukentamista.
MUISTUTUS: Kutsu medialle: SDP:n vaalivalvojaiset 13.4. klo 18.303.4.2025 13:31:42 EEST | Kutsu
Hyvä median edustaja, tervetuloa SDP:n kunta- ja aluevaalivalvojaisiin sunnuntaina 13.4. Hotelli NH Collection Helsinki Grand Hansaan (sisäänkäynti Kaivokatu 12, Helsinki). Ovet aukeavat klo 18.30. Paikalla vaalivalvojaisissa ovat SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ja muuta puoluejohtoa, Helsingin pormestariehdokas Eveliina Heinäluoma sekä muita SDP:n ehdokkaita. Pyydämme ystävällisesti median edustajia ilmoittautumaan vaalivalvojaisiin tämän linkin kautta maanantaina 7.4. klo 12.00 mennessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme