SaiPa avasi puolivälierät yllätysvoitolla Classicista, Loisto ja SSRA juhlivat jatkoajalla
F-liigan naisten puolivälierissä nähtiin ensimmäinen yllätys, kun runkosarjassa kahdeksanneksi sijoittunut SaiPa avasi sarjan kakkonen Classicia vastaan 5–4-vierasvoitolla. Samoin alkoi Classicin ja SaiPan ottelusarja kaksi vuotta sitten. Lauantain muissa puolivälierissä FBC Loisto löi kotonaan EräViikingit jatkoajalla 3-2 ja SSRA samoin jatkoajalla vieraissa SB-Pron 3-2.
Tänään SaiPa vei heti avauserän 2-1, ja Classicin toisen erän tasoituksen jälkeen Elsa Holopainen laitanousun päätteeksi ja Veera Lokka Miisa Turusen nopeasta vapaalyöntioivalluksesta 4–2-johtoon. Classic kavensi kolmannessa, mutta Miisa Turunen laukoi kohta SaiPan voittomaaliksi jääneen 5–3-osuman, kun Classic venyi enää Zara Gauffin-Kausteen uran ensimmäiseen pudotuspelimaaliin.
Kupittaalla osui Eeva Heininen Loistolle jo ottelun avausvaihdossa, ja vieraiden Natalie Sandströmin tasoituksen jälkeen Tuulia Lahti iski irtopallosta kotijoukkueelle uuden johdon. EräViikinkien painaessa lopussa ilman maalivahtia kiskaisi Emma Parta oikeasta laidasta takakulmaan tasoituksen, mutta se valui lopulta hukkaan kotijoukkueen iskiessä heti jatkoajan avausminuutilla. Ulla Valtola askelsi omalta alueelta laidan kautta keskelle ja kiskaisi pallon yläkulmaan.
Nurmijärvellä kotijoukkueen Emmi Lindh kuittasi Liinu Koiviston salama-avausmaalin, ja puoli minuuttia tasoituksesta Mirja Hietamäki laukoi Pron edelle. Ottelun loput 57 minuuttia kotijoukkue punnersi kuitenkin ilman tulosta, ja Liinu Koiviston illan toinen osuma päätösjakson alussa siirsi ratkaisun jatkoajalle. Sitä ehdittiin pelata kolme minuuttia ennen kuin Sanni Uimarihuhdan tarkka laukaus ryösti kotiedun Ouluun.
Sunnuntaina ovat vuorossa puolivälierät Koovee–TPS, EräViikingit–FBC Loisto, SaiPa–Classic ja SSRA–SB-Pro.
F-liigan karsinnan ohjelmassa oli neljä ottelua, ja eilen aloittaneessa parissa Jokerit tasoitti voitoiksi 1-1 kaatamalla Northern Starsin rangaistuslaukauksilla 2-1. Kotijoukkueesta onnistuivat rangaistuslaukauksissa Louisa Sandell, Anna Ylikojola ja Silja Collin, vieraista vain Mila Kekkonen.
Dramatiikkaa loppuun saakka riitti myös Pirkkalassa, kun Pirkat kaatoi SBS Wirmon jatkoajalla 5-4. Vieraiden runsas minuutti ennen loppua syntyneen johtomaalin kuittasi Pinja Myllymäki kuudella viittä vastaan 18 sekuntia ennen loppua, ja jatkoajalla Kalpana Tarvainen ratkoi voiton kotijoukkueelle.
Tämän kauden liigajoukkueet pitivät sarjojensa avauksissa pintansa, kun Welhot murjoi Silja Kuuselan (4+1), Miia Murtorinteen (1+3) ja Sofia Pykäläisen (1+3) johdolla Blue Foxin 12-2 ja O2-Jyväskylä löi Taimi Mikkolan hattutempun myötä FB Factorin 5-3.
F-liigakarsinta jatkuu sunnuntaina otteluilla SBS Wirmo–Pirkat, FB Factor–O2-Jyväskylä ja Blue Fox–Welhot.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Classic selvitti ottelupallon 3 011 katsojan edessä – mestaruus ratkeaa lauantaina Tampereella7.5.2025 21:16:53 EEST | Tiedote
Oilers ei päässyt juhlimaan F-liigan mestaruutta Espoon 3 011-päisen yleisön edessä, vaan selkä seinää vasten pelannut Classic voitti 10-3. Se tarkoittaa, että kulta ratkeaa vasta joukkueiden seitsemännessä kohtaamisessa. Se pelataan lauantaina klo 17 Tampereen Hakametsän jäähallissa.
Oilers käänsi ja voitti Hakametsässä – mestaruus katkolla keskiviikkona Espoossa4.5.2025 18:36:56 EEST | Tiedote
Esport Oilers on enää voiton päässä F-liigan miesten mestaruudesta kaadettuaan tänään Hakametsän jäähallin 1 105 katsojan edessä Classicin 7-4. Hallitseva mestari johtaa finaalisarjaa nyt 3-2, ja toinen perättäinen kulta on sille katkolla keskiviikkona Espoon Metro Areenalla.
Classic tasoitti finaalivoitot 2 421 katsojan edessä3.5.2025 20:11:04 EEST | Tiedote
F-liigan finaalisarja siirtyi suurille areenoille Oilersin johtaessa 2-1, mutta nyt voitot ovat tasan Classicin kaadettua mestarit Espoossa 2 421 katsojan edessä lukemin 7-5. Voiton pohjusti haastajan terävä alkurynnistys.
Voitot nyt 2-1 – finaalisarja Oilersin johdolla kohti jäähallihuipennusta1.5.2025 19:24:13 EEST | Tiedote
Finaalien avausottelun hävinnyt mestari Oilers siirtyi sarjassa 2–1-johtoon kaadettuaan Classicin sen kotikaukalossa vakuuttavasti 9-5. Neljäs kohtaaminen on lauantaina Espoon Metro Areenalla ja viides sunnuntaina Hakametsän jäähallissa.
Mestari rankaisi haastajan virheistä – finaalivoitot tasan29.4.2025 21:22:10 EEST | Tiedote
Hallitseva mestari Oilers tasoitti F-liigan miesten finaalivoitoiksi 1-1 kaadettuaan haastaja Classicin kotonaan 8-5. Avauskohtaamisen tarkalla pelillä vienyt Classic sortui nyt isoihin virheisiin, joista Oilers rankaisi armotta hattutemput laukoneiden Markus Salmen ja Aaro Astalan johdolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme