Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.

Ministeri Bergqvist osallistuu eurooppalaisten sisarpuolueiden huippukokoukseen Pariisissa

Jaa

Urheilu- ja nuorisoministeri ja RKP:n varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist osallistuu maanantaina 24. maaliskuuta Euroopan demokraattisten ja liberaalien puolueiden puheenjohtajien huippukokoukseen Pariisissa.

– ⁠Yhä polarisoituneemmassa maailmassa on RKP:n ja Suomen kannalta tärkeää osallistua eurooppalaisten keskustaliberaalien puolueiden johtajien ja europarlamentaarikkojen huippukokoukseen. On vahvuus, että pystymme lyhyellä varoitusajalla järjestämään samanhenkisten liberaalien voimien korkean tason tapaamisen aikana, jolloin poliittinen kuva Euroopassa ja maailmalla muuttuu nopeasti”, sanoo ministeri Sandra Bergqvist. 

Kokoukseen osallistuu yli viisikymmentä puheenjohtajaa, varapuheenjohtajaa ja Euroopan parlamentin jäsentä kahdestakymmenestäviidestä eri maasta. Ministeri Bergqvist pitää huippukokouksessa RKP:n pääpuheenvuoron teemalla ”Euroopan puolustus ja kansallinen sitoutuminen”.

– ⁠Kaikkien maiden on kannettava vastuunsa sekä yksin että koordinoidusti yhdessä. Maanosamme demokratia on vaakalaudalla, ja sitä uhkaa sekä Venäjän hyökkäyssota että maiden sisäisten erojen korostuminen. Nyt tarvitaan rauhallista ja johdonmukaista keskitietä, mutta myös kykyä yhteiseen toimintaan ja voimaa, ministeri Bergqvist sanoo.

Kokouksen järjestää RKP:n eurooppalainen jäsenjärjestö ALDE, Euroopan parlamentin ryhmä Renew, johon RKP kuuluu, ja presidentti Macronin ranskalainen puolue Reneissance.

Yhteyshenkilöt

Anders Portinspecialmedarbetare, erityisavustaja (Sandra Bergqvist)

Puh:+358 40 58 66 179

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.

Henriksson: Ukrainas kamp är också hela Europas kamp8.5.2025 16:29:46 EEST | Pressmeddelande

Europaparlamentariker, Renew Europes vice ordförande Anna-Maja Henriksson (SFP) höll ett anförande då Europaparlamentet uppmärksammade Segerdagen i Europa (Victory in Europe Day) idag den 8.5.2025 i och med att det har förlöpt 80 år sedan andra världskriget tog slut. Hon påminde om att Finland firade sin "segerdag" den 27 april 1945 då Nazitysklands styrkor hade drivits bort från Lappland och Finland var åter fritt.

Henriksson: Ukrainan taistelu on koko Euroopan taistelu8.5.2025 16:29:46 EEST | Tiedote

Europarlamentaarikko, Renew Europen varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (RKP) piti puheen Euroopan parlamentissa Euroopan voitonpäivän (Victory in Europe Day) kunniaksi järjestetyssä keskustelussa, kun toisen maailmansodan päättymisestä on tänään 8.5.2025 kulunut 80 vuotta. Hän muistutti, että Suomi juhli omaa "voitonpäiväänsä" 27. huhtikuuta 1945, kun natsi-Saksan joukot oli karkotettu Lapista ja Suomi oli jälleen vapaa.

Adlercreutz imponerad av unga proffs på Mästare2025-evenemanget8.5.2025 14:42:07 EEST | Pressmeddelande

Finland behöver kunniga proffs också i framtiden. Under Mästare2025-evenemanget i Åbo samlas den här veckan hundratals unga från både Finland och ett flertal andra länder för att tävla i olika grenar som mäter yrkesskicklighet, allt från bygg- och industribranschen till tjänster, programmering, mediaplanering och klädsömnad. Svenska folkpartiets ordförande, undervisningsminister Anders Adlercreutz deltog i evenemanget och bekantade sig bland annat med en internationell kocktävling mellan Finland och Schweiz–Frankrike.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye