ABC-mobiilin kyydissä jo yli 700 000 käyttäjää – digimyynti vahvassa kasvussa
ABC-mobiili vahvistaa asemaansa tiellä liikkuvien ykkössovelluksena. Yhä useampi ABC-ketjun ostos tehdään mobiilisti: osalla asemista jo lähes viidennes tankkauksista ja yli puolet autopesuista tehdään sovelluksen kautta.

ABC:llä digitaalinen kauppa on kasvanut vahvasti viime vuosina.
– ABC-mobiilissa oli viime vuonna yli seitsemän miljoonaa maksutapahtumaa ja vuosimyynti liikkuu sadoissa miljoonissa euroissa. Nyt rekisteröityneiden käyttäjien määrä on jo yli 700 000, iloitsee ABC-ketjun johtaja Harri Tuomaala SOK Liikennekaupasta.
Viimeisen vuoden aikana käyttäjien määrä on kasvanut yli 100 000 rekisteröityneellä käyttäjällä. Maksutapahtumien määrä sen sijaan kasvoi jopa kahdella miljoonalla.
Etenkin sähkölataus tuo uusia käyttäjiä
ABC-mobiilin palveluihin kuuluvat muun muassa mobiilitankkaus, ennakkoon maksettavat ruokatilaukset, sähköauton lataus sekä autopesu.
Viime vuosina ABC-mobiilin käyttö on kasvanut selkeästi kaikissa sovelluksen palveluissa.
– Esimerkiksi sähköautoilun nousu tuo ketjulle yhä enemmän täysin uusia asiakkaita, kertoo ABC-ketjun digitaalisesta liiketoiminnasta ja kehityksestä vastaava johtaja Jussi Säilä SOK Liikennekaupasta.
Mobiilitankkaajia eniten pääkaupunkiseudulla
ABC-mobiilin suosituin palvelu on mobiilitankkaus, joka kehitettiin S-ryhmässä ensimmäisenä maailmassa kymmenen vuotta sitten.
Mobiilitankkaus on erityisessä suosiossa pääkaupunkiseudulla. Muutamilla pääkaupunkiseudun ABC-asemilla jo lähes viidennes tankkauksista tehdään mobiililla. Toiseksi eniten mobiilitankkauksen osuus korostuu Pirkanmaan ja Pohjois-Savon asemilla.
ABC Ravintolan mobiiliostoissa piikki Itä-Suomessa
Ravintolapalveluiden mobiilitilaukset korostuvat tällä hetkellä sen sijaan Itä-Suomessa, jossa osassa ABC-asemia jopa yli kymmenes ravintolatilauksista tehdään mobiilisti.
– Ennustamme, että ravintolatilausten teko mobiilisti kasvattaa suosiotaan tulevaisuudessa liikennemyymälöissä eri puolilla Suomea. Olemme saaneet asiakkailtamme palautetta etenkin nopeudesta ja helppoudesta – ABC Ravintolan annokset voi tilata ennakkoon asemalle jo tien päältä, Säilä kertoo.
ABC on panostanut digitaalisuuteen vahvasti. Tänä vuonna uudistetaan ABC-mobiilin ilmettä, mikä helpottaa sovelluksen käyttöä entisestään. Tulevaisuudessa tekoäly ja suosittelu ovat asiakkaan apuna.
Myös muutamissa ABC Liikennemyymälöissä testissä olevat pikakassat ja reaaliaikaiset noutonäytöt ovat yksi osa ketjun digikehityspolkua.
Yhteyshenkilöt
SOK:n viestintä
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Jussi SäiläABC-ketjun digitaalisesta liiketoiminnasta ja kehityksestä vastaava johtaja
Puh:010 7681201jussi.saila@sok.fiKuvat

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä ja oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Prisman ja Sokoksen noutopiste joka kylään – S-ryhmä valjastaa suurimman valttinsa asiakasomistajien eduksi7.5.2025 15:05:37 EEST | Tiedote
Asiakkaat voivat tulevaisuudessa noutaa Prisman ja Sokoksen verkkokaupan ostoksensa S-ryhmän ruokakauppoihin tulevista ässänvihreistä noutolokerikoista ympäri Suomen. S-ryhmässä on kehitetty suosittua käyttötavarakaupan verkkokauppojen myymälänoutoa usean vuoden ajan ja tällä hetkellä myymälänouto toimii Prismoissa ja Sokoksissa. Tulevina vuosina mukaan valjastetaan S-ryhmän ainutlaatuisen laaja toimipaikkaverkosto, jotta asiakkaiden arki helpottuu entisestään. Tarkoituksena on toimittaa tuotteet asiakkaille nopeasti, edullisesti ja harppauksen ekologisemmin.
S-ryhmän ruokakaupoissa kiinnitetään huomiota muovikassien kulutukseen: kestokassin hinta alas, muovikassin hinta ylös5.5.2025 07:55:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän ruokakaupoissa tehdään toimenpiteitä muovikassien määrän vähentämiseksi. Tästä päivästä alkaen kaikissa marketkaupan ketjuissa (Prisma, S-market, Sale, Alepa) tarkistetaan eri kassivaihtoehtojen hintoja ja esillepanoja niin, että muovikassien hintaa nostetaan, kestokassin hintaa lasketaan ja paperikassi säilyy kassalta jo löytyneistä kassivaihtoehdoista edullisimpana. Kassoille sijoitetaan tarjolle myös edullisia ja muovimäärältään ohuempia jätekassirullia.
Uusi malli mullistaa työn ja vapaan yhteensovittamisen – 3500 S-ryhmän työntekijää valitsee itse omat työvuoronsa2.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Uusi työvuorosuunnittelun malli helpottaa työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista ja lisää merkittävästi vaikutusmahdollisuuksia omaan työhön. Tänä keväänä noin 3500 työntekijää osallistuu itse aktiivisesti omien työvuorojensa valintaan, kun useat S-ryhmän osuuskaupat käyttävät yhteisöllisen työvuorosuunnittelun mallia.
SOK:n hallintoneuvosto 2025 on valittu – puheenjohtajana jatkaa Timo Santavuo29.4.2025 14:55:04 EEST | Tiedote
SOK:n hallintoneuvosto valittiin 29.4.2025 pidetyssä osuuskunnan kokouksessa. Hallintoneuvostossa aloitti kolme uutta jäsentä.
Bonuksen kerryttäminen Applen Lompakossa olevalla S-Etukortilla laajenee S-ryhmän ravintoloihin29.4.2025 08:02:00 EEST | Tiedote
Bonuksen kerryttäminen mobiilisti onnistuu pian entistä useammassa paikassa, kun S-ryhmän kaupoissa suosioon noussut käytäntö laajenee myös ravintoloihin. Käyttöönotto tapahtuu vaiheittain tämän vuoden aikana ravintoloiden maksupäätteiden vaihtuessa uusiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme