Yleistyneeseen pähkinäallergiaan etsitään nyt uutta hoitomuotoa suomalaiskeksinnön avulla
Lasten pähkinäallergiaan liittyvät vakavat allergiset reaktiot ovat yleistyneet – yleisin aiheuttaja on cashewpähkinä. HUSissa on käynnistynyt tutkimus, jossa kehitetään cashewpähkinän siedätyshoitoa 1–3-vuotiailla lapsilla. Pienten lasten cashewpähkinäallergian siedätyshoidosta ei ole toistaiseksi julkaistu tutkimustuloksia. Varhaislapsuudessa toteutettu siedätyshoito saattaa tulevaisuudessa vähentää pähkinäallergian esiintyvyyttä aikuisväestössä.

Puolet lasten hengenvaarallisista ruoka-anafylaksioista pähkinöiden aiheuttamia
HUSin mukaan valtaosa lasten ruoka-allergioista on lieviä ja väistyy kouluikään mennessä, mutta pähkinäallergia jatkuu noin 80–90 %:lla aikuisuuteen asti. Pähkinöiden, erityisesti cashewpähkinän kulutus on moninkertaistunut Suomessa 2000-luvulla. Tämä on johtanut cashewpähkinän aiheuttamien vaikeiden allergisten reaktioiden lisääntymiseen.
Vuosina 2015–2020 ilmoitetuista lasten hengenvaarallisista allergiareaktioista, eli ruoka-anafylaksioista, 49 % oli pähkinöiden aiheuttamia. Näistä yleisin aiheuttaja oli cashewpähkinä. Pähkinäallergian tavanomainen hoito on pähkinän tarkka välttäminen ja oireiden hoito ensiapulääkkeillä.
Tutkimuksen mahdollistajana suomalaisen äidin kotikeittiöstä lähtenyt innovaatio
Ruokasiedätys on sietokykyä lisäävä allergian hoitomuoto, jota on aiemmin tutkittu pääasiassa kouluikäisillä lapsilla. Alle 4-vuotiaiden cashewpähkinäallergiasta ja sen siedätyksestä ei ole aiemmin julkaistu maailmalla yhtäkään tutkimusta.
”Tutkimuksen tavoitteena on kehittää turvallinen cashewpähkinän siedätyshoito-ohjelma pienille lapsille ja arvioida sen tehoa pysyvän sietokyvyn saavuttamisessa verrattuna cashewpähkinän välttämiseen 1–3-vuotiailla lapsilla", sanoo Heidi Sandström, lastentautien erikoislääkäri ja tutkimuksen vastaava lääkäri.
Tutkimuksessa toteutettava siedätys tehdään markkinoiden ainoalla pähkinää sisältävällä lastenruualla, Green Planet Astronautsin cashewpuurolla. Helsinkiläisen äidin kotikeittiöresepteistä lähtenyt Green Planet Astronauts on kotimainen, lastenruokaan erikoistunut yhtiö. Sen liikevaihto ylsi vuonna 2024 kahteen miljoonaan euroon.
”En osannut kuvitella miten merkittävien asioiden äärelle voidaan päätyä”
”Minulle oli kunnia, että HUS otti yhteyttä – en osannut kuvitella miten merkittävien asioiden äärelle voidaan päätyä tutkimuksen mahdollistajana. Tutkimusryhmän jäsenet olivat löytäneet tuotteemme ruokakaupassa ja yllättyneet iloisesti, että pähkinää oli ylipäänsä saatavilla lastenruokana”, Green Planet Astronautsin perustaja Milla Westerling kertoo. "Maailmalta ei löydy muita cashewpähkinää sisältäviä tuotteita lapsille lastenruokalaatuisena. Tuotekehityksessä tärkeintä oli kuitenkin todella hyvä maku – ilman sitä lasta ei saisi syömään mitään eikä tämäkään tutkimus toteutuisi.”
HUSin tutkimus kestää noin viisi vuotta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Jutta Vetter / Vetter Communications Oy
press@vetter.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vetter Communications Oy on tamperelainen viestintätoimisto, joka tarjoaa kokonaisvaltaisia palveluja yritysmaailman viestintä- ja mediatiedotustarpeisiin suomeksi, englanniksi, ruotsiksi, saksaksi, espanjaksi, ranskaksi ja italiaksi.
Yhtiö osallistuu monipuolisesti myös operatiiviseen toimintaan asiakkaidensa kansainvälisissä suhteissa, ja viestintää hoidetaan luonnollisena osana asiakkaiden myyntiprosessia.
Asiakkaina on liike-elämän toimijoita monelta eri sektorilta, muun muassa kotimaisia ja kansainvälisiä IT-taloja, tekniikan ja teollisuuden toimijoita, asianajotoimistoja, ilmailualan edustajia sekä kulttuurialan toimijoita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vetter Communications Oy
Organisaatioiden turvallisuusjohtamisessa on uudenlaisia haasteita – kriittisillä riskeillä on suora yhteys kansalliseen turvallisuuteen15.10.2025 06:15:00 EEST | Tiedote
Geopoliittiset jännitteet, kyber- ja tietoturvauhat sekä tekoälyn yleistyminen ovat aiheuttaneet uudenlaisia haasteita yritysten ja organisaatioiden turvallisuuteen, kertoo turvallisuusjohtamiseen erikoistunut ohjelmistotalo Qreform. Muutos käy ilmi Qreformin julkaisemasta, eri toimialojen turvallisuusjohtamista selvittäneestä Turvallisuusjohtamisen trendit 2025 -katsauksesta. Riskeillä on suora yhteys myös kansalliseen turvallisuuteen.
Perinteinen kotimainen sukkabrändi Sidoste täyttää 80 vuotta – yhtiön verkkokaupalla räjähdysmäinen kasvu9.10.2025 09:15:00 EEST | Tiedote
Suomen perinteikkäin sukkavalmistaja Sidoste Oy täyttää lokakuussa 80 vuotta. Jo neljännessä sukupolvessa toimiva tamperelainen perheyhtiö on tänä vuonna palkannut uusia työntekijöitä ja yhtiön verkkokauppa on kasvanut 117 % edellisvuoteen nähden, mikä on toimitusjohtaja Janne Tammisen mukaan ”huikea onnistuminen ja tärkeä tukijalka kahden vaikean vuoden jälkeen”. Sidoste tuottaa vuodessa 1,2 miljoonaa sukkaparia ja suosituin yksittäinen tuoteryhmä on pörrösukka.
Suomalainen teknologiayhtiö Tuxera tähtää 100 MEUR liikevaihtoon Microsoftin entisen johtajan Steffan Schumacherin luotsaamana7.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Vaativaan käyttöön tarkoitettuihin tiedostojärjestelmä- ja dataratkaisuihin erikoistunut, globaalisti toimiva suomalaisyhtiö Tuxera on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajakseen Steffan Schumacherin. Schumacher on kokenut kasvu- ja muutosjohtaja, joka on aiemmin toiminut johtotehtävissä alan globaaleissa jättiläisissä, kuten Microsoftilla, Qt Groupissa, Citrixillä ja Efectellä. Schumacherin asiantuntemus Tuxeran keskeisiltä asiakasmarkkinoilta ja vahva ymmärrys alati tiukentuvista datavaatimuksista tukevat Tuxeran strategiaa ja seuraavaa kasvuvaihetta.
Konsulttitalo Klarigo Oy onnistui vaikeinakin talousaikoina parantamaan tulostaan3.4.2025 08:40:00 EEST | Tiedote
Suomen välittävimmäksi konsulttitaloksi itseään kutsuva Klarigo Oy uskoo pehmeiden arvojen kantavan kovassakin konsulttibisneksessä. Yli 20 vuotta toimineen yhtiön liikevaihto pieneni viime tilikaudella neljä prosenttia, mutta siitä huolimatta liikevoitto kasvoi 14 prosenttia. Onnistumista yhtiö perustelee osaamispohjallaan, jolla pystytään nopeasti vastaamaan markkinoiden alati muuttuviin vaatimuksiin.
Suomi kutsuu kokoon maailman huiput tekoälyn saralta – aiheina rakentaminen ja arkkitehtuuri13.3.2025 09:15:00 EET | Tiedote
Suomalaisvoimin organisoitu, maailman ensimmäinen rakennusalan kansainvälinen tekoälytapahtuma AI in AEC järjestetään viidennen kerran. Tapahtuma kutsuu yhteen maailman rakennustekniikan ja arkkitehtuurin vaikuttajia Helsinkiin 19.–20.3.2025. Tapahtumaan on rekisteröitynyt noin 300 alan osaajaa yhteensä yli 30 maasta. Puhujia on yhteensä yli 20 maasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme