Helsingin yliopisto oli jälleen hakijoiden ykköstoive yhteishaussa
Hakijoita kandi- ja maisteriohjelmiin oli yli 35 000. Helsingin yliopisto oli Suomen suosituin yliopisto sekä ensisijaisten hakijoiden määrän että hakijoiden kokonaismäärän perusteella. Tutut alat – oikeustiede, lääketiede ja psykologia – olivat jälleen Helsingin yliopiston suosituimpia hakukohteita.

Helsingin yliopistoon haki korkeakoulujen yhteishaussa 35 383 henkilöä (2024: 31 273). Opiskelupaikkoja on tarjolla 4770 yhteensä 62 kandi- ja maisteriohjelmassa. Helsingin yliopisto oli Suomen suosituin yliopisto sekä ensisijaisten hakijoiden määrän että hakijoiden kokonaismäärän perusteella.
Ykköstoiveekseen Helsingin yliopiston kandi- tai maisteriohjelman oli asettanut 20 668 hakijaa (2024: 18 158). Yliopiston ensisijaisilla hakijoilla tarkoitetaan hakijoita, jotka ovat asettaneet jonkin Helsingin yliopiston hakukohteen hakulomakkeellaan mieluisuusjärjestyksessään ensimmäiseksi.
Kandiohjelmista suosituin oli oikeusnotaarin koulutusohjelma (opetus Helsingissä suomeksi) (5 898). Toiseksi suosituin oli lääketieteen koulutusohjelma (4 181) ja kolmanneksi suosituin psykologian kandiohjelma (3 733). Yhteensä hakijoita kandiohjelmiin oli 32 984.
Hakijamäärä kasvoi erityisesti oikeusnotaarin koulutusohjelmaan. Kasvun syynä oli osaltaan valintakoeuudistus, jonka ansiosta hakijan on mahdollista useampaan hakukohteeseen yhdellä valintakokeella. Suomenkielisen oikeusnotaarin koulutusohjelman hakijamäärä kasvoi 45 prosenttia viime vuoteen verrattuna (5895 hakijaa).
Kasvua oli myös ruotsinkielisessä hakukohteessa Utbildningsprogrammet för rättsnotarie (undervisning i Helsingfors på svenska) (432 hakijaa, kasvua 69 prosenttia vuodesta 2024) sekä hakukohteissa Utbildningsprogrammet för rättsnotarie, undervisning i Vasa på svenska och finska (262 hakijaa, kasvua 72 prosenttia vuodesta 2024) ja Oikeusnotaarin koulutusohjelma, opetus Vaasassa suomeksi ja ruotsiksi (2958 hakijaa, kasvua 30 prosenttia vuodesta 2024).
Maisteriohjelmista suosituin oli terveydenhuollon kehittämisen maisteriohjelma (633). Toiseksi suosituin oli psykologian maisteriohjelma (333) ja kolmanneksi suosituin oli proviisorin koulutusohjelma (326). Yhteensä hakijoita oli 2 571.
Hakijamääriin voi tulla pieniä muutoksia sen myötä, kun hakijoiden hakemusmaksuvelvollisuuksia tarkistetaan. Lue lisää EU:n, ETA:n tai Sveitsin ulkopuolisten maiden kansalaisia koskevasta hakemusmaksusta Opintopolussa.
Vaihtoehtoisia väyliä opiskelemaan
Useimpiin kandiohjelmiin voi hakea myös avoimen väylän haussa, jos on suorittanut opintoja avoimessa yliopistossa. Avoimen väylän haussa Helsingin yliopistoon haki 238 henkilöä (2024: 228). Eniten avoimen väylä kiinnosti tietojenkäsittelytieteen kandiohjelman hakijoita (47). Toiseksi eniten hakijoita sai sosiaalitieteiden kandiohjelma (38).
Kehitysjohtaja Anu Haapala iloitsee avoimen väylän haun tasaisesta suosiosta.
– Hienoa huomata, että avoimen väylä hakuväylänä on kasvattanut jälleen suosiotaan. Sitä kautta valituksi tulleet opiskelijat ovat saaneet jo hyvän tuntuman koulutusohjelmaan ja pääsevät erinomaisesti jatkamaan opintojaan tutkinnoksi.
Kasvatustieteelliselle alalle avoimen väylä on osana yhteishakua, ja sinne hakijoita oli 177. Kasvatustieteellisessä tiedekunnassa oli myös ensimmäistä kertaa haku varhaiskasvatuksen monimuotokoulutukseen hakijoille, joilla on varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuus. Hakijoita oli 51.
Näin valinnat etenevät
Kandiohjelmien opiskelijoista noin puolet valitaan ylioppilastutkintotodistuksen perusteella. He saavat tiedon valinnastaan Opintopolku.fi-palvelussa viimeistään 26.5.2025.
Yliopistot järjestävät tänä vuonna ensimmäistä kertaa yhdeksän kansallista valintakoetta. Hakija voi siis hakea yhdellä valintakokeella useampaan hakukohteeseen ja yliopistoon. Valintakokeet järjestetään kuutena päivänä aikavälillä 26.5. –6.6.2025.
Valintakoeuudistuksen tavoitteena on vähentää hakijoiden kokemaa kuormitusta, ja antaa hakijoille aito mahdollisuus hakea useammalle koulutusalalle ja eri yliopistoihin. Myös ennakkomateriaalien määrä vähenee merkittävästi, ja ne julkaistaan vain muutama päivä ennen valintakokeita. Tiedot valintakokeiden kautta opiskelijoiksi valituille ilmoitetaan viimeistään 3.7.2025 Opintopolku.fi:ssä.
Maisteriohjelmien opiskelijat valitaan pääsääntöisesti hakijan toimittamien hakudokumenttien perusteella. kaikkien maisteriohjelmien tulokset julkaistaan viimeistään 3.7.2025.
Hakijamäärät ja aloituspaikat hakukohteittain julkaistaan yliopiston verkkosivuilla keskiviikkona 26.3.2025. Tarkemmat tilastot muun muassa sukupuolijakaumasta, kielijakaumasta, ensikertalaisten ja ensisijaisten hakijoiden määrästä julkaistaan myöhemmin samalla verkkosivulla.
Tietoa hakujen etenemisestä
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna-Liisa Kuuselapäällikkö, opiskelijavalintojen palvelut
Puh:0294126624anna-liisa.kuusela@helsinki.fiHelsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiHelsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Tutkimus paljastaa haasteet inklusiivisten arvojen toteutumisessa perusopetuksessa16.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Oppimisen tuen uudistukseen lähdetään tilanteessa, jossa vastuu inkluusion tulkinnasta ja toteutuksesta uhkaa valua kunnille.
Saimaannorppa on Saimaatakin vanhempi12.6.2025 14:30:24 EEST | Tiedote
Tuore tutkimus paljastaa, että saimaannorppa on evolutiivisesti selvästi eriytyneempi kuin aikaisemmin on tiedetty. Tutkijat ehdottavatkin, että alalajin sijasta saimaannorpan tulisi olla oma itsenäinen lajinsa.
Täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitomuotojen käytössä isoja maakohtaisia eroja12.6.2025 11:08:32 EEST | Tiedote
Suomessa täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen (CAM) käyttö laski yleisellä tasolla vuodesta 2014 vuoteen 2023. CAM-hoitojen käyttö on kokonaisuutena tarkastellen pysynyt suhteellisen vakaana viimeisenä vuosikymmenenä Euroopassa. CAM-hoitojen käytössä on kuitenkin jyrkkiä eroja maiden välillä.
Leikkausten jälkeisissä laskimotukos- ja verenvuotoriskeissä huomattavia eroja12.6.2025 09:02:16 EEST | Tiedote
Yli 10 miljoonan potilaan tiedot kattava tutkimus osoittaa, että riskit vaihtelevat huomattavasti leikkaustyypistä riippuen, mikä korostaa yksilöllisen riskinarvioinnin tärkeyttä. Tutkijat kehittivät uuden työkalun leikkauskomplikaatioiden riskien arviointiin.
Ultraprosessoitu ruoka saattaa vaikuttaa aivoihin ja johtaa ylensyöntiin11.6.2025 08:37:27 EEST | Tiedote
Laaja kansainvälinen tutkimus löysi yhteyden ultraprosessoidun ruoan ja aivojen rakenteellisten muutosten välillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme