VAKEssa merkittäviä onnistumisia uudistusohjelman tavoitteissa
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella (VAKE) on ollut käynnissä vuodesta 2024 lähtien kuusivuotinen uudistusohjelma, jonka tavoitteissa on onnistuttu merkittävästi jo ensimmäisen vuoden aikana.

Uudistusohjelman 2024–2030 tavoitteena on uudistaa palvelurakenteita ja toimintamalleja siten, että hyvinvointialue turvaa asukkaiden tarpeiden mukaiset palvelut, säilyy työntekijöille vetovoimaisena työnantajana ja huolehtii kestävästä taloudesta. Uudistusohjelma on myös hyvinvointialuestrategian toteuttamista.
”Toimintaa rohkeasti ja yhdessä uudistamalla voimme olla Suomen paras hyvinvointialue asukkaille ja henkilöstölle. Uskomme, että toiminnan uudistaminen rohkeasti on kestävä ja vastuullinen tapa päästä myös taloudelliseen tasapainoon. VAKEssa henkilöstö onkin ollut keskeisessä roolissa muutoksessa ja onnistumisissa”, kertoo taloussuunnittelupäällikkö Marja Miettinen.
Ostopalveluja vähennettiin toimialoilla
”Useilla toimialoilla vähennettiin ostopalvelujen käyttöä ja ne korvattiin omalla toiminnalla. Vuoden 2024 aikana saatiin merkittäviä kustannussäästöjä juuri tästä kokonaisuudesta”, kertoo Miettinen.
Ostopalvelujen käyttöä vähennettiin esimerkiksi vanhusten palveluissa sekä terveydenhuollon palveluissa, joissa vähennettiin samalla myös vuokratyövoiman käyttöä.
Lasten nuorten ja perheiden palveluissa ostopalveluja vähennettiin vahvistamalla omien palvelujen tehokasta ja ensisijaista käyttöä sekä kiinnittämällä huomiota palvelujen myöntämiseen, tavoitteiden asettamiseen ja seurantaan sekä palvelujaksojen pituuteen.
Aikuissosiaalityön ja vammaisten palveluissa saavutettiin myös säästöjä vähentämällä aikuissosiaalityön ostopalveluja ja korvaamalla ne itse tuotetuilla palveluilla.
”Konsernipalveluissa vähensimme myös huomattavasti konsulttipalvelujen käyttöä ja korvasimme ne omalla työllä”, Miettinen lisää.
Palveluprosesseja uudistettiin asiakkaiden tarpeiden mukaan
Toimialoilla kiinnitettiin vuoden 2024 aikana huomiota palveluprosessien kehittämiseen.
”Useat toimialat kehittivät ja uudistivat palveluprosessejaan asiakkaiden tarpeiden mukaisiksi”, Miettinen kertoo.
Terveydenhuollon palveluissa hoitoketjun toimivuutta parannettiin VAKEn ja HUSin välillä yhdessä vanhuspalvelujen kanssa. Toimialojen välisellä yhteistyöllä ja hoitoketjujen parantamisella erikoissairaanhoidon siirtoviivepäivät saatiin poistettua lähes kokonaan. Siirtoviivepäivät tarkoittavat päiviä, jolloin asiakas on valmis siirrettäväksi erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuollon tai muun jatkohoidon piiriin, mutta siirtoa ei ole voitu toteuttaa, jos esimerkiksi jatkohoitopaikkaa ei ole saatavilla.
Lasten, nuorten ja perheiden palveluissa palveluja uudistettiin vastaamaan paremmin varhaisen tuen tarpeeseen. Lastensuojelussa kehitettiin mm. tilannearviointimallia ja vahvistettiin myös vaikuttavia avohuollon palveluja kuten MDFT-terapiaa. Lastensuojeluasiakkuuksien painopistettä saatiin myös siirrettyä sosiaalihuoltolain mukaisiin palveluihin ja kiireellisiä sijoituksia tehtiin edellisvuotta vähemmän.
Vanhusten palveluissa uudistettiin palvelurakennetta asiakkaiden tarpeiden mukaisiksi. Myös kuntoutus- ja arviointijaksotoiminnan sisältöä kehitettiin vaikuttavammaksi ja vanhusten palvelujen painopistettä kehitettiin ympärivuorokautisista palveluista enemmän kohti kotiin vietäviä palveluja.
Toiminnan tehostamisella ja yhteistyötä lisäämällä säästöjä
Konsernipalveluissa onnistuttiin saamaan kustannussäästöjä varmistamalla, että viranomaislaskutuksen hinnat vastaavat palveluista aiheutuneita kustannuksia.
“Lisäksi tehostimme tietohallinnon toimintaa ja eri toiminnossa vähennettiin manuaalisen työn määrää. Myös Apotti-kehittäminen sekä yhtiön omistajaohjauksen tehostaminen toi meille säästöjä”, Miettinen kertoo.
Kustannussäästöjä viime vuonna pelastustoimen palveluissa saatiin mm. lisäämällä yhteistyötä työterveyshuollon kanssa, jotta sairaspoissaoloja saatiin vähennettyä.
“Kehittämis- ja säästötoimenpiteet ovat vaatineet koko VAKEn henkilöstöltä työtä ja joustavuutta sekä sopeutumista muutoksiin ja uusiin toimintamalleihin”, Miettinen lisää.
“VAKEn henkilöstö ja viranhaltijat ovat saaneet aluehallitukselta kiitosta siitä, että uudistusohjelma on edennyt jopa suunniteltua aikataulua edellä. Tästä on äärimmäisen hyvä jatkaa eteenpäin."
Yhteyshenkilöt
Marja MiettinentaloussuunnittelupäällikköVantaan ja Keravan hyvinvointialue
marja.miettinen@vakehyva.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Välfärdsområdesdirektörens budgetförslag: VAKEs budget uppvisar återigen överskott21.10.2025 15:29:05 EEST | Pressmeddelande
Vanda och Kervo välfärdsområdes (VAKE) budget uppvisar överskott för andra året i rad. VAKE publicerade sitt budgetförslag för år 2026 samt ekonomiplanen för åren 2026–2028 tisdagen den 21. oktober 2025.
Hyvinvointialuejohtajan talousarvioesitys: VAKEn talousarvio on jälleen ylijäämäinen21.10.2025 15:29:05 EEST | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen (VAKE) talousarvio on ylijäämäinen jo toista vuotta peräkkäin. VAKE julkisti talousarvioesityksen vuodelle 2026 sekä taloussuunnitelman vuosille 2026–2028 tiistaina 21. lokakuuta 2025.
VAKES elevhälsa når unga15.10.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Enligt Institutet för hälsa och välfärds enkät om elevhälsa hittar barn och unga i Vanda och Kervo välfärdsområdet (VAKE) bättre än tidigare till elevhälsans tjänster och deras allmänna nöjdhet med sitt liv har utvecklats i en positiv riktning.
VAKEn opiskeluhuolto tavoittaa nuoria15.10.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveyskyselyssä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen (VAKE) lapset ja nuoret löytävät entistä paremmin opiskeluhuollon palveluihin ja heidän yleinen tyytyväisyys elämäänsä on kehittynyt positiiviseen suuntaan.
Tjänster som främjar ungas psykiska välbefinnande stärks i Dickursby8.10.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Familjerådgivningstjänsternas team för ungas psykosociala stöd flyttar i Dickursby från Fernissagatan 6 till Nattviolsvägen 2 b onsdagen 8.10.2025. Vi ger råd åt 13–21-åriga unga samt deras föräldrar till exempel i frågor som rör uppväxt, familjeförhållanden och uppfostran.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme