Työttömien määrässä ei muutoksia Pohjois-Pohjanmaalla
Pohjois-Pohjanmaalla oli helmikuun lopussa noin 25 000 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 600 enemmän kuin vuosi sitten ja 40 vähemmän kuin tammikuussa. Talouden alavire on kestänyt jo kolmisen vuotta. Kysynnän ja investointien suhteellisen alhainen taso ja talouden nousun pitkittyminen pitävät työvoimatarpeen vielä matalana. Kun lisäksi talvikaudelle tyypillinen kausityöttömyys kasvaa, on työttömyyden taso ollut alkuvuodesta maakunnassa korkein tammikuun 2022 jälkeen. Ukrainan kriisin aikana noin 80 % työttömien lisäyksestä on toteutunut Oulun seudulla.

Pohjois-Pohjanmaan työttömyysaste oli helmikuun lopussa 12,8 % ja koko maassa se oli 12,0 %. Seuduittain tarkasteltuna maakunnan alhaisin työttömyysaste oli Ylivieskan (10,1 %) seutukunnassa. Kunnista matalin työttömyysaste oli Limingassa (7,2 %) ja korkein Pudasjärvellä (18,3 %). Oulun työttömyysaste oli 14,0 prosenttia.
Kokoaikaisesti lomautettujen määrä laski edellisvuodesta 300 henkilöllä (-9 %) ollen noin
3 000. Lomautukset kohdistuivat eritoten rakennusalan työntekijöihin (mm. kirvesmiehiin ja rakennuspuuseppiin sekä talonrakentajiin). Helmikuun lopussa lyhennetyllä työviikolla oli 1 300 henkilöä, mikä on 360 henkilöä (+40 %) enemmän kuin vuosi sitten. Lyhennettyä työviikkoa tehtiin eritoten prosessi- ja kuljetustyöntekijöiden ryhmässä (mm. jalkine- ja laukkuteollisuuden prosessityöntekijät).
Pohjois-Pohjanmaalla oli helmikuussa auki 3 200 uutta työpaikkaa, mikä oli lähes 2 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Määrällisesti eniten uusia työpaikkoja oli tarjolla palvelu- ja myyntityöntekijöille (mm. myyjät, lastenhoitotyöntekijät ja ravintola- ja suurtaloustyöntekijät).
Vähintään yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli helmikuun lopussa vajaa 9 100. Määrä kasvoi edellisvuodesta 1 300 henkilöllä. Pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut koko maakunnan alueella, suhteellisesti eniten Koillismaan (+45 %), Ylivieskan (+32 %) ja Oulunkaaren (+31 %) seutukunnissa. Yli kaksi vuotta työttömänä olleita oli helmikuun lopussa 4 700, mikä on 1 200 henkilöä edellisvuotta enemmän.
Helmikuussa työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi kaikissa ikäryhmissä. Alle 25-vuotiaita työttömiä oli kuun lopussa noin 3 700, mikä on 200 enemmän kuin vuosi sitten. Maakunnan nuorisotyöttömyysaste (17,2 %) on valtakunnan seitsemänneksi korkein jaetulla sijalla Satakunnan ja Kainuun kanssa. Seuduittain tarkasteltuna korkein nuorisotyöttömyysaste oli Raahen seutukunnassa (23,6 %) ja matalin Haapavesi-Siikalatvan seutukunnassa (10,3 %).
Pohjois-Pohjanmaan aktivointiaste oli 20,9 %. Laskua viime vuodesta on 3,2 prosenttiyksikköä. Aktivointiasteeseen laskettavien palveluiden piirissä oli kaikkiaan 6 600 henkilöä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Elinkeinot, työvoima ja osaaminen -vastuualue:
johtaja Petri Keränen, 0295 026 727
yksikön päällikkö Eine Kela, 0295 038 227
asiantuntija Jarkko Pietilä, 0295 038 116
suunnittelija Niina Kallio (tilastot), 0295 038 282
s-posti: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Linkit
- Työllisyyskatsaukset verkkoversiona (tyollisyyskatsaus.fi)
- Pohjois-Pohjanmaan työmarkkinoiden kuvia, lukuja ja aineistoja (ely-keskus.fi)
- Työnvälitystilaston data vapaasti tarjolla (pxdata.stat.fi)
- Työllisyyskatsausten ja tilastojen julkistamispäivät vuonna 2025 (tyomarkkinatori.fi)
- Tilastokeskuksen kuukausittain päivittyvä Työvoimatutkimus (stat.fi)
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu
vaihde 0295 038 000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi nimitetty Jaana Korhonen27.11.2025 14:06:43 EET | Tiedote
Valtioneuvosto on nimittänyt Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Jaana Korhosen ajalle 1.1.2026–31.12.2030.
Valtatien 20 parantaminen välillä Korvenkylä–Kiiminki: yleissuunnitelmavaiheen viimeinen yleisötilaisuus 4.12.27.11.2025 09:29:23 EET | Tiedote
Valtatien 20 Korvenkylän ja Kiimingin välisen osuuden yleissuunnitelman laatiminen on edennyt loppusuoralle. Viimeistelyvaiheessa oleva yleissuunnitelmaluonnos esitellään kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa Oulussa.
Työttömiä edellistä kuukautta enemmän Pohjois-Pohjanmaalla25.11.2025 08:03:52 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaalla oli lokakuun lopussa noin 23 100 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 300 henkeä (+6 %) enemmän kuin vuosi sitten. Syyskuusta työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi noin 700 henkilöllä. Matalasuhdanne pitää maakuntaa edelleen otteessaan - selkeä talouskäänne on epätodennäköinen vielä lähikuukausien aikana. Työnantajilla ei ole merkittävää tarvetta tai mahdollisuutta rekrytoida, ja tämä näkyy alhaisena työpaikkatarjontana verrattuna aiempaan.
Pohjois-Pohjanmaan työvoimabarometrituloksissa positiivisia näkymiä teknologiateollisuudessa14.11.2025 12:01:53 EET | Tiedote
Työvoimabarometrin tuloksia on julkistettu sekä valtakunnallisesti että alueellisesti. Työvoimabarometrissa arvioidaan työvoima- ja osaamistarpeita työmarkkinoiden kohtaannon näkökulmasta noin vuoden päähän. Pohjois-Pohjanmaalla arvioitiin tänä syksynä kolme toimialaa eli sosiaali- ja terveysala, teknologiateollisuus ja -palvelut sekä liiketoiminta ja hallinto. ELY-keskuksen järjestämissä tilaisuuksissa koottiin ko. toimialojen lisäksi myös arvioita elinkeinoelämän yleisistä näkymistä.
Nokia Oyj:lle suojelualue Kuusamoon11.11.2025 09:01:10 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on perustanut Kuusamoon Nokia Oyj:n hakemuksesta noin 31 hehtaarin suuruisen Riekamojärven–Juumansuon suojelualueen yhtiön omistamalle kiinteistölle. Perustettu suojelualue sijaitsee Riekamojärven ja Juuman–Käylän välisen maantien välissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme