Sofia Virta: Vanhustenhoidon tilanne on jo niin kriittinen, että pienikin leikkaus on “radikaali”
25.3.2025 09:39:06 EET | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran mukaan lastensuojelusta, vammaispalveluista ja vanhustenhoidosta ei voi leikata enää euroakaan ilman, että suomalaisten oikeus saada apua romuttuu.

Ilta-Sanomien uutisoinnin mukaan hallitus suunnittelee kohdentavansa sote-leikkauksia lastensuojeluun, vammaispalveluihin ja vanhustenhoitoon.
– Lähteet kertovat, ettei vanhustenhoitoon olisi tulossa mitään radikaaleja leikkauksia – mutta vanhustenhoidon tilanne on jo niin kriittinen, että kaikki sinne kohdistettavat leikkaukset ovat radikaaleja, Virta painottaa.
Virta peräänkuulutti hallitukselta avoimuutta suunnitelluista leikkauksista jo tammikuussa. Hänen mukaansa vaikuttaa siltä, että hallitus aikoo leikata jälleen ryhmiltä, jotka eivät itse voi vaikuttaa omaan asemaansa.
– Tämä osoittaa, että jälleen ollaan ensimmäisenä leikkaamassa lapsilta ja nuorilta. Kauniissa juhlapuheissa hallituskin kertoo, miten lasten ja nuorten eteen pitää tehdä kaikkensa, mutta kun on tekojen aika, niin hallitus valitsee leikata lapsilta ja nuorilta. Lapset ja nuoret eivät voi vaikuttaa omiin asioihinsa – kuten monessa tapauksessa eivät myöskään voi vammaiset tai vanhustenhoidossa olevat ikäihmiset. Tämä on jälleen osoitus hallituksen kylmästä leikkauspolitiikasta, josta on empatia kaukana, Virta tylyttää.
Virta muistuttaa, että olisi myös vaihtoehtoinen tapa tasapainottaa taloutta.
– Hallitus väittää, että nyt vain on pakko leikata vielä 170 miljoonaa sotesta. Ei ole pakko. Hallitus voisi sote-leikkausten sijaan esimerkiksi lakata tekohengittämästä turkistarhausalaa, ja harrastamasta bensapopulismia. Se olisi esimerkiksi voinut jättää laskematta olutveroa ja kohdistaa leikkauksia ympäristölle haitallisiin yritystukiin, Virta luettelee.
Virran mukaan harkitsemattomien leikkauksien sijaan nyt tulisi panostaa ennaltaehkäisevään tukeen.
– Jos halutaan säästöjä, nyt pitäisi nimenomaan panostaa esimerkiksi lastensuojelun avohuoltoon, jotta paine kalliimpaan sijaishuoltoon saataisiin vähenemään. Nyt tulisi myös varmistaa, että yksikään vanhus ei jää muistisairaaana yksin kotiin, jotta työikäiset omaiset eivät joudu jättäytymään pois töistä paikatakseen järjestelmän vajeita. Ja nyt nimenomaan pitäisi varmistaa, että jokaisella vammaisella on mahdollisuudet – siinä missä kenellä tahansa muullakin – olla osa tätä yhteiskuntaa, Virta sanoo.
Yhteyshenkilöt
Sofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiMarena AhonenViestintäsuunnittelijaVihreiden viestintä
Puh:+358 50 589 3391marena.ahonen@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden varapuheenjohtaja: USAn välivaalien tulos antaa toivoa koko maailmalle4.11.2026 09:44:35 EET | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja Allu Pyhälammi iloitsee USAn välivaalien tuloksesta. Demokraatit ottivat kaksipuoluejärjestelmässä välivaalien murskavoiton, vieden kotiin sekä senaatin että edustajainhuoneen. Tulosta on kuvailtu täystyrmäyksenä Trumpin politiikalle.
Nuorten huumekuolemat kasvoivat rajusti – Hopsu vaatii hallitukselta aikataulua Otkesin suositusten toteuttamiselle3.11.2026 14:46:04 EET | Tiedote
Alle 25-vuotiaiden huumekuolemat lisääntyivät vuonna 2025 jälleen. Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu vaatii hallitukselta kansallisesti yhtenäistä hoitoonohjausta ja vahvempia päihdekierrettä ennaltaehkäiseviä palveluita nuorille.
Vihreiden Tynkkynen välikysymyskeskustelun ryhmäpuheessa: suomalaisesta unelmasta kannattaa pitää kaksin käsin kiinni3.11.2026 12:49:23 EET | Tiedote
Embargo, kunnes puhe on pidetty. Puhuttu versio pitää. Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen haastoi välikysymyskeskustelussa hallitusta suomalaisesta unelmasta. Hän arvosteli suomalaisia kurjistavia leikkauksia ja esitti vaihtoehtoja bensapopulismille.
Vihreiden Krista Mikkonen tukee pääministerin vetoomusta: Palokin kosket on vapautettava3.11.2026 12:38:33 EET | Tiedote
Pohjoiskarjalainen kansanedustaja, entinen ympäristöministeri Krista Mikkonen kiittää pääministeri Petteri Orpoa (kok.) työstä Palokin koskien ennallistamiseksi ja yhtyy pääministerin vetoomukseen alueen kuntapäättäjille.
Vihreiden Mari Holopainen: Venäjän paluu jääkiekon MM-kisoihin on vaarallinen viesti – Suomen ja Ukrainan tukijamaiden on vastattava omalla osallistumisellaan30.10.2026 13:23:16 EET | Tiedote
Kansanedustaja Mari Holopainen (vihr.) pitää urheilun vetoomustuomioistuin CASin ratkaisua päästää Venäjä takaisin jääkiekon MM-kisoihin erittäin vaarallisena kehityksenä. Päätös koskee kaikkia IIHF:n MM-turnauksia vuodesta 2027 alkaen, ja ensimmäinen niistä on jo vuodenvaihteessa Kanadassa pelattava alle 20-vuotiaiden MM-turnaus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme