SDP:n Joona Räsänen: Hallituksen työllisyyspolitiikan tulos on surkea!
25.3.2025 11:14:15 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
-Hallituksen työllisyyspolitiikan surkea epäonnistuminen käy nyt päivä päivältä selvemmäksi, sanoo kansanedustaja ja valtiovaranvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).

Tänään julkaistut uusimmat synkät työttömyysluvut kertovat karua kieltä hallituksen politiikasta. Työttömyys on kivunnut korkeimmilleen 9 vuoteen ja miesten työttömyys on Suomessa jo Euroopan korkeinta.
-Hallitus lupasi 100 000 uutta työpaikkaa, mutta tällä kaudella työllisten määrä on sen sijaan vähentynyt 76 000:lla. Samaan aikaan tavallisen suomalaisten verorasitus on korkeimmalla tasolla 10 vuoteen.
Hallituksen toimettomuus tulee Suomelle ja suomalaisille todella kalliiksi. Pelkästään työllisten määrän romahtaminen on aiheuttanut useamman miljardin uuden aukon valtion talouteen, Räsänen jatkaa.
Suomen talouden suurin ongelma on luottamuksen puute. Hallitukselta ei näy todellisia kasvutoimia kuluttajien ja yritysten luottamuksen vahvistamiseksi.
-Suomea viedään nyt kovaa vauhtia väärään suuntaan. Nyt tarvitaan toimia luottamuksen vahvistamiseksi ja siksi veronkevennyksissä on oltava tavallisten ihmisten vuoro, Räsänen päättää.
Yhteyshenkilöt
Joona RäsänenKansanedustaja
Puh:050 547 5590joona.rasanen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Helena Marttila: Hallituksen leikkaukset uhkaavat romuttaa kansalaisten luottamuksen oikeusjärjestelmään16.10.2026 14:31:59 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja puolueen ihmisoikeusohjelmatyötä vetävä Helena Marttila varoittaa, että Syyttäjälaitokseen kohdistuvat leikkaukset vaarantavat oikeusturvan ja kansalaisten luottamuksen oikeusjärjestelmään. Marttilan mukaan kyse on hallituksen arvovalinnasta, jolla voi olla kauaskantoisia seurauksia yhteiskuntarauhalle ja ihmisten kokemukselle oikeuden toteutumisesta.
Hallintovaliokunnan sd-edustajat: Hallituspuolueiden edustajien vastuulla on korjata digipostin ongelmat, eikä pestä käsiään omista päätöksistä16.10.2026 12:04:58 EEST | Tiedote
Suomi siirtää vauhdilla viranomaisviestintää digitaalisiin kanaviin, mutta samalla vaarana on, että osa kansalaisista jää tärkeän tiedon ulkopuolelle. Hallintovaliokunnan SDP:n jäsenet jättivät yhdessä kirjallisen kysymyksen hallitukselle Suomi.fi-viesteihin perustuvan viranomaispostin vaikutuksista kansalaisten yhdenvertaisuuteen ja oikeusturvaan.
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen bensasopu vie autoilijan ojasta allikkoon15.10.2026 15:52:11 EEST | Tiedote
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen, kansanedustaja Seppo Eskelinen arvostelee hallituksen polttoainepaketin rahoitusta lisäleikkauksella perusväylänpidosta.
SDP:n Paula Werning: Kuka ostaa hallituksen bensahokkuspokkuksen?15.10.2026 15:46:26 EEST | Tiedote
Iltalehden alustavien tietojen mukaan hallituksen bensapaketti tarjoaa tavalliselle autoilijalle vain murusia. Bensan ja dieselin pumppuhinnan laskusta ei ole takeita, ja helpotuksia rahoitettaisiin osin teiden kunnossapidosta.
SDP:n Joona Räsänen: Hallituksen bensafloppi unohti suurimman osan työmatka-autoilijoista15.10.2026 15:38:07 EEST | Tiedote
-Hallituksen bensasovusta tuli floppi. Paljon puheita, mutta vähän villoja. Suurin osa työmatka-autoilijoista ei tästä hallituksen sovusta juuri hyödy, toteaa kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme