Vihreiden Krista Mikkonen: Suomi on kaivosteollisuuden villi länsi – kaivokset eivät kuulu luonnonsuojelualueille
Vihreiden kansanedustaja ja Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Krista Mikkosen mielestä Sakatin kaivoksen ei pidä edetä suunnitelmia pidemmälle. Viiankiaavan suo, jonne kaivosta on suunniteltu, on kaksinkertaisesti suojeltu luonnontilainen aapasuo.

– Sakatin kaivoksen ei tule edetä tätä pidemmälle. Malmiesiintymä sijaitsee kaksinkertaisesti suojellulla Viiankiaavan suolla. Se kuuluu sekä EU:n Natura 2000 -luonnonsuojelualueiden verkostoon että kansalliseen soidensuojeluohjelmaan. Keskustelua Viiankiaavan tulevaisuudesta on käyty pitkään, sillä alueella on tehty malminetsintää, mikä sekin on kyseenalaista suojelualueella, sanoo Mikkonen.
Euroopan komissio nimeää Sakatin EU:lle strategisesti tärkeäksi kaivoshankkeeksi. Se tarkoittaa, että Sakatin lupahakemus täytyy käsitellä nopeutetussa tahdissa.
– On perin kummallista, että Euroopan komissio on nimennyt Sakatin kaivoksen EU:lle strategisesti tärkeäksi kaivoshankkeeksi, kun samaan aikaan alue, jolla se sijaitsee, kuuluu EU:n omaan luonnonsuojeluverkostoon. Strategisen hankkeen aseman hakeminen on yritysten asia, mutta komissio tekee päätöksen jäsenmaiden suosituksesta. Nyt olisi tärkeää selvittää, kuka ja millä perustein on suositellut Sakatin kaivosta strategisesti tärkeäksi hankkeeksi? kysyy Mikkonen.
Mikkosen mukaan kaivosteollisuuden sääntelyä on välttämätöntä tiukentaa. Tällä hetkellä kaivostoimintaan tähtäävän malminetsintäluvan voi Suomessa saada lähes minne vain, arvokkaalle pohjavesialueelle, luonnonsuojelualueelle, erämaa-alueelle tai maailmanperintökohteeseen.
– Suomi on kaivosteollisuuden villi länsi. Julkisuudessa puhutaan paljon siitä, että nyt on käynnissä kaivosryntäys Suomeen, sillä meillä on paljon arvokkaita mineraaleja kallioperässä. Toinen merkittävä syy kaivosryntäykselle on se, että Suomessa kaivosten sääntely ja valvonta eivät vieläkään ole kunnossa. Ulkomaiset yhtiöt voivat tehdä kaivosvarauksia käytännössä minne tahansa alueille, sanoo Mikkonen.
Yhteyshenkilöt
Krista MikkonenKansanedustaja
Puh:044 262 7881krista.mikkonen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Harjanne: Pääministeri sumutti helsinkiläisiä, jotta Daniel Sazonovista tulisi pormestari6.5.2025 14:01:21 EEST | Tiedote
Embargo, kunnes puhe on pidetty. Puhuttu versio pitää. Vihreiden helsinkiläinen kansanedustaja Atte Harjanne tarttui eduskunnan täysistunnossa esitykseen, jossa Helsingiltä ollaan leikkaamassa 35 miljoonaa euroa kohdennetusti eräänlaisena rangaistuksessa vastuullisesta taloudenpidosta.
Sofia Virta vappupuheessaan: Orpon hallitus jakaa vappumiljardit omille eturyhmilleen1.5.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
EMBARGO KUNNES PUHE ON PIDETTY, PUHE KELLO 13.10 Vihreiden puheenjohtaja puhui Turussa Aito Vihreä Vappu -tapahtumassa vapunpäivänä. Virran mukaan Orpon hallitus on kääntänyt selkänsä heille, joilla on valmiiksi kaikkein vaikeinta.
Vihreiden Oras Tynkkynen: hallituksen puoliväliriihi petti vaatimattomatkin ilmasto-odotukset25.4.2025 10:09:46 EEST | Tiedote
Hallitus korosti puoliväliriihessä tarvetta tehdä isoja päätöksiä, mutta se ei heijastunut ilmastopolitiikkaan. Pääosin hallitus jatkoi riihessä ilmastolle ja suomalaisille kalliiksi käyvää toimettomuuslinjaa, mutta mukana on vihreälle teollisuudelle vahingollinen pommi.
Vihreiden Inka Hopsu: Hallituksen “kasvuriihi” kasvattaa lähinnä eriarvoisuutta Suomessa sekä globaalisti24.4.2025 17:19:03 EEST | Tiedote
Vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Inka Hopsu kritisoi hallituksen eilen keskiviikkona myöhään päättyneen puoliväliriihen, eli niin kutsutun “kasvuriihen” tuloksia. Hänen mukaansa kasvutoimien seurauksena tulemme näkemään lähinnä kiihtyvää eriarvoistumista.
Vihreiden Hanna Holopainen: Algoritmit ovat ihmismieltä vahvempia – koulujen kännykkäkiellon tulee koskea myös välitunteja24.4.2025 16:00:00 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Hanna Holopainen kannattaa hallituksen esitystä kännykkäkiellosta peruskouluihin, mutta korostaa, että kielto on ulotettava myös välitunneille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme