Tässä ovat Editkilpailun toimituksellisten sarjojen voittajaehdokkaat!
Aikakausmedia-alan parhaita tekijöitä ja toteutuksia palkitsevan Editkilpailun vuoden 2024 voittajaehdokkaat ovat nyt julki. Voittajat palkitaan 15. toukokuuta Editgaalassa.

Aikakausmedia ry:n järjestämään Editkilpailuun lähetettiin jälleen satoja ehdotuksia. Vuoden parhaita aikakausmedioita ja niiden tekijöitä oli valitsemassa yhteensä 48 journalismin, visuaalisuuden ja markkinoinnin ammattilaista yhteensä 13 tuomaristossa.
Vuoden 2024 kilpailussa on 16 sarjaa, joista 13 on toimituksellisia ja kolme markkinoinnillisia. Suosituin sarja oli jälleen Vuoden aikakauslehtikansi -sarja, johon lähetettiin 60 kantta. Edellisistä vuosista poiketen Vuoden aikakauslehtikannen valitsee yleisön sijaan tuomaristo.
Toiseksi suosituin kategoria oli Vuoden aikakausmediajuttu - sarja, johon lähetettiin 51 ehdotusta. Kolmanneksi eniten ehdokkaita oli Vuoden ammatti- ja järjestömedia -sarjassa, johon ilmoittautui 30 mediaa.
Toimituksellisten sarjojen shortlistat
Vuoden yleisömedia
ET-lehti, Sanoma Media Finland
Suomen Kuvalehti, Otavamedia
Viinilehti, Viinilehti Oy
Vuoden ammatti- ja järjestömedia
Kotitalo, Isännöintiliiton Palvelu Oy
TEK-lehti, Tekniikan Akateemiset TEK
Telma, Työsuojelurahasto ja Työturvallisuuskeskus / Genero
Vuoden asiakasmedia
Menu, Kespro / Otavamedia
OP Media, OP Osuuskunta / Genero
Yhteishyvä, SOK
Erikois-Edit
Minna McGill, päätoimittaja, ET, Kodin Kuvalehti
Mari Paalosalo-Jussinmäki, päätoimittaja, Eeva ja eeva.fi
Jarmo Wright, kuvatoimittaja, Suomen Kuvalehti
Vuoden aikakausmediatoimittaja
Anna Kanto, ET-lehti
Eveliina Lauhio, Eeva
Mari Pihlajaniemi, Suomen Luonto
Vuoden valokuvaaja aikakausmediassa
Reetta Pasanen, Yhteishyvä
Outi Törmälä, Ekonomi, Image, Me Naiset, Yhteishyvä
Antti Yrjönen, Tekoja
Vuoden aikakausmediajuttu
Mika Waltarin salaisuus, HS Teema 6/2024
Päättyviä lankoja, Image 4/2024
Lapset testasivat lasten sukset, Tekniikan Maailma 20/2024
Vuoden lifestylejuttu
Alman aika, Gloria 12/2024
Leipurin joulutaiat, Kodin Kuvalehti 22/2024
Valloittava Wyoming, Mondo 10/2024
Vuoden ulkoasu
Eeva, A-lehdet
Mondo, A-lehdet
Parnasso, Otavamedia
Vuoden aikakauslehtikansi
Apu 45/2024
Image 7–8/2024
Suomen Luonto 2/2024
Vuoden digi
Terapiaklubi, eeva.fi
Kansainvälistymisen työkalut, Kotona
Häirintä, Yhteishyvä
Vuoden uudistus aikakausmediassa
Uusi urheilumedia Aitio, Apu360
Eeva Ristikot, Eeva
Brändiuudistus ja kansainvälistyminen, Kotona
Vuoden video tai audio aikakausmediassa
Syöpäsiskot-podcast, Eeva
Kauneuskompleksi-videosarja, Trendi
Instagram Reels -ruokavideot, Yhteishyvä
Markkinoinnillisten sarjojen shortlistat
Vuoden aikakauslehtimainos
Qucqu, Alko
Käänteentekevä, Baltic Sea Action Group
Tästä ei voi vaieta, Suomen World Vision
Vuoden aikakausmediakampanja
Haku-Ankka, LUT-yliopistot
Kuin Aku Ankka, mutta vain lapsille, Sanoma Media Finland ja Aku Ankka Juniori
Markkinoinnillisissa sarjoissa palkitaan lisäksi Vuoden aikakausmediamainostaja. Tässä sarjassa ei ole shortlistaa.
Voittajat julkistetaan Ravintola Töölössä juhlittavassa Editgaalassa 15. toukokuuta. Ennakkohintaiset liput gaalaan ovat myynnissä 16.4. asti täällä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Outi Itävuolisätiedot Editkilpailusta
Puh:040 540 1820outi.itavuo@aikakausmedia.fiAnniina Nissinenkuvapyynnöt
Puh:050 304 2855anniina.nissinen@aikakausmedia.fiLinkit
Aikakausmedia
Aikakausmedia ry valvoo aikakausmediakustantajien ja -julkaisijoiden etuja. Se kehittää ja tarjoaa työkaluja, joilla ala pystyy vastaamaan muuttuvan mediakentän kilpailuun. Kustantaja- ja julkaisijajäseniä on 230, ja ne julkaisevat yhteensä 440 painettua ja digitaalista aikakausmediaa Suomessa. Jäsenistössä ovat edustettuina yleisö-, ammatti- ja järjestömediat sekä asiakasmediat.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aikakausmedia ry
Aikakausmedian lehdistökortti on nyt digitaalinen20.5.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Aikakausmedian lehdistökortti muuttui digitaaliseksi. Lehdistökortin avulla Aikakausmedian jäsenten julkaisuille työskentelevät toimittajat, valokuvaajat ja graafikot pystyvät osoittamaan ammatillisen asemansa erilaisissa työtilanteissa.
Editkilpailu 2024: Alko teki vuoden parhaan mainoksen, kampanjasarjan voitto Ankkalinnaan15.5.2025 19:58:12 EEST | Tiedote
Editgaalassa palkittiin vuoden parhaita aikakauslehtimainoksia ja -kampanjoita torstaina 15. toukokuuta. Vuoden aikakausmediamainostajana palkittiin mainospanostuksiaan merkittävästi kasvattanut Hartwall.
Tiedote: Aikakausmedia-alan parhaat palkittiin Editgaalassa – Suomen Kuvalehdelle tuplavoitto15.5.2025 19:57:36 EEST | Tiedote
Vuoden 2024 parhaat aikakausmediat ja niiden tekijät palkittiin Editgaalassa torstaina 15.5. Ravintola Töölössä Helsingissä. Tekniikan Maailman testijuttu palkittiin Vuoden aikakausmediajuttuna ja Suomen Kuvalehden kuvatoimittaja Jarmo Wright sai Erikois-Edit-palkinnon.
Jokin näistä on Vuoden aikakauslehtimainos – tässä ovat Editkilpailun 2024 ehdokkaat31.3.2025 13:58:36 EEST | Tiedote
Vuoden aikakauslehtimainoksen tittelistä kilpailevat Alko, Baltic Sea Action Group ja Suomen World Vision. Vuoden aikakausmediakampanja -sarjassa ehdolla ovat LUT-yliopistot ja Aku Ankka Juniori.
Aikakausmedia tukee koululaisten lukuiloa jakamalla lukutaitostipendejä3.3.2025 07:45:00 EET | Tiedote
Lasten ja nuorten lukuintoa tuetaan myöntämällä neljä 500 euron ryhmäkohtaista lukutaitostipendiä eskarista yläkouluun. Hakuaika päättyy 31. maaliskuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme