Uusia veturiyrityksiä valittu: Canatu, Andritz ja Kalmar
26.3.2025 13:34:43 EET | Business Finland | Tiedote
Business Finland on valinnut kolme uutta veturiyritystä. Uudet veturiyritykset tavoittelevat Suomesta maailmanluokan nanohiilimateriaalien tutkimus-, kehitys- ja tuotantokeskusta, puusta saatavan arvon kaksinkertaistamista metsäteollisuudessa ja raskaiden materiaalien käsittelyn vihreää siirtymää.

– Veturikilpailumme osallistujat osoittavat määrätietoisuutta viedä kokonaisia teollisuusaloja seuraavalle tasolle investoimalla pitkäjänteiseen tutkimus- ja kehitystyöhön. Kyky toimia verkostoissa on Suomen uniikki kilpailukykytekijä. Veturit ovat tässä hyviä ja tätä pitää kehittää edelleen, sanoo Business Finlandin pääjohtaja Lassi Noponen.
Veturit sitoutuvat voimakkaaseen t&k-panostusten lisäämiseen Suomessa ja nimensä mukaisesti ekosysteemien vetämiseen menestysuralle.
– Esimerkiksi veturiyritys Canatun pitkäjänteisen kehitystyön tuloksena ainutlaatuinen hiilinanoputkiteknologia tarjoaa kestävämpiä, energiatehokkaampia ja suorituskykyisempiä ratkaisuja puolijohdeteollisuuteen kuin perinteinen piiteknologia. Suomesta on mahdollista vahvan veturiekosysteemin voimin tehdä nanohiiliteknologian ykkösmaa tukien samalla Euroopan omavaraisuutta, sanoo valmistavan teollisuuden veturirahoituksesta vastaava yksikön johtaja Juha Suuronen Business Finlandista. Business Finlandin rahoitus Canatun veturihankkeelle on 10 miljoonaa euroa.
Maallemme keskeisen metsäteollisuuden resurssitehokkuutta kasvattaa ANDRITZ Oy BioCircleToZero-tutkimus- ja kehitysohjelmallaan. Business Finlandin rahoitus veturihankkeelle on 10 miljoonaa euroa.
Kalmarin Move2Green-hankkeen tavoitteena on edistää raskaiden materiaalien käsittelyn hiilineutraaliutta kehittämällä sähköistä laitevalikoimaa ja dataan perustuvia palveluja. Business Finlandin rahoitus veturihankkeelle on 20 miljoonaa euroa.
Canatun Carbon Age -ohjelma edistää hiilinanoputkien mahdollistamia puolijohdeteknologioita
Puolijohdeteollisuus tarvitsee uusia vaihtoehtoja perinteisille materiaaleille. Ratkaisujen löytämiseksi Canatu on käynnistänyt Carbon Age -ohjelman, jonka tavoitteena on kehittää huippuluokan hiilinanoputkiratkaisuja.
Yli 40 kumppania käsittävä viisivuotinen ohjelma luo dynaamisen ekosysteemin, joka tarjoaa ainutlaatuisia mahdollisuuksia asiantuntemuksen jakamiseen, arvonluontiin ja markkinalähtöiseen innovointiin.
– Olemme innoissamme, että voimme innovoida nanohiilellä nopeuttaaksemme hiilikauden saapumista ja luodaksemme 'nanolaakson' Suomeen. Luomalla maailmanluokan ekosysteemin edistämme innovointia ja yhteistyötä sekä avaamme uusia liiketoimintamahdollisuuksia, mikä lisää sekä meidän että kumppaneidemme pitkän aikavälin globaalia kilpailukykyä, sanoo Canatun toimitusjohtaja Juha Kokkonen.
ANDRITZ käynnistää BioCircleToZero-tutkimus- ja kehitysohjelman, jonka tavoitteena on kaksinkertaistaa puusta saatava arvo ilman lisähakkuuta
BioCircleToZero-ohjelma keskittyy lisäämään metsäteollisuuden resurssitehokkuutta ja vahvistamaan sen roolia vihreässä siirtymässä. ANDRITZin johtamaa laajamittaista ohjelmaa tehdään yhteistyössä kumppaniyritysten, tutkimuslaitosten ja yliopistojen kanssa Suomessa.
– Olemme sitoutuneet edistämään metsäteollisuuden tuotteiden vihreää siirtymää samalla varmistaen sen pitkän aikavälin kilpailukyvyn. Sellu- ja paperiteollisuuden johtavana teknologiatoimittajana sekä kasvavana asiantuntijana innovatiivisissa teknologioissa, kuten Power-to-X, uusiutuvien tekstiilikuitujen, kestävien polttoaineiden ja biopohjaisten kemikaalien tuotannossa, meillä on vahva asema tämän muutoksen johtamisessa, sanoo Kari Tuominen, ANDRITZ Oy:n toimitusjohtaja Suomessa.
Seuraavan viiden vuoden aikana ekosysteemihankkeisiin odotetaan investoitavan yli 100 miljoonaa euroa ja mukaan tavoitellaan yli 100 kumppania.
Kalmarin Move2Green-veturihanke vauhdittaa raskaiden materiaalien käsittelyn vihreää siirtymää
Kalmarin Move2Green-hankkeen tavoitteena on edistää raskaiden materiaalien käsittelyn hiilineutraaliutta kehittämällä sähköistä laitevalikoimaa ja dataan perustuvia palveluja. Hankkeen visiona on mahdollistaa Kalmarin asiakkaiden nettonollapäästöinen logistiikkaketju vuoteen 2045 mennessä.
– Raskaiden materiaalien käsittely on merkittävä hiilidioksidipäästöjen lähde, ja meillä on ainutlaatuinen mahdollisuus vähentää laajan 68 000 laitteen aktiivisen laitekantamme käytöstä aiheutuvia ympäristövaikutuksia. Sähköisten laitteiden kysyntä kasvaa, ja asiakkaamme etsivät yhä enemmän kestäviä ratkaisuja. Menestyksen varmistamiseksi tarvitsemme laajan ekosysteemin kehittämään esimerkiksi latausratkaisuja ja ohjelmistoja, sanoo Sami Niiranen, Kalmarin toimitusjohtaja.
Move2Green-hanke kokoaa yhteen jopa yli 150 ekosysteemikumppania, teollisuuden organisaatiota, teknologiayritystä, tutkimuslaitosta ja yliopistoa. Yhteistyön tavoitteena on käynnistää ja johtaa laaja-alaisia tutkimus- ja kehitysprojekteja ja rakentaa ratkaisuja, jotka tehostavat raskaiden materiaalien käsittelyä satamissa, terminaaleissa ja muussa raskaassa logistiikassa sekä luoda uusia liiketoimintamalleja, joissa kiertotalous ja elinkaariajattelu ovat keskeisessä roolissa.
Business Finlandin veturirahoitus
Business Finland etsii vetureiden haastekilpailuilla rahoitettaviksi globaalisti toimivien tai globaaliin toimintaan tähtäävien yritysten tutkimus- ja kehityshankkeita, joissa ne ratkovat merkittäviä tulevaisuuden haasteita ja vaikuttavat oleellisesti Suomen kilpailukyvyn kasvattamiseen. Veturiyrityksiltä edellytetään, että ne kasvattavat merkittävästi t&k-toimintaansa Suomessa ja rakentavat uuteen liiketoimintaan tähtääviä ekosysteemejä. Business Finland rahoittaa veturiyrityksen hankkeiden lisäksi niiden ekosysteemiin kuuluvien kumppaneiden t&k-hankkeita. Seuraava vetureiden haastekilpailu avataan huhtikuussa 2025. Lisätietoja: https://www.businessfinland.fi/veturit
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Business Finland
Kari Komulainen
Johtaja
kari.komulainen@businessfinland.fi
050 557 7842
Canatu Finland Oy
Ilkka Varjos
Chief Technology Officer
ilkka.varjos@canatu.com
0400 372 785
ANDRITZ Oy
Johan Engström
CTO
johan.engstrom@andritz.com
Kalmar Finland Oy
Jukka Borgman
Director Technology and Research
jukka.borgman@kalmarglobal.com
050 591 3128
Linkit
Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita, edistää matkailua ja investointeja sekä osaajien houkuttelua Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa 37 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Finland
Ensimmäinen hyvinvointialueiden yhteishanke sai rahoituksen: terveystiedolla potilashyötyjä ja uutta liiketoimintaa20.5.2026 08:06:00 EEST | Tiedote
Business Finland rahoittaa terveysalan projekteja vuosittain noin 65 miljoonalla eurolla. Toistaiseksi rahoitusta ovat pääosin hyödyntäneet yritykset ja tutkimusorganisaatiot, vaikka myös hyvinvointialueille on räätälöity rahoituspalveluja. Business Finlandilla on tarjolla kaksi merkittävää rahoitusmuotoa hyvinvointialueille: molemmista on nyt tehty ensimmäiset rahoituspäätökset.
Matkailijat ympäri maailman voivat hakea Visit Finlandin elämyksellisille illallisille18.5.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Visit Finland käynnistää kansainvälisen Have Some Finnish -ruokamatkailukampanjan, jossa ihmiset ympäri maailman voivat hakea mukaan kokemaan suomalaisia ruokaelämyksiä. Kampanjan voittajat kutsutaan kokemaan huippukokkien loihtimia suomalaisia makuja, paikallisia ruokaperinteitä ja ainutlaatuisiin paikkoihin rakennettuja illallisia eri puolilla Suomea.
Startup-yrittäjät: Suomeen on helppo tulla, mutta markkinalle pääsy on yllättävän vaikeaa12.5.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Kansainväliset startup-yrittäjät pitävät Suomea sujuvana ja toimivana maana yritystoiminnan aloittamiseen. Suurin haaste ei liity lupaprosesseihin tai yrityksen perustamiseen, vaan liiketoiminnan käynnistämiseen Suomessa. Tämä käy ilmi Business Finlandiin kuuluvan Work in Finlandin kyselystä, johon vastasi Suomeen hakeutuneita yrittäjiä.
Ukrainska borgmästare möter finska företagsledare – målet är att etablera ett strategiskt samarbete7.5.2026 07:58:00 EEST | Pressmeddelande
En delegation med över 40 beslutsfattare, som organiserats för att stimulera Ukrainas ekonomi, befinner sig just nu i Finland. Målsättningen med femdagarsvistelsen är att stärka affärsverksamheten mellan länderna. Världsbanken har uppskattat att kostnaden för återuppbyggnaden av Ukraina redan överstiger 500 miljarder euro.
Ukrainalaiset pormestarit tapaavat suomalaista yritysjohtoa – tavoitteena strateginen jälleenrakennus7.5.2026 07:58:00 EEST | Tiedote
Ukrainan talouden elvyttämiseksi järjestettävä yli 40 päättäjän delegaatio on parhaillaan Suomessa. Viisipäiväisen vierailun tavoitteena on vahvistaa maiden välistä liiketoimintaa ja tukea Ukrainan jälleenrakentamista. Maailmanpankki on arvioinut, että Ukrainan jälleenrakennuksen kustannus on jo yli 500 miljardia euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme