Professori Mikko Hallman saa lastenlääketieteen arvostetuimman palkinnon
1.4.2025 05:50:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote
Rosén von Rosenstein -mitali myönnetään joka viides vuosi kolmelle tai neljälle ansioituneelle lastenlääkärille, ja sen jakaa Uppsalan yliopisto Ruotsissa. Mitalia pidetään maailman arvostetuimpana lastenlääketieteen palkintona. Se on nimetty modernin lastenlääketieteen perustajan Nils Rosén von Rosensteinin mukaan. Professori Hallman vastaanottaa palkinnon Uppsalassa 1. huhtikuuta järjestettävässä juhlatilaisuudessa.

Professori Mikko Hallman on keskoshoidon uranuurtaja ja kansainvälisesti arvostettu tutkija. Hän on toiminut Oulun yliopiston lastentautien professorina vuodesta 1996 ja emeritusprofessorina vuodesta 2013. Hänen yli neljä vuosikymmentä kestäneeseen työuraansa on kuulunut merkittäviä saavutuksia neonatologian ja lastenlääketieteen alalla.
Hallmanin tutkimus keuhkosurfaktantista ja sen lääketieteellisistä sovelluksista on ratkaisevasti parantanut ennenaikaisena syntyneiden vauvojen hengitysvaikeusoireyhtymän hoitoa niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti. Hallman on tutkimusryhmineen tehnyt pitkäjänteistä työtä myös ennenaikaisten synnytysten syiden selvittämiseksi ja hoitojen kehittämiseksi.
Hallmanilla on yli 400 tieteellistä julkaisua, ja hän on ohjannut yli 40 väitöskirjatutkijaa. Hän on toiminut monissa luottamustehtävissä ja hänen ansioitaan on palkittu lukuisilla kotimaisilla ja kansainvälisillä tunnustuksilla, kuten Matti Äyräpää -palkinnolla, kansainvälisellä Maternité-palkinnolla ja Pohjolan lääketieteen palkinnolla.
Ruotsin lastenlääkäriyhdistys ja Ruotsin lääketieteellinen yhdistys ovat myöntäneet Nils Rosén von Rosenstein -mitalit vuodesta 1964 lähtien joka viides vuosi. Aiemmin palkinnon ovat saaneet muiden muassa professorit Arvo Ylppö, Niilo Hallman ja Jaakko Perheentupa. Tänä vuonna palkinnon saivat Hallmanin lisäksi professori Zulfiqar A. Bhutta Pakistanista ja professori Göran Wennergren Ruotsista.
Lue lisää Rosén von Rosenstein -palkinnosta Uppsalan yliopiston sivuilta
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Professori Mikko Hallman, 050 350 2277, mikko.hallman@oulu.fi
Viestintäasiantuntija Meri Rova, Oulun yliopisto, 050 464 3361, meri.rova@oulu.fi
Kuvat



Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Uusi tutkimus auttaa kohdentamaan soiden ennallistamista tehokkaammin15.10.2026 07:10:00 EEST | Tiedote
Ojitettujen soiden ennallistaminen voi nostaa vedenpintaa huomattavasti laajemmalla alueella kuin aiemmin on arvioitu, osoittaa Oulun yliopiston uusi tutkimus. Tulokset osoittavat myös, että eri ennallistamismenetelmät vaikuttavat veden liikkumiseen eri tavoin. Tieto auttaa kohdentamaan ennallistamistoimia tehokkaammin ja maksimoimaan niiden hyödyt luonnolle ja ilmastolle.
Leukaluukuolio luustoon levinnyttä rintasyöpää sairastavilla: suomalaistutkimus korostaa suun terveyden merkitystä14.10.2026 06:50:00 EEST | Tiedote
Luun hajoamista estävät lääkkeet ovat tärkeä osa luustoon levinneen rintasyövän hoitoa. Niiden käyttöön voi kuitenkin liittyä leukaluukuolio, jossa leukaluun kudosta kuolee. Suomalaisessa rekisteritutkimuksessa leukaluukuolio todettiin pitkässä seurannassa 12,6 prosentilla denosumabia käyttäneistä potilaista.
Palvelut digitalisoituvat – selkokielisestä oppaasta apua digitaaliseen asiointiin13.10.2026 07:21:00 EEST | Tiedote
Palvelut siirtyvät yhä enemmän digitaalisiksi. Oulun yliopistossa on laadittu selkokielinen Digiopas madaltamaan kynnystä digitaalisten laitteiden ja palveluiden käyttöön.
Kansainvälinen tutkijaryhmä: Nivelrikon ehkäisyä ja hoitoa tehostettava maailmanlaajuisesti12.10.2026 13:57:52 EEST | Tiedote
Nivelrikkoa sairastavien määrä kasvaa maailmanlaajuisesti, mutta sairauden ehkäisyyn ja hoitoon ei kiinnitetä riittävästi huomiota. Australialaisen Curtinin yliopiston johtama kansainvälinen tutkijaryhmä esittää keinoja nivelrikon aiheuttaman sairaustaakan vähentämiseksi. Ryhmään kuuluu myös Oulun yliopiston professori Ali Mobasheri.
Avaruusaaltoja Maan suojakilven reunalla – Tutkijat selvittivät, missä suojakilpi on kovilla12.10.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijoiden johtama uusi tutkimus auttaa selittämään yhtä avaruussään huonosti tunnetuista piirteistä. Tutkimus antaa uutta tietoa olosuhteista ja paikoista, joissa magneettikilven kovin aallokko syntyy ja aurinkotuuli pääsee tunkeutumaan läpi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme