Kaikkien perheiden lapsihaaveet ovat tasa-arvoisen tärkeitä
Orpon hallitus on rajaamassa Kela-korvausten ulkopuolelle naispareja ja itsellisiä naisia, eli juuri niitä ryhmiä, joilla on suuri tarve hedelmöityshoidoille. Tämä vaikeuttaisi merkittävällä tavalla monimuotoisten perheiden lapsihaaveiden toteutumista.

Hallituksen esityksessä yksityisten hoitojen Kela-korvaukset annetaan vain lääketieteellisin perustein. Naisparien ja itsellisten naisten kohdalla lapsettomuus ei yleensä ole lääketieteellistä vaan sosiaalisista syistä johtuvaa. Tämä asettaa heidät epätasa-arvoiseen asemaan suhteessa mies-naispareihin.
“Suomessa puhutaan paljon alhaisesta syntyvyydestä, mutta usein vastuu siitä laitetaan nuorten naisten niskoille. Tämä narratiivi on haitallinen. Syntyvyyttä voidaan tukea vain aidosti tasa-arvoisilla palveluilla. Me demarinaiset olemme lisäksi jo kauan pitäneet esillä, että ei-kaupallinen sijaissynnytys tulisi sallia Suomessa. Nyt on pidettävä ääntä kaikkien perheiden ja kaikkien lapsihaaveiden puolesta”, toteaa Demarinaisten varapuheenjohtaja Miina-Anniina Heiskanen.
Demarinaiset vaativat, että myös neuvolapalveluissa huomioidaan monimuotoiset perheet. Hedelmöityshoitojen resursseja julkisessa terveydenhuollossa tulee lisätä ja hyvinvointialueen tuottamien palveluiden tulee huomioida asiakkaiden erityistarpeet. Tällaisia erityistarpeita ovat esimerkiksi sukupuoli ja sen moninaisuus, kulttuurinen tausta, monikielisyys, vammaisuus ja ikä. Transihmiset ja intersukupuoliset on otettava huomioon palveluissa ja henkilökuntaa on koulutettava sateenkaari-ihmisten kohtaamiseen.
“Julkisen puolen hoitoihin tulee panostaa, sillä ne ovat hintansa puolesta saavutettavampia kaikille. Yksityisen puolen kela-korvaukset eivät ole paras tapa tukea ihmisten lapsihaaveita, sillä hoidot ovat kalliita näistä korvauksista huolimatta. Myös SDP:n Elisa Gebhard on pitänyt tätä aihetta paljon esillä. Terveyspalvelujen on oltava yhdenvertaisia ja palveluissa ei saa syrjiä eri perheen muotoja tai sateenkaari-ihmisiä”, päättää Demarinaisten varapuheenjohtaja Miina-Anniina Heiskanen, joka toimii myös Oulun kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana, kaupunginvaltuutettuna ja varakansanedustajana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Miina-Anniina HeiskanenDemarinaisten 2. varapuheenjohtaja, Oulun kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu ja varakansanedustaja
miina.anniina.heiskanen@gmail.comwww.miina-anniina.fiKuvat

Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Demarinaiset
Tasa-arvon takapakki on pysäytettävä17.12.2025 09:40:12 EET | Tiedote
Suomen vanhin poliittinen naisjärjestö Demarinaiset juhlii tänä vuonna 125-vuotista historiaansa. Juhlavuoden aikana on muisteltu Demarinaisten historiaa ja juhlittu aikaisempia saavutuksia. Samalla Demarinaiset ovat pitäneet esillä tämän päivän epäkohtia ja tavoitteita, sillä työ tasa-arvon eteen Suomessa ei ole vielä valmis.
Vuoden 2025 Demarinaisten tasa-arvotyön palkinto Oikeutta Vendille-liikkeelle16.12.2025 10:24:36 EET | Tiedote
Demarinaisten tasa-arvotyön palkinto jaetaan syksyisin ajankohtaiselle ja aktiiviselle toimijalle tai taholle, joka on edistänyt tasa-arvoa yhteiskunnassa. Demarinaiset on jakaneet tasa-arvotyön palkintoa jo vuodesta 2021 alkaen ja se on aikaisemmin myönnetty Plan Internationalille, Monika-Naiset liitto ry:lle, Vailla vakinaista asuntoa ry:lle ja viime vuonna Ensi- ja turvakotien liitolle ja Riitta Särkelälle pitkästä työstään liitossa. Tänä vuonna Demarinaiset myöntävät tasa-arvotyön palkinnon Oikeutta Vendille-liikkeelle.
Tasa-arvoa työelämässä kuuluu vahvistaa, ei heikentää27.11.2025 14:51:50 EET | Tiedote
Orpon hallituksen leikkaukset heikentävät sukupuolten välistä tasa-arvoa. Irtisanomissuojan heikentäminen ja määräaikaisten työsopimusten lisääminen osuvat erityisesti naisvaltaisille aloille. Lisäksi Orpon hallituksen toimet kasvattavat raskaus- ja perhevapaasyrjinnän riskiä, sillä määräaikaisista työntekijöistä 60 % on naisia.
Rauhan rakentaminen tarvitsee vahvoja naisia24.10.2025 09:53:59 EEST | Tiedote
Demarinaiset ovat sitoutuneet rakentamaan maailmaa, jossa jokainen voi elää tasa-arvoisena ja vapaana – ilman väkivallan tai sodan uhkaa. Vaikka rauhanomainen tulevaisuus voi tuntua kaukaiselta nykyisessä maailmantilanteessa, Yhdistyneet Kansakunnat (YK) toimii edelleen tärkeänä foorumina, joka kokoaa valtiot yhteen ratkaisemaan konflikteja ja edistämään globaalia oikeudenmukaisuutta.
Emmi Lintonen valittiin Demarinaisten Euroopan kattojärjestön varapuheenjohtajaksi16.10.2025 14:58:55 EEST | Tiedote
Forssalainen Emmi Lintonen valittiin 16.10.2025 Demarinaisten Euroopan laajuisen kattojärjestön PES Womenin varapuheenjohtajaksi liiton kongressissa Amsterdamissa. Emmi on toiminut jäsenenä PES Womenin hallituksessa kuluneella kaudella. Lintonen on toiminut aiemmin Demarinaisten ensimmäisenä varapuheenjohtajana vuosina 2017–2024 ja Hämeen Demarinaisten puheenjohtajana. Lisäksi hän toimii tällä hetkellä muun muassa Forssan kaupunginhallituksen puheenjohtajana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme