Varsinais-Suomen hyvinvointialue, VarhaVarsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha

Varomaton risujen ja oksien polttaminen on yleinen syy maastopalolle

Jaa

Roskien sekä puutarhan risujen ja oksien polttaminen on yksi yleisimmistä maastopalon syistä - etenkin kevään kuivattamaan maastoon tuli karkaa herkästi. Pelastuslaitos muistuttaa, että jätteitä ei saa hävittää kotioloissa polttamalla lainkaan ja risujen ja oksien polttamisessa on oltava huolellinen sekä noudatettava viranomaisten määräyksiä.

Kaksi violettia graafista elementtiä, jotka näyttävät sydämiltä tai V-kirjaimilta tummaa taustaa vasten. Oikeassa yläkulmassa on Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen logo.

Risujen ja oksien polttamisesta ei tarvitse ilmoittaa pelastusviranomaiselle. Poikkeuksena sellainen tulenkäyttö, josta muodostuu merkittävästi savua. Sen sijaan asuinkunnan ympäristömääräykset tulee selvittää. Monissa kunnissa risujen, hakkuutähteiden ja lehtien avopoltto nuotiolla, tynnyrissä tai muussa vastaavassa astiassa on taajama-alueella rajoitettu tai kokonaan kielletty. Sekajätettä, muovia tai käsiteltyä puutavaraa ei saa lainkaan polttaa puutarhajätteen seassa. 

Maastopalovaroituksen tai muun tulipalovaaran aikaan avotulen tekeminen on kokonaan kielletty.

Puutarhan risut ja oksat on poltettava aina turvallisessa paikassa ja lähelle on varattava vettä ja alkusammutin. Avotulen tekoon vaaditaan aina maanomistajan lupa, eikä risujen ja oksien polttaminen saa häiritä naapuria. Tulta tulee vartioida koko ajan. Tuhka saattaa pysyä kuumana useita päiviä polttamisen jälkeen ja syttyä uudelleen. Jos palo leviää, sitä voi yrittää sammuttaa ensin itse alkusammuttimella. Jos palo ei sammu, on varoitettava muita ja soitettava viipymättä hätänumeroon 112.

Metsänhoidollinen ja muu kulotus vaatii ilmoituksen pelastuslaitokselle

Kulotuksesta tai muusta merkittävästi savua tuottavasta tulen käsittelystä on ilmoitettava kirjallisesti pelastuslaitokselle vähintään kaksi viikkoa ennen kulotuksen alkamista. Metsämaa tulee kulottaa aina kulotukseen perehtyneen metsäammattilaisen valvonnassa. 

Varsinais-Suomen alueella kulotuksesta tulee ilmoittaa pelastustoimi.fi –sivustolta löytyvällä lomakkeella

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Varsinais-Suomen hyvinvointialue

"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha

Nämnden för räddningstjänster och prehospital akutsjukvård godkände förslaget om de operativa planerna för och behovsutredningarna av räddnings- och ambulansstationerna i Åbo området8.5.2025 19:28:28 EEST | Pressmeddelande

Egentliga Finlands välfärdsområde Varha inleder en betydande förnyelse av räddnings- och ambulansstationsnätet i Åbo. Målet är att stegvis ersätta de nuvarande brandstationerna med nya, moderna räddnings- och ambulansstationer före 2029. Förnyelsen baserar sig på den snabba befolkningsökningen i Åbotrakten, förändringen i servicebehoven och det tekniska åldrandet av de nuvarande fastigheterna.

Pelastus- ja ensihoitopalvelulautakunta hyväksyi esityksen Turun alueen pelastus- ja ensihoitoasemien toiminnallisista suunnitelmista ja tarveselvityksistä8.5.2025 19:28:28 EEST | Tiedote

Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varha käynnistää merkittävän uudistuksen Turun pelastus- ja ensihoitoasemaverkostossa. Tavoitteena on, että nykyiset paloasemat korvataan vaiheittain uusilla, nykyaikaisilla pelastus- ja ensihoitoasemilla vuoteen 2029 mennessä. Uudistuksen taustalla ovat Turun seudun nopea väestönkasvu, palvelutarpeiden muutos sekä nykykiinteistöjen tekninen vanhentuminen.

Egentliga Finlands välfärdsområde undersökte situationen i skolorna: Nikotin på rasterna – användningen av e-cigaretter hotar skolfreden6.5.2025 13:36:28 EEST | Pressmeddelande

Varha genomförde en enkät bland läroanstalterna i regionen om elevernas användning av nikotinprodukter. E-cigaretter och nikotinpåsar har gått om användningen av traditionella tobaksprodukter i skolor i Egentliga Finland. I synnerhet utgör e-cigaretterna en utmaning för skolornas vardag. Skolorna behöver mer stöd för att kunna genomföra förebyggande rusmedelsarbete i framtiden.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye