Henkeä pelastavaa vapaaehtoistoimintaa jo 90 vuotta – Partiolaiset ja verenluovutus ovat aina kuuluneet yhteen
31.3.2025 10:02:21 EEST | SPR Veripalvelu | Tiedote
Verenluovutustoiminta alkoi Suomessa vuonna 1935 partiolaisten aloitteesta. Partiolaisten esimerkki elää ja voi hyvin edelleen. Tänä vuonna Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu ja Suomen Partiolaiset juhlistavat 90-vuotista merkkipaalua kannustamalla partiolaisia ja kaikkia muitakin luovuttamaan verta.

Kampanja kannustaa tarttumaan toimeen
Juhlavuoden kunniaksi Suomen Partiolaiset toteuttavat jäsenistönsä piirissä kampanjan, jossa aikuisia verenluovutusikäisiä partiolaisia ja heidän lähipiiriään kannustetaan luovuttamaan verta.
-Haastamme lippukunnat ympäri Suomen tarttumaan toimeen, sillä tavoitteenamme on saada uusia verenluovuttajia. Tavoitteemme juhlavuoden kunniaksi voisi olla 3 000 pelastettua potilasta eli 1 000 verenluovutusta, haastaa Suomen Partiolaisten viestintä- ja markkinointipäällikkö Kaisu Tolvanen.
Partiolaiset tai partiolaiseksi itsensä tuntevat saavat luovuttaessaan Tunne vastuusi, tartu toimeen –kangasmerkin.
Verenluovutus tulee näkymään kevään ja loppuvuoden aikana eri tapahtumissa. Partioviikolla 22.4. alkaen Pääkaupunkiseudun partiolaisten Pop-up -kolo valtaa Helsingin Narinkkatorin, ja paikalla myös Veripalvelun Verenluovutusbussi tiistaista torstaihin.
Pieni alku, iso vaikutus
Verensiirrot olivat 1930-luvun Suomessa vielä harvinaisia. Potilaita menehtyi siksi, että verensiirtohoidot olivat uusi asia eikä potilaita varten ollut vielä verenluovuttajia. Helsingissä Töölön Siniset -partiolippukunnan partiojohtajat tunsivat vastuuta ja halusivat auttaa. He perustivat 30.3.1935 partiolaisten verenluovuttajayhteisön, Veriliiton, joka laajeni pian Helsingistä myös muualle Suomeen.
Verenluovutuksia oli 1930-luvulla vielä hyvin vähän nykypäiviin verrattuna. Veriliiton jäsenmäärä oli enimmillään 387 ja vuoden 1940 loppuun mennessä partiolaiset olivat luovuttaneet yhteensä 861 kertaa verta. Toiminnalla oli kuitenkin iso merkitys potilaiden hoidon kehittymiselle Suomessa. Partiolaiset näyttivät mallin sille, miten verenluovutusta organisoidaan. Sotavuosina Partiolaisten Veriliiton toiminta lopetettiin, kun Puolustusvoimat otti vastuun verihuollosta.
-Partiolaisten esimerkki innostaa edelleen. Vastuunotto ja muiden auttaminen ei saisi koskaan mennä pois muodista, Veripalvelun viestintä- ja henkilöstöjohtaja Willy Toiviainen toteaa.
Sodan jälkeen Suomen verihuolto järjestettiin uudelleen ja se tuli Suomen Punaisen Ristin tehtäväksi 1948. Toiminta laajeni ja verensiirrot yleistyivät rutiininomaiseksi hoidoksi koko maassa. Nykyisin verenluovutuksia on Suomessa yli 170 000 vuodessa ja yksittäisiä luovuttajia vuosittain noin 110 000. Uusia luovuttajia tarvitaan kuitenkin koko ajan lisää, jotta Veripalvelulla on hyvä valmius toimittaa verivalmisteita terveydenhuollolle kaikissa tilanteissa.
Lisätietoja:
Kaisu Tolvanen
Viestintä- ja markkinointipäällikkö
Suomen Partiolaiset ry
p. 044 766 0377 / kaisu.tolvanen@partio.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna KettunenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 29 300 1916sanna.kettunen@veripalvelu.fiWilly ToiviainenViestintä- ja henkilöstöjohtaja
Puh:+358 29 300 1830willy.toiviainen@veripalvelu.fiLinkit
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu tuottaa sairaaloille potilaiden hoidossa tarvittavia turvallisia ja tehokkaita verivalmisteita sekä laboratoriopalveluja. Huolehdimme veren keräämisestä vapaaehtoisilta verenluovuttajilta potilashoidon tarpeiden mukaisesti. Tarjoamme sairaaloille myös kantasolu- ja elinten siirtoja tukevia palveluita. Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio. Vuosibudjettimme on noin 60 milj. euroa ja palveluksessamme on noin 500 henkilöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu
Verenluovutusta Åbo Svenska Teaterin Päänäyttämöllä 5. helmikuuta2.2.2026 10:15:00 EET | Tiedote
Veripalvelu järjestää verenluovutustilaisuuden yhteistyössä Åbo Svenska Teaterin (ÅST) kanssa torstaina 5.2.2026 klo 12–18. Verenluovutus toteutetaan yhdessä Turun seudun opiskelijajärjestöjen kanssa.
Blodgivning på Åbo Svenska Teaters Stora scen den 5 februari2.2.2026 10:15:00 EET | Pressmeddelande
Blodtjänst ordnar en unik blodgivning i samarbete med Åbo Svenska Teater torsdagen den 5 februari 2026 kl. 12–18. Evenemanget ordnas också tillsammans med studerandeorganisationer i Åboregionen.
Verenluovuttajat saivat ensimmäistä kertaa tietoa perinnöllisestä sairausriskistä Veripalvelun biopankista22.1.2026 08:45:00 EET | Tiedote
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun biopankista palautettiin verenluovuttajille tietoa riskistä sairastua hemokromatoosiin eli tautiin, jossa elimistöön kerääntyy liikaa rautaa. Verenluovuttajat suhtautuivat myönteisesti tiedon saamiseen. Kyseessä on ensimmäinen kerta Suomessa, kun perinnöllistä riskitietoa on palautettu biopankkiin kuuluville verenluovuttajille
Verihuolto alkaa luovuttajista - uudet verenluovuttajat ovat avainasemassa19.1.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Vuonna 2025 verenluovutuksessa kävi 107 878 luovuttajaa. Kaikista kävijöistä uusia luovuttajia oli hieman alle 19 000. Miehet ohittivat ensimmäistä kertaa naiset uusien luovuttajien määrässä. Lisää uusia verenluovuttajia tarvitaan ja tämän vuoden tavoitteena on saada heitä 22 000.
Verenluovuttajia tarvitaan turvaamaan joulun ajan verihuoltoa10.12.2025 07:05:00 EET | Tiedote
Veripalvelu kutsuu tällä hetkellä luovuttajia varaamaan aikoja etukäteen jouluviikolle, sillä sairaaloissa tarvitaan verivalmisteita joulun ja uuden vuoden ympärillä. Verivalmisteiden toimitusten kannalta etenkin jouluaattoa edeltävät päivät ja tapaninpäivä ovat kriittisen tärkeitä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme