Kokoomuksen Castrén: Vihreiden Alametsä jatkaa pelotteluaan hedelmöityshoidoista väärin tiedoin
Kokoomuksen kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Maaret Castrén on pettynyt, että Vihreiden kansanedustaja Alviina Alametsä jatkaa väärän tiedon levittämistä ja pelottelua julkisen puolen hedelmöityshoitojen rajaamisesta itsellisiltä naisilta ja naispareilta. Alametsä on keskiviikkona 26.3. jakanut Instagramissaan päivityksen, jossa väittää, että hallitus suunnittelee julkisten hedelmöityshoitojen rajaamista palveluvalikoimasta itsellisiltä naisilta ja naispareilta.

”Tämä väite ei yksinkertaisesti pidä paikkansa. Sillä ei ole minkäänlaista totuuspohjaa. Alametsän päivitys on jatkoa Vihreiden eiliselle hyökkäykselle samasta aiheesta. Muut Vihreät perääntyivät, kun palveluvalikoimaneuvosto eilen oikaisi tämän väitteen, mutta Alametsä jatkaa edelleen ihmisten pelottelua perättömillä väitteillä”, Castrén sanoo.
“Pidän surullisena, että näin tärkeässä asiassa valitaan aiheettoman pelottelun ja leimaamisen tie. Kokoomus tai hallitus ei ole valmistelemassa mitään rajauksia julkisen puolen hedelmöityshoitoihin naispareilta tai itsellisiltä äideiltä – eikä tule valmistelemaan. Päin vastoin, hedelmöityshoitojen saatavuutta pitää parantaa julkisella puolella. Tahaton lapsettomuus on aina kriisi, jonka käsittelyyn julkisuudessa toivoisin erityisesti poliittisilta päättäjiltä herkkyyttä”, Castrén sanoo.
Castrén toteaa, että Alametsälle on useiden kokoomuslaisten, myös ministerin toimesta kerrottu asian oikea laita. Alametsä viittaa päivityksessään palveluvalikoimaneuvoston esiselvitykseen.
”Hullunkurisinta tässä Alametsän ulostulossa on se, että kyseinen virkatyönä valmisteltu esiselvitys on aloitettu Marinin kaudella. Alametsä kritisoi siis oman puolueen hallitusvastuussa tilaamaa virkaselvitystä ja yrittää kääntää asiaa täysin päälaelleen. On ilmeistä, ettei Alametsä tunne asian taustaa tai palveluvalikoimaneuvoston roolia suomalaisessa terveydenhuollossa. Surullista on se, että tällaisella politiikanteolla herätetään lapsia toivovissa täysin perusteetonta pelkoa. Se ei minusta ole eettistä”, Castrén toteaa.
Castrén muistuttaa, että Orpon hallitus palauttaa muun muassa hedelmöityshoitojen Kela-korvaukset tuntuvasti korotettuina.
”Vihreät olivat Marinin hallituksessa lakkauttamassa hedelmöityshoitojen Kela-korvauksia. Se oli lannistava viesti niille, jotka hedelmöityshoitoa tarvitsevat. Me palautamme ne ja samalla korvaustasoa nostetaan merkittävästi. Aiemmin korvaus oli noin 12,8 % kustannuksista, nyt korvausprosentti nostetaan jopa 40 prosenttiin. Tämä tehdään, jotta yhä useammalla on mahdollisuus hakeutua nopeasti hedelmöityshoitoihin”, Castrén päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maaret Castrén
maaret.castren@eduskunta.fiKokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Vestman: Työn verotus kevenee kaikissa tuloluokissa7.5.2025 18:47:53 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman korostaa, että kaikkien hallituskauden aikana toteutettujen ja päätettyjen veronkevennysten tuloksena verotus kevenee kaikilla tulotasoilla. ”Palkansaaja, joka ansaitsee 5000 euroa kuussa, kuuluu Akavaan ja jolla on kaksi lasta, jää jopa 635 euroa plussalle”, Vestman sanoo.
Zyskowicz muistuttaa tulonjakovaikutuksiin keskittyvää oppositiota: ”Pitkän päälle ei ole niitä tuloja eikä ole sitä jakoa”7.5.2025 17:20:26 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowiczin mukaan on positiivista kehitystä, että SDP on alkanut viimein kantamaan huolta velkaantumisesta. Mutta yhä silkka mysteeri on, millä SDP ratkaisisi velkaantumisongelman. Zyskowicz ihmettelee myös keskustan kantaa, jonka mukaan on hyväksyttävää verottaa lähes 60 prosenttia jokaisesta ansaitusta lisäeurosta.
Kokoomuksen Kaunisto: Sääntely kuriin, kasvu käyntiin – pk-yrityksille helpompi pääsy rahoitukseen4.5.2025 07:20:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ville Kaunisto kiittää hallitusta puoliväliriihen linjauksista, joilla vahvistetaan yritysten kasvurahoitusta. Erityisen tärkeänä hän pitää päätöstä keventää rahoitusmarkkinoiden sääntelyä. ”Pk-yritysten kannalta tärkeintä ei ole suurten julistusten määrä, vaan konkreettiset päätökset, jotka parantavat toimintaympäristöä”, Kaunisto iskee keskustalle.
Kokoomuksen Castrén: Kela-korvauksien lisäpanostukset voimaan – jopa 80 euron tuki gynekologikäyntiin3.5.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Lasten ja nuorten terapiatakuun lisäksi vappupäivänä astui voimaan hallituksen merkittävät lisäpanostukset Kela-korvauksiin. Esimerkiksi yksityisten hedelmöityshoitojen, gynekologipalveluiden sekä fysioterapia- ja suuhygienistikäyntien korvauksia korotettiin tuntuvasti.
Kokoomuksen Valkonen oikoo Lindtmanin väitteitä: Kahden lapsen luokanopettajapariskunnan verotus kevenee yli tonnilla3.5.2025 09:19:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja verojaoston puheenjohtaja Ville Valkonen tyrmää SDP:n väitteen, jonka mukaan opettajan verotus kevenisi vain 5 eurolla kuukaudessa hallituksen toimien seurauksena. ”SDP jättää huomiotta jo hallitusohjelmassa päätetyt veronkevennykset sekä lapsikorotuksen. Demarit voivat katsoa peiliin ja kysyä, milloin he ovat itse keventäneet työn verotusta tässä mittakaavassa”, Valkonen penää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme