Keskuskauppakamari tarjoaa apua ympäristöväittämien käyttämiseen
26.3.2025 13:19:39 EET | Keskuskauppakamari | Tiedote
Moni yritys haluaa nykyään käyttää ympäristöväittämiä markkinoinnissaan. Ympäristöväittämän käyttämisessä pitää kuitenkin olla tarkkana, ettei yritys menettele markkinointia koskevien sääntöjen vastaisesti ja siten lupaa jotain sellaista, mikä ei pidä paikkansa, muistuttaa Keskuskauppakamarin liiketapalautakunnan pääsihteeri Paula Paloranta. Ympäristöväittämiä käytettäessä markkinoijan tulee näyttää väittämänsä toteen.

“Mitä yleisempi ja yleisluontoisempi väittämä on, sitä vaikeampi se yleensä on näyttää toteen”, Paloranta sanoo.
Ympäristöväittämällä tarkoitetaan väittämää, jossa suoraan tai epäsuorasti viitataan tavaran tai palvelun ympäristövaikutuksiin tai esimerkiksi ilmastonmuutokseen liittyviin seikkoihin. Nämä seikat voivat liittyä tuotteen tai sen osan valmistukseen, pakkaamiseen, jakeluun, kulutukseen tai vaikkapa kierrättämiseen. Väittämien käyttämiseen markkinoinnissa on pitkälti syynä se, että kuluttajien huoli ympäristöstä ja ilmastosta on selvästi lisääntynyt.
Keskuskauppakamarin liiketapalautakunta tarjoaa yrityksille apua ympäristöväittämien käyttämiseen. Yritys voi pyytää Keskuskauppakamarin liiketapalautakunnalta kannanottoa siitä, miten yritys voi markkinoinnissaan hyödyntää tiettyä ympäristöväittämää.
”Kannanottoa pyytämällä yritys voi osaltaan varmistaa, että ympäristöväittämä on markkinoinnin sääntöjen mukainen”, sanoo Paloranta.
Palorannan mukaan säännöt ovat viime vuosina tiukentuneet ja kiristystä on luvassa jatkossakin.
Liiketapalautakunta käsittelee ympäristöväittämää koskevan asian nopeutetulla aikataululla annetun selvityksen pohjalta. Lausunto annetaan kirjallisesti. Lautakunnassa on ympäristöväittämiin erikoistuneita asiantuntijoita.
”Yrityksen kannattaa toimittaa lautakunnalle mahdollisimman kattavat tiedot saadakseen parhaan mahdollisen hyödyn, kuten yksilöidä, mitä ympäristöväittämää yritys haluaisi käyttää ja mihin yrityksen toimintoon väittämä kohdistuu. Lisäksi on syytä toimittaa selvitys yrityksen toiminnasta ja niistä perusteista, joihin yritys nojautuu ympäristöväittämän käyttämisen osalta”, Paloranta toteaa.
Lausunto on luottamuksellinen ja siitä perittävä maksu on 1 400 euroa.
Yhteyshenkilöt
Paula PalorantaPääsihteeri
Puh:09 4242 6212paula.paloranta@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kiinteistönarviointikokeesta ennätysmäärä uusia arvioitsijoita – kokeen läpäisi 38 kokelasta2.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Kaikkein vaativimpia arvonmäärityksiä tekevien auktorisoitujen kiinteistöarvioijien (AKA) määrä kasvoi 38 arvioijalla Keskuskauppakamarin kiinteistönarviointilautakunnan järjestämässä kokeessa. Kyseessä on ennätysmäärä auktorisoinnin samassa kokeessa saaneita henkilöitä.
Keskuskauppakamari: Pienpakettien tullimaksu oikea ja tervetullut ratkaisu1.7.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin mukaan on erinomaista, että alle 150 euron arvoisista pienpaketeista on maksettava tullimaksu heinäkuun alusta alkaen. Aikaisemmin alle 150 euron arvoisista pienpaketeista ei ole tarvinnut maksaa tullimaksua. Heinäkuun alusta alkaen tullimaksu on kolme euroa lähetyksen jokaisesta tavaraerästä. Muutos korjaa Keskuskauppakamarin mukaan pitkään jatkunutta kilpailuvääristymää kiinalaisten ja eurooppalaisten verkkokauppojen välillä.
Keskuskauppakamari: Uusi patenttilaki vahvistaa edellytyksiä innovoida Suomessa30.6.2026 09:35:59 EEST | Tiedote
Tasavallan presidentin kesäkuun lopussa vahvistama uusi patenttilaki uudistaa Suomen patenttisääntelyn ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin. Keskuskauppakamari pitää uudistusta merkittävänä ja pitkään odotettuna askeleena kohti ajanmukaisempaa immateriaalioikeusjärjestelmää.
Keskuskauppakamari: EU:n veropolitiikassa kaivattu suunnanmuutos – yritysten hallinnollisen taakan keventäminen vahvistaisi kilpailukykyä29.6.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Euroopan komission julkaisema Tax Omnibus -paketti on Keskuskauppakamarin mukaan tervetullut merkki siitä, että EU:ssa on herätty siihen, miten verosääntely vaikuttaa yritysten kilpailukykyyn. Ehdotukset keventäisivät yritysten hallinnollista taakkaa ja yksinkertaistaisivat viime vuosina huomattavasti monimutkaistunutta sääntelyä. ”Tuuli on vihdoin kääntynyt”, toteaa Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala.
KORJATTU TIEDOTE Keskuskauppakamari: Seuraavan hallituksen rakennettava maahanmuuton yhteiskuntasopimus – pisteytysmalli loisi selkeän väylän pysyvään oleskelulupaan24.6.2026 09:46:24 EEST | Tiedote
Tiedotteeseen on lisätty alkuperäisestä jakelusta puuttunut liitetiedosto Lisää kansainvälisiä osaajia. Suomen talouskasvu, yritysten kilpailukyky ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus ovat ratkaisevasti kiinni siitä, kuinka onnistumme houkuttelemaan ja pitämään kansainvälisiä osaajia. Keskuskauppakamari vaatii seuraavalta hallitukselta kokonaisvaltaista uudistusta, jonka keskeinen osa on pisteytysmalliin perustuva väylä pysyvään oleskeluun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme