Me olemme kulttuuria -ohjelmahaun ensimmäiseltä hakukierrokselta 92 uutta ohjelmaa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoteen
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki ensi vuonna. Kulttuuriohjelmaa Oulun ja 39 kumppanikunnan alueella tekevät sadat toimijat Oulusta, Suomesta ja Euroopasta. Monipuolista kulttuuriohjelmaa täydentämään on nyt valittu uusia projekteja ohjelmahaun kautta.

Ensimmäinen Me olemme kulttuuria -ohjelmahaun hakukierros oli käynnissä syksyn ajan. Ohjelmahaun tavoitteena on ollut löytää monipuolista kulttuuriohjelmaa, jossa kulttuuri ymmärretään laveasti. Lisäksi ohjelmahaun tavoitteena on ollut lisätä yhteisöllistä ja osallistavaa ohjelmaa osana Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta. Kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa on nyt toteuttamassa noin 200 eri toimijaa.
Ohjelmahaku herätti laajaa kiinnostusta
Hakukierroksella jätettiin 219 hakemusta, ja haettu rahoitus oli yhteensä 1,86 miljoonaa euroa. Ohjelmasisältöjä suunniteltiin koko Oulu2026-alueelle. Hakijoina oli esimerkiksi erilaisia yhdistyksiä, harrastajaryhmiä sekä kuntia ja muita organisaatioita.
Kohdeavustusta myönnettiin 67 toimijalle. Myönnettyjen kohdeavustusten määrä oli yhteensä 334 000 euroa. Lisäksi 25 ohjelmasisältöä valittiin osaksi virallista kulttuuriohjelmaa. Ohjelmaa tulee toteutumaan laajasti Oulu2026-alueella.
”Ensimmäinen hakukierros osoitti, miten monipuolista ja innovatiivista kulttuuriosaamista alueelta ja sen ulkopuolelta löytyy. Odotamme innolla ohjelmaehdotusten toteutuksia ensi vuonna. Mukaan toivotaan laajemmin myös ruotsinkielistä ohjelmaa”, kommentoi Oulu2026 yhteisöpäällikkö Heli Metsäpelto.
Oulu2026-kulttuuriohjelma täydentyy monipuolisella ohjelmalla koko alueelta
Ohjelmaan valittiin runsaasti erilaisia osallistavia projekteja, kuten Augmenters-kulttuuriyhdistyksen “HymyileväOulu26”. Kyseessä on vuoden mittainen valokuvausprojekti, jonka tavoitteena on vähentää yksinäisyyttä ja edistää yhteisöllisyyttä. SICK! Festival ja ILME toteuttavat laajan taideprojektin “International Time Travel” kansainvälisenä yhteistyönä, mikä tutkii teollisuushistoriaa, muuttoliikettä ja kestävyyttä. Se osallistaa aliedustettuja yhteisöjä luomaan taideteoksia. Lisäksi Oulun Hollihakaan syntyy taiteilija Kaisa Salmen pysyvä käsite- ja ympäristötaideteos ”Oulun punakoivumetsä”, jossa järjestetään mm. kaikille avoimia istutustalkoita. Oululaiset nuoret pääsevät itse käsikirjoittamaan, säveltämään ja sanoittamaan musikaalin, joka saa ensi-iltansa 2026. Toteutuksesta vastaa Madetojan musiikkilukio ja Pohjankartanon koulu.
Oulu2026-alueella ohjelmaa toteutetaan myös laajasti. Esimerkiksi Kuusamossa festarimummot auttavat ja opastavat festarikansaa Kuusamon festivaaleilla (Ruka-Kuusamo Matkailu ry ja kumppanit). Soiva joki -tapahtuma tuo musiikkia viiden kunnan alueelle, Pyhäjoen varrelle Pyhäjoki-melonnan yhteydessä (Pyhäjoen kunta ja kumppanikunnat). Nivalan kesäteatteri dramatisoi paikallishistoriaa “Tuiskula” näytelmässään, joka esitetään Katvalan museoalueella kesällä 2026 (Nivalan kesäteatteri ry). “Finnskog” -kansantanssiteos perustuu Ruotsin ja Norjan rajalla olevan Finnskogin alueen rikkaaseen ja erittäin omaleimaiseen kansanmusiikkiin, jonka pohjana on alueelle 1600-luvulla muuttaneiden suomalaisten perinne. Teos esitetään Oulussa ja Pielavedellä (Nuorisoseura Vilikas ry. ja kumppanit). “Baltic Primitive Guitar Tour” kiertää Kainuussa neljän kitaristin konserttikiertueella, jossa yhdistellään erilaisia musiikkiperinteitä ja kokeellisuutta (Joonas Haataja ja työryhmä).
Ohjelmahaussa kulttuuri on ymmärretty laajasti ja mukana on erilaisia tekijöitä. Ohjelmassa on mukana muun muassa Oulu-opiston eri taiteenalojen senioriryhmien monitaiteellinen kokonaisuus “Pelkkää viisautta ja intohimoa”. Pohjanmaan Hevosjalostusliitto ry ja Pohjolan Hevosystävät ry järjestävät perinteiset ”Kaviot kulttuurikaupungissa - Suomenhevosten vetokilpailut”. Liikunta ja urheilu on myös osa kulttuuriohjelmaa. Kiimingin Urheilijat toteuttavat Kimmokkeen Lumiloikka – Talven Touhurastit ja Pudasjärven Urheilijat uudistavat Suomen kansallisurheilulajia, pesäpalloa. Ensimmäistä kertaa järjestettävässä ilmapesäpallo-ottelussa katsojille on luvassa ihmetyksen tunteita tässä ennalta arvaamattomassa koitoksessa, jossa yhdistetään pelaajien esiintymis- ja improvisaatiotaidot. Talven ja kesän ohjelmassa lisäksi Umpihankihiihdon ja Kesäpilkin MM-kilpailut (Pudasjärven urheilijat).
Haku jatkuu elokuun loppuun saakka
Seuraava hakukierros on käynnissä ja kestää 30.4.2025 asti. Tämän jälkeen haku jatkuu viimeisellä kierroksella, joka päättyy 31.8.2025. Ohjelmahaussa etsitään myös ruotsin- ja saamenkielisiä ohjelmasisältöjä. Kohdeavustuksiin lukeutuu Svenska Kulturfondenin Oulu2026:lle myöntämä rahoitus ruotsinkieliseen ohjelmaan sekä Suomen Kulttuurirahaston avustus saamelaistaiteilijoille.
Hakuohjeet ja lisätietoa löytyy osoitteesta oulu2026.eu/ohjelmahaku/.
Oulu2026-alue koostuu Oulun lisäksi 39 kaupungista ja kunnasta
Oulun lisäksi Oulu2026-alueelle kuuluu Alavieska, Haapajärvi, Haapavesi, Hailuoto, Hyrynsalmi, Ii, Kalajoki, Kajaani, Kemi, Kempele, Kuhmo, Kuusamo, Kärsämäki, Liminka, Lumijoki, Muhos, Nivala, Oulainen, Paltamo, Pielavesi, Puolanka, Pudasjärvi, Pyhäjoki, Pyhäjärvi, Pyhäntä, Ranua, Raahe, Ristijärvi, Siikajoki, Siikalatva, Sievi, Sotkamo, Suomussalmi, Taivalkoski, Tornio, Tyrnävä, Utajärvi, Vaala ja Ylivieska.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heli MetsäpeltoYhteisöpäällikkö / Oulu2026
Puh:044 703 7554heli.metsapelto@oulu2026.euKuvat




Linkit
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026
Kulttuuripääkaupunkivuosi yltää 39 kumppanikuntaan pohjoisessa Suomessa. Tavoitteena on pysyvä kulttuuri-ilmastonmuutos.
Kulttuuri-ilmastonmuutos merkitsee pysyvästi rikkaampaa kulttuurielämää ja muutosta alueelle. Kulttuuri-ilmastonmuutos yhdistää kulttuuria, taidetta ja teknologiaa yllättävälläkin tavalla, luo kohtaamisia ja synnyttää vuorovaikutusta.
Oulu2026 tarjoaa innostavaa, kestävää ja eurooppalaista sisältöä jo ennen vuotta 2026, jolloin kattava kulttuuripääkaupunkivuosi huipentuu.
Toiminnasta vastaa Oulun kulttuurisäätiö sr. Oulu2026:n pääyhteistyökumppanit ovat Pohjolan OP ja Kaleva Media.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun kulttuurisäätiö, Oulu2026
Ruoka, kulttuuri ja yhdessäolo kohtaavat Kesäillan kattauksessa 14.8.6.8.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Kesäillan kattaus kutsuu oululaiset ja vierailijat nauttimaan ruoasta, ohjelmasta ja yhdessäolosta pitkän pöydän ääreen 14. elokuuta. Pöydät katetaan Oulun Hallituskadulle Snellmanin ja Otto Karhin puistojen edustalle. Rento tapahtuma on kaikille avoin ja pääsymaksuton.
Parhaasta annoksesta kisataan Oulussa jälleen syyskuussa – ravintoloiden ilmoittautuminen Makuseikkailuun nyt auki29.7.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Makuseikkailu järjestetään neljättä kertaa Oulussa 24.–27. syyskuuta. Tapahtumassa ravintolat ja kahvilat kilpailevat herkullisimman maisteluannoksen luomisessa. Voittajan valitsevat asiakkaat.
Oulu2026-kulttuuriohjelmaan mukaan 177 uutta ohjelmaa1.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki ensi vuonna. Kulttuuriohjelmaa Oulun ja 39 kumppanikunnan alueella tekevät sadat toimijat Oulusta, Suomesta ja Euroopasta. Ohjelmaa täydentämään haetaan uusia projekteja ohjelmahaun kautta. Ohjelmahaun tavoitteena on löytää monipuolista kulttuuriohjelmaa, jossa kulttuuri ymmärretään laveasti.
Kesäillan kattaus kutsuu jälleen Oulussa elokuussa – tapahtumaan voi nyt tarjota sisältöjä16.6.2025 08:33:08 EEST | Tiedote
Kesäillan kattaus kutsuu oululaiset ja vierailijat nauttimaan ruoasta, ohjelmasta ja yhdessäolosta pitkän pöydän ääreen 14. elokuuta. Rento tapahtuma on kaikille avoin ja pääsymaksuton.
Taide ja tiede ympäristötietoisuuden herättäjänä – uusi pysyvä taidereitti Ouluun6.6.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Kesäkuussa 2026 Oulussa julkaistava Climate Clock on pysyvä julkinen taidereitti, joka yhdistää taiteen, tieteen ja luonnon vahvistamaan ympäristötietoisuutta ja syventämään yhteyttä luonnon aikaan. Taidereitti on yksi merkittävimmistä Euroopan kulttuuripääkaupunki Oulu2026-ohjelmista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme