Yhteistyö yritysten kanssa vahvistaa Euroopan kulttuuripääkaupungin vaikuttavuutta
Useat paikalliset ja kansalliset yritykset ovat lähteneet tukemaan Euroopan kulttuuripääkaupungin toteutusta. Yritykset haluavat korostaa alueen yhteisöllisyyttä ja sitoutumista kulttuuripääkaupunkivuoden onnistumiseen. Yrityskumppanit osallistuvat hankkeeseen monin eri tavoin, kuten markkinoinnin, teknologian ja tapahtumayhteistyön kautta. Yhteistyön avulla varmistetaan, että Oulu2026 jättää pysyvän jäljen niin paikalliseen elinkeinoelämään kuin kulttuurikenttään.

“Yritysten osallistuminen pohjoisen elinvoiman kasvattamiseen osallistumalla Oulu2026-kokonaisuuteen on tärkeää taloudellisesti ja me-hengen näkökulmasta. Vain yhteistyöllä onnistumme rakentamaan jatkumoa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden jälkeiselle ajalle“, toteaa Oulu2026 kumppanuuspäällikkö Matleena Aarikallio.
Lipunmyynnin ja liikkumisen sujuvuus tukemassa tapahtumia
Lippu.fi toimii Oulu2026:n virallisena kumppanina tarjoten asiantuntemuksensa tapahtumien lipunmyyntiin.
“Yhteistyön tavoitteena on helppo ja saavutettava lipunmyyntikokemus, laaja näkyvyys ja tehokas markkinointi, kulttuurimatkailun edistäminen ja laadukas tapahtumajärjestäjien tuki”, tiivistää Lippu.fi kumppanuuspäällikkö Terhi Gulin.
Otaxi on mukana Oulu2026-kumppaniverkostossa tukemassa kulttuuripääkaupunkivuotta paikallisen liikkumisen ja saavutettavuuden näkökulmasta. Taksit ja taksikuskit ovat keskeinen osa onnistunutta tapahtumakokemusta.
"On hienoa päästä mukaan kulttuuripääkaupunkihankkeeseen ja varmistaa, että tapahtumiin on kätevää ja turvallista saapua," toteaa Otaxin toimitusjohtaja Ville-Veikko Pohjola.
Digitaaliset ratkaisut ja markkinointi vahvistavat hankkeen vaikuttavuutta
20-juhlavuottaan viettävä Liana Technologies tarjoaa Oulu2026:n käyttöön digitaalisia markkinointi- ja viestintäratkaisuja, joiden avulla tapahtumakokonaisuuden viestit tavoittavat laajan yleisön.
"Se, että saamme tarjota Oulu2026:lle MarComms-teknologian Lianan 20-vuotisjuhlavuotena ja myös Oulun kulttuuripääkaupunkivuotena kertoo vahvasta paikallisverkostosta ja yhteen hiileen puhaltamisesta”, kommentoi Lianan Chief Result Officer Pia Kangas.
Markkinointitoimisto Avidly puolestaan tuo osaamisensa Lumo Art&Tech -festivaalin markkinointikonseptiin ja osallistumalla tapahtumayhteistyöhön vuonna 2026. Avidlyn CCO Petri Pitkänen korostaa yhteistyön merkitystä.
"Kulttuuri on meille ja Oulu2026:lle yhteinen asia. Taide ja kulttuuri eivät mitenkään riitele bisnesajattelun kanssa, vaan ne päinvastoin ruokkivat ja rikastavat toinen toistaan".
Nordea Oulu on kumppanina "Vuosi vaihtuu: Oulu2026" - uuden vuoden tapahtumassa. Nordea mahdollistaa yleisön osallistumisen näyttävään valoshow'hun kierrätetyistä materiaaleista valmistettujen led-rannekkeiden avulla.
"Paikallisten yritysten aktiivinen osallistuminen ja tuki ovat ratkaisevia tekijöitä Oulu2026-hankkeen menestyksessä. Yhteistyön kautta luodaan vahva pohja kulttuuripääkaupunkivuoden toteutukselle, mikä edistää alueen elinvoimaa ja tunnettuutta", Aarikallio tiivistää.
Oulu2026:n pääyhteistyökumppanit ovat Pohjolan OP ja Kaleva Media. Julkistetut yritysyhteistyökumppanit ovat Pohjolan OP, Kaleva Media, Otaxi, Genelec, Lippu.fi, Mallaamo, Avidly, Liana Technologies, Oulun Pysäköinti ja Nordea.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Matleena AarikallioYritysyhteistyön kumppanuuspäällikkö / Oulu2026
Puh:040 184 0978matleena.aarikallio@oulu2026.euKuvat

Linkit
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026. Kulttuuripääkaupunkivuosi yltää 39 kumppanikuntaan pohjoisessa Suomessa. Tavoitteena on pysyvä kulttuuri-ilmastonmuutos. Kulttuuri-ilmastonmuutos merkitsee pysyvästi rikkaampaa kulttuurielämää ja muutosta alueelle. Kulttuuri-ilmastonmuutos yhdistää kulttuuria, taidetta ja teknologiaa yllättävälläkin tavalla, luo kohtaamisia ja synnyttää vuorovaikutusta.
Oulu2026 tarjoaa innostavaa, kestävää ja eurooppalaista sisältöä jo ennen vuotta 2026, jolloin kattava kulttuuripääkaupunkivuosi huipentuu. Toiminnasta vastaa Oulun kulttuurisäätiö sr. Oulu2026:n pääyhteistyökumppanit ovat Pohjolan OP ja Kaleva Media.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun kulttuurisäätiö, Oulu2026
Ruoka, kulttuuri ja yhdessäolo kohtaavat Kesäillan kattauksessa 14.8.6.8.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Kesäillan kattaus kutsuu oululaiset ja vierailijat nauttimaan ruoasta, ohjelmasta ja yhdessäolosta pitkän pöydän ääreen 14. elokuuta. Pöydät katetaan Oulun Hallituskadulle Snellmanin ja Otto Karhin puistojen edustalle. Rento tapahtuma on kaikille avoin ja pääsymaksuton.
Parhaasta annoksesta kisataan Oulussa jälleen syyskuussa – ravintoloiden ilmoittautuminen Makuseikkailuun nyt auki29.7.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Makuseikkailu järjestetään neljättä kertaa Oulussa 24.–27. syyskuuta. Tapahtumassa ravintolat ja kahvilat kilpailevat herkullisimman maisteluannoksen luomisessa. Voittajan valitsevat asiakkaat.
Oulu2026-kulttuuriohjelmaan mukaan 177 uutta ohjelmaa1.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki ensi vuonna. Kulttuuriohjelmaa Oulun ja 39 kumppanikunnan alueella tekevät sadat toimijat Oulusta, Suomesta ja Euroopasta. Ohjelmaa täydentämään haetaan uusia projekteja ohjelmahaun kautta. Ohjelmahaun tavoitteena on löytää monipuolista kulttuuriohjelmaa, jossa kulttuuri ymmärretään laveasti.
Kesäillan kattaus kutsuu jälleen Oulussa elokuussa – tapahtumaan voi nyt tarjota sisältöjä16.6.2025 08:33:08 EEST | Tiedote
Kesäillan kattaus kutsuu oululaiset ja vierailijat nauttimaan ruoasta, ohjelmasta ja yhdessäolosta pitkän pöydän ääreen 14. elokuuta. Rento tapahtuma on kaikille avoin ja pääsymaksuton.
Taide ja tiede ympäristötietoisuuden herättäjänä – uusi pysyvä taidereitti Ouluun6.6.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Kesäkuussa 2026 Oulussa julkaistava Climate Clock on pysyvä julkinen taidereitti, joka yhdistää taiteen, tieteen ja luonnon vahvistamaan ympäristötietoisuutta ja syventämään yhteyttä luonnon aikaan. Taidereitti on yksi merkittävimmistä Euroopan kulttuuripääkaupunki Oulu2026-ohjelmista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme