Pasilaan nousee neljä uutta tornitaloa – kaupunginvaltuusto hyväksyi Keski-Pasilan tornialueen kaavamuutoksen
26.3.2025 21:47:16 EET | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi 26. maaliskuuta kokouksessaan kaavamuutokset Keski-Pasilan tornialueen länsiosaan, Herttoniemen metroaseman kortteleihin sekä Länsi-Pakilan pientaloalueelle.

Keski-Pasilan tornialueen länsiosan kaavamuutos koskee aluetta Pasilansillan eteläpuolella, Pasilankadun ja Veturitien välissä. Kaavaratkaisu mahdollistaa neljän keskenään erilaisen tornitalon rakentamisen korttelialueelle. Rakennusten väliin sijoittuu julkinen aukiotila sekä yleisen jalankulun yhteydet.
Alue on osa laajempaa Pasilansillan eteläpuolen tornitaloista koostuvaa, tiivistä ja urbaania asuin- ja työpaikka-aluetta. Kaavaratkaisu mahdollistaa asukasmäärän kasvun noin 1 100 asukkaalla. Uusia työpaikkoja syntyy arviolta 2 200.
Kaavaratkaisun toteuttaminen vaikuttaa erityisesti siten, että Pasila vahvistuu ja tiivistyy Helsingin keskustamaisena alueena, ja alueelle syntyy lisää asuntoja ja toimitilaa. Tornit täydentävät jo kaavoitetun tornialueen mukaista korkean rakentamisen vyöhykettä ja luovat uuden tornirakennusten siluetin maisemaan. Kaavaratkaisu tuo myös vehreyttä ja uusia jalankulun reittejä alueelle.
Valtuusto hyväksyi Herttoniemen metroaseman peruskorjauksen mahdollistavan kaavamuutoksen
Kaupunginvaltuusto hyväksyi myös Herttoniemen metroaseman kortteleiden asemakaavan muutoksen, joka mahdollistaa nykyisen metroaseman ja joukkoliikenneterminaalin peruskorjaamisen ja laajentamisen sekä niiden yhteyteen suunniteltavien asuin- ja toimitilojen rakentamisen.
Kaavaratkaisussa on erityisesti pyritty ratkaisemaan metroaseman ja joukkoliikenneterminaalin ajanmukaistaminen ja laajennus sekä siihen liittyvä liikenne. Alueelle on osoitettu uutta asuntorakentamista ja palveluita sekä julkista ulkotilaa. Asukasmäärän lisäys on noin 450.
Länsi-Pakilan pientaloalueelle täydennysrakentamisen mahdollistava kaavamuutos
Kaupunginvaltuusto hyväksyi myös Länsi-Pakilan pientaloalueen asemakaavan muutoksen. Muutos koskee 27 tonttia, joilla on nykyisin erillispientaloja, rivitaloja sekä asuin-, liike- ja toimistorakennuksia. Kaavaratkaisu mahdollistaa tonttien tehostamisen asuinrakennuksilla.
Tonttien tehostaminen on mahdollista olemassa olevia rakennuksia laajentamalla tai kerroksia lisäämällä. Tonteille on mahdollisuus tutkia uusia rakennuksia nykyisten rakennusten viereen tai purkavan saneerauksen keinoin. Asukasmäärän lisäys on laskennallisesti noin 120 henkeä.
Lisäksi kaupunginvaltuusto käsitteli vihreän valtuustoryhmän ryhmäaloitetta kulttuurikentän työpaikkojen ja kulttuurielämysten turvaamisesta.
Kaikki kaupunginvaltuuston päätökset ja mahdolliset äänestykset löytyvät päätöstiedotteesta. Päätöstiedote julkaistaan kaupunginvaltuuston asiakirjat -sivulla.
Helsingin kaupunginvaltuusto viettää tänä vuonna 150-vuotisjuhlavuotta. Seuraa juhlavuoden tapahtumia osoitteessa Hel.fi/valtuusto150.
Johanna Snellman
Viestintäasiantuntija
P. 040 843 09 15
johanna.snellman@hel.fi
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Junatien metrosillan hankesuunnitelman9.4.2026 08:08:32 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi 8. huhtikuuta kokouksessaan Junatien metrosillan uusimisen hankesuunnitelman. Lisäksi kaupunginvaltuusto hyväksyi kaavamuutokset Pitäjänmäen Patterimäen itäosaan ja Ruskeasuon Koroistentielle.
MEDIAKUTSU: Kruunuvuorensillan avajaiset lauantaina 18. huhtikuuta8.4.2026 10:05:00 EEST | Kutsu
Laajasalon Kruunuvuorenrannan ja Korkeasaaren yhdistävä Suomen pisin silta, Kruunuvuorensilta, avataan lauantaina 18. huhtikuuta 2026 kello 14. Jalankulkijat pääsevät sillalle kello 14 ja pyöräilijät kello 17. Kruunusillat-hanke ja Helsingin kaupunki kutsuvat toimituksenne edustajan sillan avajaisiin sekä ennakkotilaisuuteen Korkeasaaren sisääntulorakennuksen kokoustilaan kello 13 alkaen.
Helsingin hyvinvointisuunnitelma 2026-2029 etenee valtuustoon7.4.2026 17:53:27 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus kokoontui pääsiäisen pyhien takia poikkeuksellisesti tiistaina 7. huhtikuuta. Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle kaupungin hyvinvointisuunnitelman, neuvolasuunnitelman sekä opiskelijahuollon suunnitelmien 2026-2029 hyväksymistä.
Ulkomaalaistaustaisten osuus kaupungin henkilöstöstä on kasvanut merkittävästi1.4.2026 12:00:12 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin henkilöstöstä 15 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia vuoden 2023 lopussa. Osuus on kasvanut selvästi viime vuosina. Ulkomaalaistaustaisten osuus on erityisen suuri terveys- ja sosiaalipalveluissa. Yli puolet Helsingin kaupungin ulkomaalaistaustaisesta henkilöstöstä toimi terveys- ja hoiva-alan työntekijätason tehtävissä.
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli Jääkenttäsäätiön ajankohtaiskatsauksen ja käsitteli tytäryhteisöjen omistajastrategioiden päivityksiä30.3.2026 19:54:17 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli 30. maaliskuuta Jääkenttäsäätiön ajankohtaiskatsauksen ja käsitteli tytäryhteisöjen omistajastrategioiden päivityksiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme