Lasten rokotuskattavuus on Suomessa korkea, mutta tuhkarokko-sikotauti-vihurirokkorokotteen kattavuudessa laskua
Kuusivuotiaille annettavien tuhkarokko-sikotauti-vihurirokkorokotteiden (MPR) toisten annosten kattavuudessa on laskua, mikä lisää tuhkarokkoepidemian riskiä. Rokottamattomuus on Suomessa edelleen harvinaista, mutta täysin rokottamattomien lasten osuus on kuitenkin aiempaa suurempi.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreen tilaston mukaan vain noin 91 prosenttia vuonna 2017 syntyneistä lapsista on saanut tuhkarokko-sikotauti-vihurirokkorokotteen (MPR) toisen annoksen. Rokote annetaan kansallisessa rokotusohjelmassa kuusivuotiaille.
Kaksi MPR-rokoteannosta saaneita tulisi olla yli 95 prosenttia väestöstä, jotta tuhkarokon tartuntaketjut katkeaisivat ja syntyisi laumasuoja tautia vastaan.
Tuhkarokko on koko kehon tulehdustila eli yleisinfektio, jolla on vaikeita jälkitauteja. Se voi olla vakava sairaus iästä riippumatta kenelle tahansa, jolla ei ole sairastetun taudin tai rokotusten antamaa suojaa.
“Tuhkarokko tarttuu erittäin herkästi. Mitä herkemmin tauti tarttuu, sitä suuremman osan väestöstä on oltava rokotettu. Jopa yhdeksän kymmenestä tuhkarokolle altistuneesta suojaamattomasta henkilöstä saa tartunnan”, sanoo THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio.
Rokotuskattavuus on MPR-rokotteen toisen annoksen osalta valtakunnallisesti hieman matalampi jo toisena vuonna peräkkäin ja usealla hyvinvointialueella kattavuus on jopa jyrkässä laskussa. Kattavuuden laskun syitä ei kuitenkaan tarkkaan tiedetä.
Sama kehitys näkyy myös kansainvälisesti. Missään maassa ei olla päästy tuhkarokkorokotusten osalta koronapandemiaa edeltäviin kattavuuslukemiin ja epidemiat ovat lisääntyneet myös korkean tulotason maissa.
“Maailman tuhkarokkotilanteen vuoksi MPR-rokotusten kattavuutta on saatava nostettua Suomessa. Vain siten voimme vähentää epidemiariskiä”, Kontio sanoo.
Rokotuskattavuuksissa on eroja hyvinvointialueiden välillä
Lapsille vuoden iässä annettavan MPR-rokotteen ensimmäisen annoksen osalta jo yksitoista hyvinvointialuetta jää alle 95 prosentin kattavuuden. Kanta-Hämeen hyvinvointialueella rokotuskattavuus on sen osalta laskenut jyrkimmin.
MPR-rokotteen toisen annoksen osalta yli 95 prosentin kattavuuteen pääsee vain kaksi hyvinvointialuetta, Pohjois- ja Etelä-Savo.
Erityisen huolestuttava tilanne on rekisteritietojen mukaan Etelä-Karjalan, Länsi-Uudenmaan, Ahvenanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kanta- Hämeen hyvinvointialueilla, joissa kattavuus jää alle 90 prosentin. Esimerkiksi Etelä-Karjalan hyvinvointialueella MPR-rokotteen toisen annoksen kattavuus on vuonna 2017 syntyneillä 81 prosenttia, kun se 2013 syntyneillä oli vielä lähes 95 prosenttia.
Alueelliset erot ovat Suomessa kuitenkin kansainvälisesti vertailtuna pieniä.
“Monien matalampien kattavuuksien alueilla on tehty pitkäjänteistä työtä rokotusmyönteisyyden lisäämiseksi, ja erot rokotuskattavuuksissa hyvinvointialueiden välillä ovatkin usean rokotteen osalta kaventumassa”, Kontio sanoo.
Muiden kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvien lasten rokotusten kattavuudet hyvällä tasolla

Kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvat rokotteet ovat maksuttomia. Ne annetaan lapsille neuvolassa, kouluterveydenhuollossa tai omalla terveysasemalla.
MPR-rokotteen toista annosta lukuun ottamatta muiden kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvien lasten rokotusten kattavuudet ovat hyvällä tasolla. THL:n tuoreessa tilastossa kattavuuksia tarkasteltiin vuosina 2017 ja 2022 syntyneiden lasten osalta.
Lähes 98 prosentille vuonna 2022 syntyneistä lapsista aloitettiin viitosrokotussarja, joka suojaa kurkkumädältä, jäykkäkouristukselta, hinkuyskältä, poliolta ja Hib-taudeilta.
Lisäksi lähes 97 prosentilla samanikäisistä lapsista aloitettiin PCV-rokotussarja, joka suojaa pneumokokkibakteerin aiheuttamilta taudeilta. Tuhkarokolta, sikotaudilta ja vihurirokolta suojaava MPR-rokotussarja aloitettiin 95 prosentilla vuonna 2022 syntyneistä.
Vesirokkorokotteen kattavuus on ollut kasvussa joka vuosi sen jälkeen, kun rokote tuli osaksi rokotusohjelmaa. Vuonna 2022 syntyneillä lapsilla rokotuskattavuus vesirokkorokotteen osalta on 89 prosenttia.
Vuonna 2017 syntyneistä lapsista yli 95 prosenttia on saanut nelosrokotteen, joka suojaa kurkkumädältä, jäykkäkouristukselta, hinkuyskältä ja poliolta. Nelosrokotteen kattavuus on noussut kaikilla hyvinvointialueilla edellisvuoteen verrattuna.
Täysin rokottamattomia vuonna 2022 syntyneistä lapsista on 1,9 prosenttia, mikä on hieman enemmän kuin aiemmissa ikäluokissa. Rokotuksia täydennetään jonkin verran rokotusohjelmassa suositellun iän jälkeen. Vuonna 2017 syntyneissä lapsissa rokottamattomien osuus on 0,9 prosenttia.
Tiedot rokotuskattavuuksista perustuvat valtakunnallisen rokotusrekisterin ajantasaisiin tietoihin, jotka saadaan potilastietojärjestelmistä. Rokotusten kirjaamiseen ja tiedonsiirtoon liittyvien ongelmien vuoksi todelliset rokotuskattavuudet ovat todennäköisesti rokotusrekisterin lukuja korkeampia.
Lisätietoja
Tilastoraportti: Vuonna 2022 ja 2017 syntyneiden lasten rokotuskattavuudet
Karttaesitys lasten rokotuskattavuuksista (THL)
Karttaesitys rokottamattomien lasten osuuksista eri alueilla ja Suomessa (THL)
Rokotusohjelma lapsille ja aikuisille (THL)
Mia Kontio
johtava asiantuntija
THL
puh. 029 524 8365
etunimi.sukunimi@thl.fi
Camilla Jordman
asiantuntija
THL
etunimi.sukunimi@thl.fi
Anni Koivisto
asiantuntija
THL
etunimi.sukunimi@thl.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoa julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Kutsu: Julkaisutilaisuus toimittajille lasten digisuosituksista to 22.1.2026 THL:ssa ja verkossa- tule mukaan ja lähetä kysymyksesi ennakkoon, asiantuntijamme vastaavat16.1.2026 15:01:59 EET | Tiedote
Minkä ikäisenä lapsi voi aloittaa ruudun katselemisen? Entä minkä ikäiselle lapselle voi hankkia älypuhelimen? Mitä jos lapsellani jo on älypuhelin? Miten sovin muiden vanhempien kanssa yhteisistä pelisäännöistä digisisältöjen ja laitteiden käytön suhteen? Millainen sisältö voi olla lapselle haitallista? Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Opetushallitus julkaisevat yhdessä ensimmäiset kansalliset digisuositukset 0–13-vuotiaille lapsille. Järjestämme torstaina 22.1.2026 klo 09–10 THL:lla (Mannerheimintie 166) ja verkossa julkaisutilaisuuden toimittajille lasten digisuosituksista. Tilaisuuden avauspuheenvuoron pitää sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen. Digisuositukset esittelevät johtava asiantuntija Päivi Lindberg THL:sta ja yksikön päällikkö Laura Francke Opetushallituksesta. Pääjohtajat Mika Salminen (THL) ja Minna Kelhä (OPH) pitävät esittelyn jälkeen kommenttipuheenvuorot. Tilaisuuden loppupuheenvuoron pitää liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala. Tämän jälkee
THL viikolla 4/202615.1.2026 15:08:29 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 15.1. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet to 22.1. Lasten digisuositukset ovat nyt valmiit - luonnokseen tuli tiukennuksia. Mediatilaisuus järjestetään 22.1. klo 9-10 THL ja teams. Kutsu lähetetään medioille perjantaina 16.1.2026. Tilaisuudessa sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen ja liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala, pääjohtaja Mika Salminen (THL) ja pääjohtaja Minna Kelhä (Opetushallitus) sekä digisuositusten asiantuntijat. Lisätiedot: sanna.wuorio (at)thl.fi, puh. 029
Perheiden hyvinvointi on yhteiskunnan voimavara – vanhemmuuden tukea vahvistetaan valtakunnallisesti15.1.2026 00:01:00 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Opetushallitus (OPH) käynnistävät valtakunnallisen työn vanhemmuuden vahvistamiseksi. Voimaa vanhemmuudesta -hankkeessa tuodaan vanhempien näkökulma palveluiden kehittämiseen ja määritellään vanhemmuuden tuelle yhteiset kansalliset periaatteet.
Turvakotipaikat lisääntyvät merkittävästi – yhteensä 15 lisäpaikkaa eripuolille maata14.1.2026 00:01:00 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tehnyt turvakotien rahoituspäätökset vuodelle 2026. Eduskunta päätti vuoden 2026 talousarviossa lisätä turvakotien rahoitusta. Kasvaneella rahoituksella pystytään varmistamaan nykyiset turvakotipaikat sekä lisäämään paikkoja useammalle alueelle. Paikkamäärä kasvaa yhteensä 15 paikalla. Lisäysten jälkeen Suomessa on yhteensä 243 turvakotipaikkaa. Suurimmat lisäykset Varsinais-Suomeen Turvakotipaikkojen lisäyksellä voidaan vastata alueellisiin tarpeisiin. Erityisesti tilanne paranee Varsinais-Suomessa, jossa on vähiten turvakotipaikkoja väestömäärään suhteutettuna, kun vertaillaan eri alueita, joilla sijaitsee turvakoti. Lisäpaikkojen myötä paikkamäärä nousee kymmenestä 18:aan. ”Varsinais-Suomen ainut turvakoti oli viime vuonna täynnä 179 päivänä. Tällöin turvakotipaikkaa tarjotaan jostain muualta, mutta pitkät välimatkat vaikeuttavat avun vastaanottamista. Lisäpaikkojen myötä yhä useampi tulee saamaan apua tilanteeseensa”, sanoo THL:n kehittämispäälli
THL viikolla 3/20268.1.2026 15:17:26 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 8.1. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet Ennakkotieto: Digisuositukset lapsille julkaistaan 22.1.2026. THL ja Opetushallitus julkaisevat tiedotteen 22.1. ja järjestävät lehdistölle julkaisutilaisuuden klo 9-10. Mediakutsu lähetetään erikseen. Lisätiedot: sanna.wuorio (at)thl.fi, puh. 029 524 6673 ke 14.1. Turvakotien paikkamäärät vuonna 2026. Lisätiedot: soile.koskela(at)thl.fi, puh. 029 524 7058 to 15.1. Perheiden hyvinvointi on yhteiskunnan voimavara - THL ja OPH vahvistavat yhteistyössä valtaku
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
