Westend Indians avasi puolivälierät jatkoaikavoitolla, TPS ensimmäisenä naisten välieriin
Westend Indians aloitti F-liigan puolivälieräsarjansa ylitöillä, kun TPS kaatui Otahallissa vasta jatkoajalla 4-3. Ratkaisun iski Leevi Auranen heti jatkoajan ensimmäisellä minuutilla.
Indiansin Toni Rintala kuittasi nopeasti Palloseuran Waltteri Vesterisen avausmaalin, ja toisessa erässä Jasper Auvinen laukoi kotijoukkueen ylivoimalla edelle. Valtteri Kainulaisella oli paikka kasvattaa ero kahteen rangaistuslaukauksesta, mutta hän ei onnistunut ohittamaan Olli Kuismaa, ja kolmannessa erässä oli TPS:n vuoro. Aatu Koivisto toi Palloseuran tasoihin ja Tuomas Ojala ylivoimalla johtoon, mutta vain kolme ja puoli minuuttia myöhemmin Leevi Auranen tasoitti. Sama mies oli asialla jatkoajalla, jolla Indians ei päästänyt TPS:aa palloon. Jasper Auvisen punnerrus kulmasta maalinedustalle lähetti pallon irralleen ilmaan keskelle sektoria, ja Leevi Auranen pommitti volleysta ratkaisun.
F-liigan karsinnassa OLS piti pintansa haastaja Kooveeta vastaan voittamalla kotonaan 7-5. Vielä ensimmäisen erän jälkeen oululaiset johtivat vasta 4-3, mutta toisessa Riku Ruonakangas ja Aaro Haverinen laukoivat OLS:lle 6–3-johdon, jota Koovee ei enää kyennyt kuromaan kahta maalia pienemmäksi.
F-liigan miesten puolivälierät jatkuvat heti torstaina otteluilla EräViikingit–Classic ja Nokian KrP–SPV sekä F-liigakarsinta ottelulla LASB–SalBa.
Hallitseva mestari TPS eteni ensimmäisenä F-liigan naisten välieriin kaadettuaan kotonaan Kooveen 14-5 ja vietyään ottelusarjan puhtaasti 3-0. Keskiviikon toisessa puolivälierässä Classic siirtyi 2–1-johtoon SaiPaa vastaan voittaessaan kotonaan 4-2.
Kaikki runkosarjan ottelunsa voittanut TPS vei avauserän vain 2-0 mutta painoi kaasun pohjaan toisessa, jossa tamperelaisten verkko pölisi peräti seitsemän kertaa. Kolmannen erän aluksi Milja Rastas laukoi tilanteeksi jo 10-0 ennen kuin hanat aukesivat täysin ja yleisö näki vielä neljä TPS-maalia ja viisi Kooveen kavennusta. Meri-Helmi Höynälä hurjasteli tehot 4+4. Milja Rastas kirjautti 3+1 ja Milla Granlund 1+3. Kooveelle laukoi joukkueen kauden päätösottelussa Susanna Laurila hattutempun.
Lempäälässä teki Classic eroa erikoistilanteista, kun Suvi Hämäläisen avauserän avausmaali ja Veera Vileniuksen toisessa laukoma 2-0 syntyivät ylivoimalla. Lotta Purhonen laukoi oman laukauksensa paluupallosa toisen tauon tilanteeksi jo 3-0, mutta ottelun viimeisellä viisiminuuttisella SaiPa palautti jännityksen alettuaan hyvissä ajoin vetää maalivahtia penkille. Elsa Holopainen osui ajassa 55.16 kaukaa ja uudelleen kaksi minuuttia ennen loppua eron enää yhteen, mutta lopulta Suvi Hämäläinen pääsi viemään SaiPan alimman pelaajan hukkaamasta pallosta niitin tyhjiin.
F-liigakarsinnassa etenivät O2-Jyväskylä ja Pirkkalan Pirkat kotikaukaloissaan seuraavaan vaiheeseen suoraan kolmessa ottelussa, kun O2-Jyväskylä löi FB Factorin 8-5 ja Pirkat SBS Wirmon 6-4.
Jyväskylässä mentiin vielä ottelun puolivälin lähestyessä tasatilanteessa 2-2, mutta O2-Jyväskylä teki ratkaisevan eron vielä toisessa erässä, jonka jälkeen se johti 6-3 Susanna Kuusiston, Iida Kuoppalan, Henna Koivulan ja Noora Lapinkosken maalattua. Päätösjaksolla kumpikin joukkue osui vielä kahdesti. Myös Pirkat repi eroa toisessa erässä, johon se lähti niukassa 1–0-johdossa. Helmi Järvi osui kahdesti ja Pinja Myllymäki kerran vieraiden yhtä kavennusta vastaan, ja tilanne oli yhtäkkiä 4-1. Kolmannessa erässä sinetöivät tänään tehot 3+1 tehneet Järvi ja Myllymäki hattutemppunsa ennen kuin Wirmo lopussa kavensi peräti kolmesti ilman maalivahtia pelaten.
F-liigan naisten puolivälierät jatkuvat torstaina ottelulla SB-Pro–SSRA.
Illan ennätysnainen: TPS:n Meri-Helmi Höynälän illan tehosaldo 4+4=8 sivuaa Karoliina Kujalan 2007 kirjauttamaa pudotuspelien yhden ottelun piste-ennätystä. Höynälä johtaa pudotuspelien pistepörssiä kolmen ottelun saldolla 8+5=13.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Indians taipui neljännen kerran – Oilers ja Classic ratkovat jälleen F-liigan mestaruuden19.4.2025 21:30:26 EEST | Tiedote
F-liigan miesten mestaruuden ratkovat viime kevään tapaan Oilers ja Classic. Hallitseva mestari Oilers varmisti finaalipaikkansa voittaessaan tänään kotonaan Westend Indiansin 4-2 ja viedessään välieräsarjan otteluin 4-1. Indians kohtaa pronssiottelussa SPV:n.
Mestari Oilers jo voiton päässä finaaleista, OLS jatkaa F-liigassa18.4.2025 21:18:45 EEST | Tiedote
F-liigan mestari Oilers otti ison askeleen kohti tämänkin kevään finaaleja, kun se kaatoi Westend Indiansin vieraissa 8-2 ja johtaa välieräsarjaa jo 3-1.
Classic sensaatiotahdissa naisten finaaleissa – voittamattomalle TPS:lle jo toinen perättäinen tappio18.4.2025 17:43:38 EEST | Tiedote
Classic aiheutti sensaatiomaisesti TPS:lle toisen perättäisen tappion kaatamalla mestarit finaalisarjan toisessa kohtaamisessa kotonaan 6-1.
Classic ensimmäisenä loppuotteluihin, LASB jatkaa F-liigassa17.4.2025 21:38:13 EEST | Tiedote
Runkosarjan voittaja Classic varmisti ensimmäisenä paikkansa F-liigan loppuotteluissa, kun se kaatoi tänään vieraissa SPV:n 6-4 ja vei välieräsarjan puhtaasti 4-0. Westend Indians ja Oilers kohtaavat perjantaina neljännen kerran omassa sarjassaan, jota Oilers johtaa 2-1.
TPS:lle kauden avaustappio – Classic käänsi finaaliavauksen toisessa erässä16.4.2025 21:44:35 EEST | Tiedote
Mestari TPS koki kauden ensimmäisen tappionsa F-liigan naisten sarjassa, kun Classic yllätti sen finaalisarjan avauksessa Turussa maalein 5-4. Haastaja käänsi pelin edukseen toisessa erässä, jossa se nousi kahden maalin tappioasemasta kahden maalin johtoon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme