Snellman-konsernin vuosi 2024: Onnistumiset jokaisessa liiketoimintayksikössä mahdollistivat kannattavuuden kasvun
27.3.2025 09:00:00 EET | Oy Snellman Ab | Tiedote
Snellman-konserni keskittyi vuonna 2024 kannattavuuden parantamiseen. Tässä työssä punaisena lankana toimi konsernistrategia 2028+. Onnistuimme usealla rintamalla ja liiketoimintamme taloudellinen kehitys vuonna 2024 oli erinomaista.

Konsernijohtaja Markus Hellström kommentoi vuotta 2024:
"Vuosi 2024 oli Snellman-konsernille monella tapaa menestyksekäs, mutta samalla se sisälsi valtavan määrän työtä ja vaikeitakin päätöksiä. Keskityimme vahvasti uuden konsernistrategiamme toimeenpanoon. Panostimme etenkin kannattavuuden parantamiseen ja se tuotti tulosta. Liiketuloksemme kasvoi selkeästi haastavasta edellisvuodesta. Myös konsernin kokonaisliikevaihto kasvoi maltillisesti, vaikka se ei ollutkaan keskeinen tavoitteemme. Tuotteidemme maine säilyi markkinoiden parhaimpana ja lanseerasimme onnistuneesti useita uusia tuotteita. Pitkään haastavana jatkunut toimintaympäristömme sekä toimintamme tehostamis- ja uudelleenorganisointitarve edellyttivät muutosneuvotteluja, jotka olivat raskaat. Panostimme vuoden aikana myös työturvallisuuteen ja yhtiön turvallisuuskulttuuriin eri tavoin. Olen iloinen nähdessäni jo nyt oikeaan suuntaan kehittyneet työturvallisuusluvut. Tämä työ jatkuu. Haluan kiittää koko henkilöstöämme hyvästä ja ahkerasta työstä vuoden aikana sekä omistajia, yhteistyökumppaneitamme ja asiakkaita yhteistyöstä ja luottamuksesta."
Liiketoiminnan taloudellinen kehitys
Snellman-konsernin liiketoiminnan taloudellinen kehitys oli erinomaista vuonna 2024. Kokonaisliikevaihtomme kasvoi katsauskaudella hieman, ollen 461,7 (2023: 453,7) miljoonaa euroa. Kokonaisliikevaihdon kasvattaminen konsernitasolla ei ollut vuoden 2024 keskeinen tavoite.
Teimme merkittävän, yli 12 miljoonan euron, tulosparannuksen heikkoon edellisvuoteen verrattuna ja liiketuloksemme oli 21,7 (2023: 9,4) miljoonaa euroa. Onnistuimme usealla rintamalla ja saavutimme kaikki tärkeimmät tavoitteemme. Jokainen liiketoimintayksikkömme pystyi parantamaan tulostaan edellisvuoden tasosta. Panostuksemme valikoimatyöhön, onnistunut hankintatyö ja yksiköidemme tehostamisohjelmat toivat parannusta kannattavuuteemme vuoden jokaisella neljänneksellä. Vuoden 2024 taloudellinen kehityksemme oli tähänastisen historiamme paras, niin liiketuloksessa kuin -vaihdossakin mitattuna.
Kestävä liiketoiminta
Vastuullisuustyöllä ja -teoilla on keskeinen rooli jokapäiväisessä toiminnassamme. Nostimme katsauskauden aikana kunnianhimon tasoamme vastuullisuusasioiden osalta ja samalla EU:n lisääntyvä vastuullisuussääntely toi meille kasvavan määrän velvoitteita. Vastuullisuusasioiden tärkeys näkyi myös resurssien lisäämisenä vastuullisuustyöhömme. Katsauskauden aikana laadimme kahdensuuntaisen olennaisuusanalyysin, jonka avulla määrittelimme Snellman-konsernin olennaiset asiat, jotka antavat arvokasta tietoa strategisen päätöksenteon tueksi ja ohjaavat meitä kestävyysraportoinnissa.
Tarkasteltaessa asettamiamme ja vuoteen 2026 ulottuvia konsernitason ESG (Environment, Social, Governance) -tavoitteitamme; vapaaporsitus; sikojen kotimainen valkuaisrehuruokinta; ja työtapaturmat, voimme todeta, että otimme isoja askeleita oikeaan suutaan. Kannustamme tuottajiamme vapaaporsitukseen maksamalla heille vapaaporsituslisää. Jo yli 60 (2023: 52,3) prosenttia tiloistamme on siirtynyt vapaaporsitukseen. Snellmanin lihasikaketju siirtyi syksystä 2024 lähtien kokonaan soijavapaaseen ruokintaan. Teimme ahkeraa turvallisuustyötä koko konsernissa, ja saimme sekä työtapaturmien määrän että tapaturmataajuuden laskemaan yli 30 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
Henkilöstö
Snellman-konsernin henkilöstömäärä vuoden 2024 lopussa oli 1 983 (2023: 2 000) henkilöä. Työntekijämme edustivat yli 40 eri maan kansallisuutta.
Näkymät vuoteen 2025
Vuoden 2025 liiketoimintaympäristön odotetaan piristyvän vuoden jälkimmäisellä puoliskolla. Tulemme jatkamaan Snellman-konsernissa strategiamme toteuttamista. Se tarkoittaa jatkuvaa työtä tehokkuuden parantamiseksi, panostamista kuluttajalähtöiseen valikoimatyöhön sekä vastuullisuustyöhön. Kovassa kasvuvauhdissa olevat Eläinruoka- ja Valmisruoka Ruotsi- liiketoimintamme tulevat tarvitsemaan investointeja kasvun jatkumisen tueksi. Brändiemme asema on vahva kaikilla markkinoilla, ja tämän varaan on hyvä rakentaa menestystä vuodelle 2025. Tavoitteemme on edelleen parantaa liiketulostamme vuonna 2025.
Yhteyshenkilöt
Markus HellströmSnellmankoncernen, koncerndirektör
Puh:040 7320057markus.hellstrom@snellman.fiVilma Wiitakorpi-Björkmanviestintä- ja vastuullisuusjohtajaSnellman-konserni
Puh:0503080879vilma.wiitakorpi-bjorkman@snellman.fiSnellman-konserni
Snellman-konserni on suomalainen ruokatalo, joka tarjoaa parhaita makuelämyksiä markkinoiden luotetuimmilla brändeillä. Perheyrityksenä valmistamme tuotteemme kuin itsellemme tekisimme ottaen aina huomioon ihmisten, eläinten ja ympäristön hyvinvoinnin. Konsernilla on toimintaa Suomen lisäksi myös Ruotsissa ja viemme tuotteitamme useaan maahan. Palveluksessamme työskentelee noin 2 000 intohimoista eri alan osaajaa ja elintarvikealan ammattilaista, jotka tekevät ruokaa suurella sydämellä ja mausta tinkimättä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oy Snellman Ab
Framgångsrikt år för Snellman-koncernen – alla affärsenheter stärkte sina marknadsandelar11.2.2026 09:00:00 EET | Pressmeddelande
År 2025 var som helhet framgångsrikt för Snellman‑koncernen. Vi ökade vår omsättning och vårt rörelseresultat och nådde rekord i båda.
Menestyksekäs vuosi Snellman-konsernille – kaikki liiketoimintayksiköt vahvistivat markkinaosuuksiaan11.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Kokonaisuudessaan vuosi 2025 oli menestyksekäs Snellman-konsernille. Kasvatimme liikevaihtoamme ja -tulostamme tehden molemmissa ennätyksemme.
A successful year for Snellman Group – all business units strengthened their market positions11.2.2026 09:00:00 EET | Press release
Overall, 2025 was a successful year for the Snellman Group. We increased both our net sales and our operating profit, achieving record results in both.
Snellman-koncernen förbinder sig att sätta vetenskapligt baserade klimatmål22.12.2025 09:45:00 EET | Pressmeddelande
För att bromsa klimatförändringen krävs det snabba åtgärder. Snellman-koncernen har förbundit sig till det internationella Science Based Targets initiative (SBTi) och kommer att sätta vetenskapligt baserade kortsiktiga mål för utsläppsminskningar.
Snellman-konserni sitoutuu asettamaan tieteeseen perustuvat ilmastotavoitteet22.12.2025 09:45:00 EET | Tiedote
Ilmastonmuutoksen hillitseminen vaatii nopeita toimia. Snellman-konserni on sitoutunut kansainväliseen Science Based Targets -aloitteeseen (SBTi) ja tulee asettamaan tieteeseen perustuvat lyhyen tähtäimen päästövähennystavoitteet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme