Valtatien 4 ohikulkutien suunnittelu alkaa Iissä
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus aloittaa hankkeen "Valtatien 4 ohikulkutie Iin kohdalla, Ii, Oulu" tiesuunnitelman laatimisen tarpeellisine tutkimuksineen. Suunnitelmaa laaditaan yhteistyössä Iin kunnan ja Oulun kaupungin kanssa.

Suunnittelukohteena on valtatien 4 uusi tielinjaus Iin keskustaajaman kohdalla. Suunnittelun lähtökohtana on vuonna 2011 valmistuneen aluevaraussuunnitelman mukaiset ratkaisut.
Valtatie 4 suunnitellaan jatkuvana keskikaiteellisena ohituskaistatienä uuteen maastokäytävään noin 17 km:n matkalla Iin taajaman itäpuolelle välille Räinänperä–Pohjois-Iin suora. Ohikulkutien uusi linjaus erkanee nykyisestä valtatiestä Haukiputaan rajalta Räinänperän tasoliittymän eteläpuolelta. Ohikulkutie kulkee Sorosenperän itäpuolitse Iin Asemakylälle. Asemakylän alueella ohikulkutie kulkee radan länsipuolen vartta ja liittyy nykyiseen valtatiehen Pohjois-Iin suoralla Harisjoen kohdalla. Hanke sisältää kolme eritasoliittymää: eteläinen eritasoliittymä, keskustan eritasoliittymä ja pohjoinen eritasoliittymä. Hanke sisältää myös keskustan eritasoliittymästä Asematielle rakennettavan uuden sisääntulotien. Lisäksi suunnitellaan ohikulkutien rinnakkaisyhteys Asematiehen. Hanke sisältää lisäksi mm. Iijoen uomien vesistösillat (myös mahdollisesti ratasillan uusiminen), tarvittavat pohjaveden suojaukset sekä melunsuojaukset.
Hankkeen tavoitteena on parantaa valtatien 4 liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta sekä myös elinkeinoelämänkuljetusten toimintavarmuutta, matka-aikojen ennustettavuutta ja erikoiskuljetusten sujuvuutta.
Suunnittelualueella tehdään kevään ja kesän 2025 aikana alustavia maastotutkimuksia ja varsinainen tiesuunnitelman laadinta käynnistyy loppuvuodesta 2025. Kevään ja kesän 2025 aikana tehdään suunnittelua varten uusien tielinjauksien alueella mm. maastomittauksia, ilmakuvaus ja laserkeilaus lentokoneesta, luontoselvityksiä sekä maaperätutkimuksia.
Tiesuunnitelmavaiheen aikana pidetään kansalaisille tarkoitettu esittelytilaisuus, josta ilmoitetaan erikseen. Tilaisuudessa esitellään laadittuja suunnitelmaluonnoksia ja -ehdotuksia sekä otetaan vastaan suunnitelmaa koskevaa palautetta.
Tiesuunnitelma valmistuu vuonna 2027, joka jälkeen se lähetetään lain liikennejärjestelmästä ja maanteistä mukaiseen käsittelyyn. ELY-keskus asettaa tiesuunnitelman nähtäväksi, jolloin kansalaisilla on mahdollisuus jättää muistutuksia suunnitelmasta. Lisäksi tiesuunnitelmasta pyydetään lausunnot eri viranomaisilta sekä Iin kunnalta ja Oulun kaupungilta. Lausuntojen ja muistutusten käsittelyn jälkeen Traficom antaa suunnitelmasta hyväksymispäätöksen.
Hankkeen rakennuskustannusarvio on noin 137 M€ (alv 0%), kustannusarvio tarkentuu suunnittelun edetessä. Hankkeella ei ole vielä rakentamisen rahoitusta. Ennen rakentamista hankkeesta laaditaan vielä rakentamissuunnitelma.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, projektipäällikkö Ari Kuotesaho, puh. 0295 038 259, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Iin kunta, infra- ja ympäristöpalvelupäällikkö Taija Savilaakso, puh. 040 674 0571, etunimi.sukunimi@@ii.fi
Oulun kaupunki, liikenneinsinööri Minna Koukkula, puh. 044 703 2113, etunimi.sukunimi@@ouka.fi
Liitteet
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu
vaihde 0295 038 000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Työttömien määrässä nousua Pohjois-Pohjanmaalla23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaalla oli marraskuun lopussa noin 23 500 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 100 henkeä (+5 %) enemmän kuin vuosi sitten. Lokakuusta työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi noin 400 henkilöllä. Työttömien määrä kasvaa vuosittain loppuvuotta kohti kausivaihtelun mukaisesti.
Kuivajoen silta valtatiellä 4 Iissä otettu käyttöön puoli vuotta etuajassa – työmaaliikennejärjestelyt ja nopeusrajoitukset edelleen voimassa11.12.2025 09:57:04 EET | Tiedote
Uusi Kuivajoen silta Iissä valtatiellä 4 on otettu jo käyttöön, puoli vuotta ennen alkuperäistä aikataulua. Uusi silta parantaa liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta yhdellä Suomen tärkeimmistä pohjois-eteläsuuntaisista väylistä. Sillalle on rakennettu myös jalankulku- ja pyöräväylä, joka on nyt käytettävissä.
Hailuodontien alikulun ja pyörätien tiesuunnitelmaa Varjakan kohdalla esitellään yleisötilaisuudessa 18.12.10.12.2025 09:52:36 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on aloittanut liikennejärjestelmästä ja maanteistä säädetyn lain mukaisen tiesuunnitelman laatimisen maantielle 816 Ouluun Varjakan kohdalle. Suunnitelmaa laaditaan yhteistyössä Oulun kaupungin kanssa. Tiesuunnitelmassa maantielle 816 (Hailuodontie) suunnitellaan jalankulku- ja pyörätie alkaen Keskipiirintien liittymästä ja päättyen n. 400 metriä Varjakan liittymän itäpuolelle, josta suunnitellaan yhteys Muikuntielle. Lisäksi nykyinen Varjakantien jalankulku- ja pyörätie suunnitellaan jatkettavaksi Keskipiirintien liittymään saakka. Maantielle 816 suunnitellaan myös alikulku koulun kohdalle ja jalankulku- ja pyörätieyhteys Kaivosojantieltä koululle sekä pysäkkijärjestelyt maantielle alikulun yhteyteen. Hankkeen tavoitteena on jalankulun ja pyöräilyn liikenneturvallisuuden, liikenteen toimivuuden ja sujuvuuden parantaminen sekä kestävien liikkumismuotojen kehittäminen. Hankkeesta järjestetään vuorovaikutustilaisuus Salonpään ko
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi nimitetty Jaana Korhonen27.11.2025 14:06:43 EET | Tiedote
Valtioneuvosto on nimittänyt Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Jaana Korhosen ajalle 1.1.2026–31.12.2030.
Valtatien 20 parantaminen välillä Korvenkylä–Kiiminki: yleissuunnitelmavaiheen viimeinen yleisötilaisuus 4.12.27.11.2025 09:29:23 EET | Tiedote
Valtatien 20 Korvenkylän ja Kiimingin välisen osuuden yleissuunnitelman laatiminen on edennyt loppusuoralle. Viimeistelyvaiheessa oleva yleissuunnitelmaluonnos esitellään kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa Oulussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme