Katupölykausi on käynnissä – ilmanlaatu monin paikoin huono
Katupölyä on noussut ilmoille poutaisen ja kuivan sään myötä.
Ilmanlaatu on ollut Suomessa viime viikkoina monin paikoin välttävä tai huono, hetkittäin jopa erittäin huono. Ilmanlaadun heikentyminen johtuu pääosin katupölystä.
"Kuluneen viikon aikana on mitattu tämän vuoden toistaiseksi korkeimmat katupölypitoisuudet useissa kaupungeissa, kun sää on ollut kuivaa", sanoo Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Katriina Kyllönen.
Pölytilanne helpottuu katujen puhdistuksen edetessä sekä sateiden myötä. Maan etelä- ja keskiosissa tulee loppuviikon aikana vähäisiä sateita, jotka helpottavat tilannetta paikallisesti vähäksi aikaa. Runsasta, ilmaa puhdistavaa sadetta ei kuitenkaan ole näille alueille odotettavissa, vaan katupölytilanne pysyy huonona ensi viikkoon saakka. Maan pohjoisosaan tulee lähipäivinä yhtenäisiä sateita, ja ilmanlaatu on pohjoisessa etelää parempi.
Katupöly aiheuttaa terveyshaittoja
Katupöly voi aiheuttaa terveellekin aikuiselle ärsytysoireita, kuten nuhaa ja yskää sekä kurkun ja silmien kutinaa ja kirvelyä. Astmaatikot ja muut ilmansaasteille herkät ryhmät voivat kokea vakavampia terveyshaittoja, kuten astmaoireiden lisääntymistä ja allergiaoireiden pahentumista.
"Pahin tilanne on tyypillisesti ruuhka-aikoina vilkkaasti liikennöidyillä katu- ja tieosuuksilla", Kyllönen korostaa.
Ilmiö on kuitenkin paikallinen ja helposti silmin havaittavissa. Ilmanlaatu paranee nopeasti, kun siirrytään kauemmas pölyävästä kadusta tai väylästä.
Katupölyn muodostumiseen vaikuttavat monet tekijät
Katupölyä syntyy, kun liikenne ja tuuli nostavat kuivilta kaduilta talven aikana kertyneitä pölyhiukkasia. Suuri osa katupölystä on peräisin autojen renkaiden alla jauhautuneesta asfaltista ja hiekoituksesta. Nastarenkaat lisäävät katupölyn muodostumista. Muita katupölyn lähteitä ovat muun muassa rengas- ja jarrupöly, tiesuola sekä rakennustyömailta kulkeutuva maa-aines. Sateet puhdistavat ilmaa tehokkaasti, ainakin hetkellisesti.
Suomessa kaupungit vastaavat oman alueensa ilmanlaadun seurannasta. Lisätietoja oman asuinalueen ilmanlaadusta saa paikallisilta ilmanlaadun asiantuntijoilta. Koko Suomen ilmanlaadun tilannetta voi seurata Ilmatieteen laitoksen verkkopalvelusta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Erikoistutkija Katriina Kyllönen, Ilmatieteen laitos, puh. 050 352 6722, katriina.kyllonen@fmi.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Pääsiäisen päivitetty sääennuste: kesäisiä lämpötiloja ja paikoin lumi- ja räntäsateita17.4.2025 13:58:04 EEST | Tiedote
Hyvin lämmin ilmamassa yltää etelästä suureen osaan maata perjantaina, mutta jo lauantaina Jäämereltä alkaa virrata Suomeen kylmää ilmaa. Kylmenemisen yhteydessä tulee myös sateita.
Pääsiäisen sää vaihtelee poikkeuksellisen lämpimästä keskimääräisiin lämpötiloihin15.4.2025 13:49:06 EEST | Tiedote
Sään ennustettavuus on tavallista huonompi maan etelä- ja keskiosassa hitaasti liikkuvan rintamavyöhykkeen takia.
Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyivät voimakkaasti Euroopassa vuonna 202415.4.2025 05:00:00 EEST | Tiedote
Euroopan säätä leimasivat viime vuonna ennätyslämpötilat, rankkasateet ja laajat tulvat. Tuore raportti osoittaa, kuinka nopeasti ilmastonmuutos vaikuttaa Eurooppaan.
Kutsu medialle: Tervetuloa tutustumaan Ilmatieteen laitoksen uuteen säätutkaan Saariselälle10.4.2025 11:41:00 EEST | Kutsu
Ilmatieteen laitoksen kahdestoista säätutka otettiin käyttöön Saariselän Kaunispäällä maaliskuussa 2025. Uusi tutka parantaa sääpalvelua etenkin Pohjois-Suomessa, mutta hyötyjä on koko maan sääennusteille.
Lumipyry vaarana liikenteessä torstaina ja perjantaina9.4.2025 16:20:48 EEST | Tiedote
Ajokeli muuttuu erittäin huonoksi maan länsiosassa torstaina, ja perjantaina lumisateet haittaavat liikennettä varsinkin idässä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme